Kovaa tekstiä Suomen yleisurheiluvalmennuksesta – vain yksi mitaliehdokas tällä viikolla: ”Maailmalla ei hyssytellä ja näperrellä” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kovaa tekstiä Suomen yleisurheiluvalmennuksesta – vain yksi mitaliehdokas tällä viikolla: ”Maailmalla ei hyssytellä ja näperrellä”

Ruotsissa kisataan tällä viikolla yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-mitaleista.

17.7.2019 6:59

Suomi saavutti viime viikolla Ruotsin Gävlessä käydyissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa vain yhden mitalin. Sen voitti Ella Junnila, joka oli sijoittui kolmanneksi naisten korkeushypyssä.

Nuorten arvokisat jatkuvat tällä viikolla – ja tapahtumapaikka on nytkin Ruotsi. Borås nimittäin isännöi alle 20-vuotiaiden EM-mittelöitä torstaista sunnuntaihin.

Kaksi vuotta sitten sinivalkoiset rata- ja kenttäurheilijat keräsivät näissä karkeloissa viisi mitalia, mutta nyt jouduttaneen tyytymään huomattavasti vaatimattomampaan saaliiseen, mikäli tilastoja on uskominen.

Ilta-Sanomien yleisurheiluasiantuntijan Lauri Hollon mukaan suomalaisista vain seiväshyppääjä Saga Anderssonilla on tilastojen perusteella realistiset mahdollisuudet mitalisijaan.

Miksi tilanne on tämä?

Hollo sivaltaa kovin sanoin Suomen yleisurheilun juniorivalmennusta.

– Se johtuu kollektiivisesta hyssyttelystä, joka on pesiytynyt suomalaiseen yleisurheiluun junioripuolelle.

– Painotetaan sekasikiöharjoittelua, jossa tehdään mahdollisimman paljon kaikkia lajeja ja näperrellään erilaisia lajitekniikoita, oli urheilijan vahvuudet ja heikkoudet mitkä hyvänsä. Se johtaa keskinkertaisuuteen.

– Fakta on se, että maailmalla ei hyssytellä ja näperrellä. Siellä mennään pääosin päälajin ehdoilla niin, että nuppi tutisee! Ja se on ainoa mahdollisuus menestyä, Hollo lataa.

Koko keskustelun voit katsoa artikkelin yllä olevalta videolta.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?