Ella Junnila ei pysty kilpailemaan Superliigassa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ella Junnila ei pysty kilpailemaan Superliigassa

Ella Junnila hyppäsi korkeuden Suomen mestariksi Kalevan kisoissa.

Ella Junnila hyppäsi korkeuden Suomen mestariksi Kalevan kisoissa.

Julkaistu: 11.8.2019 16:26

Ella Junnila jättää Superliigan korkeuskisan väliin nilkkaongelman vuoksi.

Nilkkavaiva pakottaa korkeushyppääjä Ella Junnilan jättämään sunnuntaisen yleisurheilun Superliigan kilpailun väliin.

Suomen joukkueen kannalta Junnilan poisjäänti oli ikävä uutinen, sillä Suomi on putoamassa EM-joukkuekisan ykköstasolta taas sarjaa alemmas.

Puolan Bydgoszczissa käytävä Superliiga huipentuu sunnuntaina.

– Lauantaisessa viimeistelyhyppyharjoituksessa ponnistavan jalan nilkka pyörähti. Sitä hoidettiin ja siihen laitettiin jykevät teipit ja verryttelyt menivät hyvin, mutta kun menin kentällä, hyppääminen ei nyt onnistunut, Junnila kertoi Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

– En usko, että nilkassa on mitään vakavampaa. Luulen, että tämä menee levolla ohi, hän jatkoi.

Junnila on tällä kaudella ylittänyt korkeuden uuden SE:n 195. Hänet on jo nimetty Dohan MM-kisajoukkueeseen.

Tuoreimmat osastosta