Eila, 85, oli 1950-luvulla Suomen ykkösjuoksijoita – huima polku mestariksi: ”Niin nuoresta kuin jaksoin, tein töitä”

rac

Julkaistu:

Yleisurheilu
Eila Mikolan seuraava iso tähtäin on EM-kilpailut Italiassa.
Aikuisurheilun SM-kisat toivat viikonloppuna Turkuun satoja 30–105-vuotiaita urheilijoita. Huikeiden suoritusten lisäksi nähtiin myös muutama Suomen ennätys.

Ennätykset olivat kiikarissa myös 85-vuotiaalla Eila Mikolalla, joka heitti moukaria perjantaina ja painoa lauantaina. Vaikka hän sarjan ainoana osallistujana ottikin kaksi SM-kultaa, kisoista jäi hampaankoloon.

– Oli huono viikonvaihde. En ymmärrä, miten räpelsinkin sillä lailla. On ollut flunssaa, joten ehkä tuli pieni laskukunto, porilainen veteraaniurheilija kertoi puhelimitse Ilta-Sanomille.

Liikaa ei epäonnistumista kannata harmitella, sillä Mikola teki Turussa 27. heinäkuuta maailmanennätyksen painonheitossa. Edellinen, belgialaisurheilijan hallussa ollut ennätys parani 45 senttiä lukemiin 9,68. Mikolalla on myös hallussaan kymmeniä ikäluokkien SE-tuloksia, joista pelkästään tänä vuonna on tehty seitsemän.

Kolme SE:tä on peräti 60 vuoden takaa, sillä Mikola (ent. Helin) tunnettiin 50-luvulla Suomen ykkösnaisjuoksijana 800 metrillä. Tie mestariksi ei ollut helppo.


Mikola syntyi Nakkilan Järvikylässä vuonna 1934. Isä kaatui sodassa jättäen äidin, isänäidin, kahdeksanvuotiaan Eilan ja kaksivuotiaan pikkuveljen huolehtimaan karjatilasta.

– Niin nuoresta kuin jaksoin, tein töitä. Viikossa oli yksi maitovuoro, jolloin vein 50 kilon kannun hevosella 20 kilometrin päähän Nakkilaan. Myös myllyssä oli 50 kilon säkkejä, joita piti pikkuhiljaa alkaa nostella. En ehtinyt silloin urheilemaan, mutta voimat kasvoivat nostellessa, Mikola kertoo.

Halu juosta oli kuitenkin kova, ja pikkuhiljaa nuoren urheilijan lahjakkuus huomattiin. 800 metriä oli silloin pakkovalinta.

– Silloin se oli naisten pisin juoksumatka. Minulle olisi ollut 1 500, 3 000 tai jopa 5 000 paljon parempi. Valitettavasti oli se aikakausi, että naisten urheilua ei niin paljon arvostettu. Liitto toki piti meistä hyvää huolta, siitä ei voi valittaa.


Mikola oli mukana yhdeksässä Ruotsi-ottelussa, joista kahdeksan hän voitti.

– Voitin ekana vuonna, mutta toisena Ruotsin tyttö voitti minut loppukirissä. Seuraavana vuonna oltiin Suomessa, ja toivoin, että tämä sama Ruotsin tyttö olisi siellä. Hän oli, ja silloin ajattelin, että nyt et kyllä voita. Siitä asti voitin kaikki maaottelut.

Uran huippuhetkiin kuului olympiapronssimitalistin kukistaminen kansainvälisessä kilpailussa Saksassa uudella SE-ajalla. Pettymyksiin sen sijaan lukeutuvat hänen ainoat EM-kisansa Ruotsissa 1958.

– Minut ja Saara Vilén valittiin 800 metrille, ja muita naisia ei Suomesta ollutkaan. Edellisenä päivänä kaikki kyselivät, milloin juoksemme. Kun alkuerissä starttipistooli pamahti, yleisö huusi ja kuulin vain oman nimeni. Ei siitä juoksusta tullut yhtikäs mitään. Olin ensimmäinen putoaja loppukilpailusta. Silloin kyllä harmitti, Mikola kertoo.

– Emme olleet kilpailleet missään suurissa kisoissa, jossa olisi ollut yleisöä noin paljon. Se oli niin erilainen tilanne. Jouduin maksamaan kovat oppirahat.

Mikola myöntää, että hän oli ”niin vihreä kuin urheilija voi olla”. Se ja valmentajan puuttuminen johtivat terveysongelmiin.

– On niin paljon, mitä tekisin toisella lailla. Asuin Nakkilan Järvikylässä, jossa järven ympäri oli 17 kilometriä. Juoksin sitä ympäri piikkarit jalassa, oli mikä sää tahansa, jopa pakkasella. Molemmat akillesjänteet tulehtuivat erittäin pahasti, ja ne leikattiin kolme kertaa. Silti yritin, kun oli kauhea halu ja into juosta.

Urheilu-ura tuli päätökseen 1965, kun Mikola tuli raskaaksi. Tuohon aikaan oli ennenkuulumatonta, että naisurheilija jatkaisi uraansa lapsen syntymän jälkeen. Liikunnanohjaajaksi kouluttautunut Mikola oli ensimmäisenä naisena Suomen urheiluliiton johtokunnassa, peräti 12 vuotta. Hän valmensi myös pikajuoksijoita yli 30 vuoden ajan. Valmennusura starttasi vahingossa.

– Olin urheilukentällä verryttelemässä, kun tyttöryhmä tuli kysymään, voisinko valmentaa heitä, kun heillä ei ole ketään. Suostuin. Olimme Helsingissä kisoissa, kun 12-vuotias Kimmo-poika tuli kysymään, voisinko katsoa vähän hänen peräänsä.

Tuo pieni poika oli tuleva pikajuoksija Kimmo Saaristo, jonka Mikola valmensi kymmeneen Suomen mestaruuteen. Saariston aika 200 metrillä, 20,79 on edelleen Suomen kahdeksanneksi kovin.


Mikola myöntää, että kaiken keskellä oma kunto jäi hoitamatta. Muutama vuosi lasten syntymän jälkeen oli pakko pysähtyä, kun iltapäivisin oli jatkuvasti kuumetta.

– Lääkäri sanoi, että tilanne on vakava. Minulta löydettiin rintalastasta reikä ja epäiltiin luusyöpää. Se leikattiin Meilahdessa, jossa pysyin kuusi viikkoa. Senkin jälkeen lääkäri kielsi rasituksen.

Mikola teki oman päätöksensä ja käski miehensä ajaa hänet Isoonmäkeen.

– Kävelin 10 metriä, jonka jälkeen tuli itku. Tein saman kahden viikon ajan, jonka jälkeen pystyin jo kävelemään pidemmän matkan.

Kuukauden päästä oli tarkastus, mutta vielä tänä päivänäkään ei tiedetä varmasti, mikä Mikolaa vaivasi. Lääkäri ei kuitenkaan ollut vihainen rasituksesta.

– Hän katsoi papereita ja sanoi, että tulokset ovat niin ihmeellisiä, että jatkakaa samaan malliin.

Mikola toimi 10 vuotta Porin Tarmon toiminnanjohtajana. Tuolloin hän tutustui innokkaisiin urheiluveteraaneihin, jotka olivat menestyneet maailmalla. He houkuttelivat Mikolan hyppäämään pituutta yhteen kisaan.

– Heillä oli hyvä yhteishenki ja he nauttivat tekemisestä. Kun olin hypännyt, totesin, että alan itsekin harrastaa veteraaniurheilua.

Aluksi lajit olivat pituus ja kolmiloikka, josta Mikolalla on maailmanmestaruus. Myöhemmin hän on keskittynyt heittolajeihin, joista viimeisimpänä mukaan on tullut moukari.

– Käyn 2–3 kertaa viikossa kuntosalilla. Minulla on peruskuntokausi, herkkyyskausi ja tuloskausi. Meillä on Porin asunnolla ja Nakkilassa lapsuuskodissa isot puutarhat, joten olen viime aikoina poiminut ja mehustanut marjoja. En oikein ole ehtinyt lepäämään, rautarouva tunnustaa.

Seuraava etappi on viikonloppuna Harjavallassa, kun Mikola jahtaa uutta SE:tä kuulantyönnössä. Syyskuun alussa hänen on tarkoitus lähteä vanhimman tyttären kanssa kahdeksi viikoksi Italiaan, jossa järjestetään ikäluokkien EM-kilpailut. Hän osallistuu viiteen heittolajiin ja lisäksi heittolajien viisiotteluun.

– Lähden hakemaan muutamia kultamitaleita, tai ainakin mitaleita. Keihäässä on niin vaikea tekniikka, etten oikein hallitse sitä, mutta pakko sitäkin on 5-ottelussa heittää.


Mikolan aktiiviuralla naisten urheilu ei ollut niin arvostettua kuin nykyään. Hän on seurannut innostuneena, kuinka etenkin Suomen naisyleisurheilijat ovat tehneet tällä kaudella kovia tuloksia.

– Tuntuu todella hienolta, että naisia arvostetaan ja kannustetaan ja että heidän lahjakkuutensa tulee esille. Nautin siitä ihan kauheasti. Pyrin kannustamaan huippuja mutta ihan tasaisesti myös kaikkia muita naisurheilijoita, hän sanoo.

Mikolan resepti pitkään urheilu-uraan ja kunnossa pysymiseen on yksinkertainen.

– Minulla ei ole mitään salaisuuksia siihen. On vain kauhea halu harjoitella ja toive, että pystyy tekemään mahdollisimman pitkään.

– Ihmisten pitäisi liikkua ja hoitaa terveyttään, mutta se vaatii ensin tahdonvoimaa, hän sanoo.

Otsikkoa muokattu klo 19.10

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt