Johanna Halkoaho katosi 10 vuotta sitten julkisuudesta – omat oppilaat tuntevat hänet Googlesta: ”Tulivat tohkeissaan kertomaan”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Monipuolisuusihme Johanna Halkoaho katosi 10 vuotta sitten kentiltä ja julkisuudesta.
SYKSYN 2009 Ruotsi-maaotteluun päättyi merkittävä yleisurheilu-ura, kun jo uransa aikana akateemiset opetustyön tutkinnot suorittanut Johanna Halkoaho vetäytyi kentiltä.

– Olen Espoon kaupungilla 12. vuotta opettajana. Parasta työssä ovat lapset, lähes 15 vuoden mittaisen huippu-uransa aikana vain 6 kuukautta ammattimaisesti urheillut Halkoaho kertoi Ilta-Sanomille viime viikon torstaina, pääkaupunkiseudun lukuvuoden ensimmäisen työpäivänsä jälkeen.

Halkoahon urheilu-ura on varsin tuttu osalle oppilaiden vanhemmista.

Lapset taas ymmärsivät opettajansa takavuosien merkkihenkilöksi nyky­ajalle tyypillisesti.

– He tulivat tohkeissaan kertomaan, että ”ope ope susta löytyy kuvia Googlesta”.

HALKOAHO oli ennen vuosituhannen vaihdetta ja sen jälkeen kova nimi. Ura alkoi seitsenottelijana, josta napsahti nuorten MM-hopea 1996.

– Kuuntelin ehkä turhan tarkasti kommentteja, joiden mukaan en koskaan heittolajeissa voisi kehittyä tarpeeksi hyväksi. Ottelu jäi jo 1997.

Pituushyppääjänä Halkoaho täräytti Budapestin EM-karsinnassa 1998 huiman tuloksen 679, Suomen kaikkien aikojen kakkosnoteerauksen. Tämä ura katkesi 2004 operoituun jalkapöytävammaan, joka esti rajusti kuormittavan ponnistuksen.

Sitten Halkoaho siirtyi lähinnä pika-aitoihin ja kantoi niidenkin erikoisnaisena Suomi-paitaa useissa edustustehtävissä.

– Hyvä, että aina löytyi joku laji. Jos nyt pitää miettiä, minkä suorituksen nostan urani ykköseksi, niin se ei ole Budapestin 679, vaan seitsenottelun MM-hopea. Saavutin sen Australiassa, raskaissa oloissa ja aikaerosta sekaisin.


KULUVA kausi on ollut Halkoaholle suuri ilonaihe, sillä suomalaisnaiset ovat loistaneet juuri hänen entisissä kipailumuodoissaan: Maria Huntington ja Miia Sillman ottelussa, Taika Koilahti pituushypyssä ja Annimari Korte, Reetta Hurske sekä Nooralotta Neziri pika-aidoissa.

– Kalevan kisojen aikana sanoin, että nyt saa kaikki muu jäädä. Varsinkin seitsenottelu nosti melkein kylmät väreet.

Halkoaho tapaa entisiä edustustason kollegoitaan epäsäännöllisesti, mutta viihtyy yhä kisakatsomoissa, seuraavaksi Espoon Motonet GP:ssä 18. elokuuta.

Ilta-Sanomien haastatteluun Tapiolan Urheilupuistoon hän tuli mukanaan jalkapallo. Yleisurheilutähdestä on kuoriutunut tiukka futismimmi.

– Olen laitapelaaja FC Muuri -nimisessä naisjengissä. Treenaamme ja pelaamme säännöllisesti, mutta emme ryppyotsaisesti. On ihanaa juosta laitaa ylös alas, yleisurheilu-uransa jälkeen myös mm. potkunyrkkeilyä ja aikuisbalettia kokeillut Halkoaho sanoo.


HÄNTÄ on pyydetty mukaan myös yleisurheiluvalmennukseen, mutta ainakaan toistaiseksi vastaus ei ole ollut myöntävä. Joitakin juoksukouluja kovakuntoinen, liikuntaa läpi elämänsä tauoitta harrastanut nainen on käynyt vetämässä kauniaislaisen jalkapalloseuran Grankulla IFK:n joukkueille.

– Nostan isosti hattua kaikille oto-valmentajille, joiden varassa suomalainen urheilu lepää. Siinä pitää sitoutua leipätyön ohessa palkatta yhtä rajusti kuin urheilijan. En ole sitä kipinää ainakaan vielä löytänyt.

Yleisurheilun veteraanikilpailut eivät kiinnosta. Kilpailuun hän kuitenkin osallistui tänä kesänä sen kunniaksi, että ne olivat hänen siskonsa lasten ensimmäiset.

– Työnsin kuulaa paikaltani 10 metriä.