Urheilulegenda Jorma Kinnunen haudan lepoon olympiaverkkarit yllä ja keihäs mukana – presidentiltä adressi

Julkaistu:

Jorma Kinnunen 1941-2019
Keihäslegenda, ME-mies ja olympiamitalisti Jorma Kinnunen saateltiin viimeiselle matkalleen lauantaina Äänekoskella.
Reilu viikko sitten tuli suru-uutinen Jorma Kinnusen, 77, kuolemasta. Uutinen kosketti muitakin kuin urheiluihmisiä, sillä ”Äänekosken pikkujättiläinen” oli persoona, joka herätti tunteita kaikissa suomalaisissa.

Suurista tunteista oli kysymys myös lauantaina Äänekosken kirkossa ja vanhalla hautausmaalla, kun Kinnunen saateltiin viimeiselle matkalleen.

Surijoiden eturivissä olivat leski Liisa Kinnunen ja lapset Sanna Johnson ja Kimmo Kinnunen perheineen.

– Olen kilpaillut hyvän kilpailun, lainasi keihäsmestarin siunannut pappi Seppo Mertanen Uuden testamentin Timoteuskirjettä.

Mertanen on Kinnusten perhetuttu pitkältä ajalta. Hän on kastanut Jorman lastenlapsia ja käy Kimmon kanssa lintubongausretkillä.

Puheessaan hän kertoi, että Jorma Kinnusella oli kaksi puolta: tämä oli suorapuheinen ja itseensä luottava, mutta kovan kuoren alla oli myös herkkä puoli. Jorma Kinnunen oli useasti auttamassa läheisiään ja opetti lapsilleen myös iltarukouksen.


Kinnusen arkkua asettuivat kantamaan Kimmo, hänen poikansa Jami ja Jirko, Jarkon poika Kassius, Sanna-tyttären poika Roy ja Liisan veli Heikki.

Saattoväen kärjessä astelivat vaiherikkaan elämän miehensä rinnalla kokenut Liisa, USA:sta tullut perheen tytär Sanna perheineen, Kimmon perhe, helmikuussa vain 48-vuotiaana menehtyneen Jarkon lapset ja kihlattu.

Aiemmin viikolla Jorma oli tehnyt viimeisen käyntinsä kotipihalla Keihästiellä, nyt arkussa. Kolminkertainen olympiakävijä puettiin vuoden 1972 olympiaverkkareihin. Matkalle lähti mukaan myös 50-senttinen pienoismalli keihäästä, Kätevä-puukko, Jorman ja Liisan hääkuva sekä perhekuva noin 35 vuoden takaa.

Leppävalmisteinen arkku saateltiin vanhalle hautausmaalle sukuhautaan, johon on haudattu Liisa Kinnusen vanhemmat.

Helmikuussa menehtynyt Jarkko Kinnunen lepää toisessa haudassa vain pienen matkan päässä. Väliä ei ole edes heittomatkan verran, kun tästä perheestä on kyse.

Kinnusen perhe halusi alun perin pitää hautajaiset vain perheen kesken. Se ei lopulta ollut mahdollista, sillä niin moni läheinen halusi tulla jättämään jäähyväiset.

Suunnitelmissa oli, että paikalle olisi tullut mm. Kinnusen valmentaja Mikko Paananen, 89. Hän ei lopulta kuitenkaan jaksanut lähteä pitkään matkaan.

– Jorman kuolema oli hänelle raskas isku, kertoi paikalla ollut hänen poikansa Urpo Paananen, aikoinaan 79 metrin heittäjä itsekin.

Matalasta profiilista huolimatta saattoväkeä kertyi kymmeniä. Muistojuhla vietettiin kotona Keihästiellä.

Kinnusen asemasta kertoo se, että adressipinosta löytyi surunvalittelu myös tasavallan presidentiltä Sauli Niinistöltä. Kaksikko on tavannut muun muassa Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Kinnunen on ollut myös vieraana Niinistön isännöimissä Linnan juhlissa. Ensimmäinen kutsu tuli jo presidentti Urho Kekkosen aikaan.

Samana päivänä kun Kinnusen iäisyysmatka alkoi, valmistautuivat tämän päivän keihäänheittäjät karsintakilpailuun Kalevan kisoissa Lappeenrannassa.

Järjestäjät olivat hereillä, ja sunnuntain finaalissa järjestetään kunnianosoitus vuoden 1968 olympiamitalistille. Se on lajikulttuuria, jonka vaalimista Kinnunen itse piti tärkeänä. Hän oli aina ensimmäisenä jakamassa tietotaitoa muun muassa perustamillaan Keihäskarnevaaleilla.
Lajin perinne elää vahvana. Se on testamentti, jonka Jorma Kinnunen halusikin jättää.

Muhevien viiksien alta olisi varmasti huomautettavaa monelle heittäjälle, kun hän katselee Kalevan kisojen finaalia sunnuntaina sieltä jostakin.

Mestari on mennyt, oppien jakaminen jää nyt uuden polven tehtäväksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt