Hurjan myötätuulituloksen aitonut Annimari Korte: ”Pystyin vihdoin hallitsemaan rytmin”

Julkaistu:

yleisurheilu
Annimari Korte oli toinen Kuortaneen 100 metrin aitakisassa.
Kuortaneen juhannuskisojen 100 metrin aitajuoksussa neljän metrin myötätuulen hurjan ajan 12,83 juossut Annimari Korte oli tyytyväinen suorituksensa tekniseen osaan. Selän takaa puhaltanut puhuri toi suoritukseen hyödyn lisäksi haasteita.

– Kova myötäinen on usein vaikea hallita. Esimerkiksi aiemmin kesäkuussa Lahdessa juoksemani ennätys 12,93 syntyi pienessä vastatuulessa. Nyt pystyin ensimmäistä kertaa hallitsemaan rytmini aitaväleissä kovassa myötäisessä, Korte iloitsi.

Alkukesästä tiiviisti kilpaillut ja nousukuntoa uhkuva Korte on aikeissa vetäytyä pienelle kilpailutauolle.

– Pidän pienen tauon ja lähden Valenciaan treenaamaan, jotta elokuussa ollaan vielä kovemmassa kunnossa.

Päivän ensimmäisessä juoksussa 2,4 metrin myötäiseen 12,91 kellottanut Nooralotta Neziri kompuroi finaalilähdön viimeisillä aidoilla, mutta päivä jäi juoksijan mukaan positiivisen puolelle.

– Se oli sellaista ok-tekemistä. Ensimmäinen veto oli rento ja toinen juoksu tuli hyvin viimeiselle aidalle saakka. Tänään ehkä puuttui sellainen supertehokkuus aitaväleiltä, jota olisi vaadittu myötätuulessa, Neziri analysoi.

Kuortane Gamesin tuloksia:

Miehet:

100 m: A-erä (+3,1): 1) Samuel Osewa Britannia 10,39, 2) Riku Illukka VantSa 10,55, 3) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,62, 4) Willem Kajander BorgåAk 10,73, 5) Ronnie Wells Britannia 10,82.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.48,59 (kkk), 2) Markus Teijula NaantLöy 1.48,61, 3) Robin Rohlen Ruotsi 1.49,15, 4) Mohamed Abouettahery Marokko 1.49,74, 5) Jaakko Lehtilä HIFK 1.51,33, 6) Lauri Hassi OrivPo 1.53,38, 7) Samu Mikkonen JoensKa 1.53,41, 8) Joonatan Junkkala VammsVoi 1.54,07, 9) Jussi Raittinen KurikRy 1.54,51, 10) Tuomas Puputti IFRaseb 1.54,63, 11) Samuli Hussa LimNM 1.55,27, 12) Niklas Heikkilä KuusUS 1.55,32, 13) Alex Rauhala VasaIS 1.56,13.

3000 m: 1) Mohamed Tindouft Marokko 8.17,61, 2) Martti Siikaluoma LahdA 8.22,82, 3) Hannu Granberg LahdA 8.26,37, 4) Eemil Helander JyväskKU 8.26,87, 5) Karsten Meier Saksa 8.30,68, 6) Miika Tenhunen NivU 8.35,59, 7) Rauno Palmi Viro 8.47,84, 8) Matias Meriläinen NurmijYU 8.57,17.

110 m aj 2. juoksu (0,0): 1) Elmo Lakka JyväskKU 13,62, 2) David King Britannia 13,69, 3) Ilari Manninen JyväskKU 14,07, 4) Miguel Perera Britannia 14,08, 5) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,21.

110 m aj: 1. juoksu (+1,2): 1) David King Britannia 13,55, 2) Elmo Lakka JyväskKU 13,59, 3) Miguel Perera Britannia 14,03, 4) Ilari Manninen JyväskKU 14,10, 5) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,19.

Kolmiloikka: 1) Nathan Douglas Britannia 16,55, 2) Simo Lipsanen LappUM 16,38, 3) Dimitrios Tsiamis Kreikka 16,29, 4) Philipp Kronsteiner Itävalta 16,26, 5) Topias Koukkula KangU 15,85, 6) Veikko Nugraha EspTa 15,58, 7) Arttu Tyystjärvi LappUM 15,55, 8) Aaro Davidila LapLu 15,31, 9) Sam Trigg Britannia 15,07, 10) Iikka Alingue JanJa 14,13.

Moukari: 1) Nick Miller Britannia 75,90, 2) Mihailo Kohan Ukraina 75,56, 3) Tuomas Seppänen NoormNo 70,34, 4) Aaron Kangas KanksLei 69,40, 5) Tommi Remes KiuruvU 67,74, 6) Roberto Sawyers Costa Rica 65,81, 7) Jesse Lehto KaustPV 65,44.

Keihäs: 1) Magnus Kirt Viro 90,61 (kk), 2) Oliver Helander IFRaseb 86,93 (kkk), 3) Andreas Hofmann Saksa 82,82, 4) Chao-Tsun Cheng Taiwan 82,37, 5) Kim Amb Ruotsi 82,16, 6) Keshorn Walcott Trinidad 81,99, 7) Thomas Röhler Saksa 80,24, 8) Toni Kuusela KuortKu 79,28, 9) Ma Qun Kiina 77,21, 10) Waithe Shakiel Trinidad 74,14.

Naiset:

200 m A-erä (+2,3): 1) Margaret Barrie Sierra Leone 23,26, 2) Jessica-Bianca Wessolly Saksa 23,33, 3) Hanna-Maari Latvala JyväskKU 23,68, 4) Anniina Kortetmaa KannU 23,92, 5) Mette Baas VeitsilKV 24,45, 6) Jenna Jokela HIFK 24,60, 7) Sara Francis KiuruvU 25,07.

200 m B-erä (+0,7): 1) Milla Heiskanen IisVi 24,53, 2) Jeanine Nygård IFDrott 24,98, 3) Anna Julin IFNykn 25,14, 4) Maria Räsänen LapinlVe 25,24, 5) Miia Sillman TampPy 25,57,

1500 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAK 4.17,05, 2) Volha Nemahai V-Venäjä 4.19,26, 3) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.25,69, 4) Saija Seppä SuolU 4.27,77, 5) Moona Latvala HKV 4.34,17, 6) Linnea Harala SomE 4.38,74, 7) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.41,44, 8) Pihla Hokkanen KuopRei 4.41,50, 9) Jenni Moskari KU-58 4.44,56, 10) Aino Sikkinen TampPy 4.46,76, 11) Viivi Lankinen TuUL 4.47,54, 12) Maarit Kuhmonen TampU 4.50,72.

100 m aj 1. juoksu (+2,4): 1) Karolina Koleczek Puola 12,77, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 12,91, 3) Jade Barber USA 12,96, 4) Annimari Korte HIFK 12,97, 5) Reetta Hurske TampPy 12,99, 6) Jessica Kähärä MikkKV 13,66, 7) Julia Enarvi JyväskKU 13,72.

100 m aj 2. juoksu (+4,0): 1) Karolina Koleczek Puola 12,67, 2) Annimari Korte HIFK 12,83, 3) Jade Barber USA 12,83, 4) Nooralotta Neziri JyväskKU 12,98, 5) Reetta Hurske TampPy 13,01, 6) Julia Enarvi JyväskKU 13,51, 7) Jessica Kähärä MikkKV 13,66.

400 m aj, A-erä: 1) Kiah Seymour USA 56,91, 2) Emilia Ankiewicz POL 57,85, 3) Olena Kolesnitshenko UKR 57,86, 4) Viivi Lehikoinen HIFK 58,85, 5) Kirsten McAslan Britannia 59,94, 6) Kaila Barber USA 1.00,10.

400 m aj, B-erä: 1) Eveliina Määttänen KeskiUYU 1.00,33, 2) Oona Hujanen HKV 1.00,92, 3) Mathilda Kvist VasaIS 1.01,05, 4) Elin Mickos IFSibboV 1.04,05.

Korkeus: 1) Ana Simic Kroatia 190, 2) Jessica Kähärä MikkKV 180, 3) Heta Tuuri LahdA 180, 4) Ella Junnila TampPy 175, 5) Linda Sandblom HIK 175, 5) Sini Lällä JyväskKU 175.

Seiväs: 1) Holly Bradshaw Britannia 446, 2) Sophie Cook Britannia 436, 3) Wilma Murto SalVil 426, 4) Saga Andersson EsboIF 426, 5) Laura Ollikainen VarkKV 416, 5) Tina Sutej SLO 416, 7) Henriikka Könönen KuivAu 406, 8) Aino Siitonen HKV 376,

Pituus: 1) Miia Sillman TampPy 627, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 627, 3) Roosa Määttälä KokkVei 617, 4) Aino Tapio IFSibboV 5,77, 5) Oona Nieminen JyväskKU 5,77, 6) Selma Saarinen LappVei 5,75.

Keihäs: 1) Liu Shiying Kiina 63,70, 2) Lina Muze Latvia 58,64, 3) Maria Andrejczyk Puola 56,50, 4) Jenni Kangas SeinäjSU 55,02, 5) Heidi Nokelainen JoensKa 53,16, 6) Laura Pesola ReisjPi 51,56, 7) Saara Lipsanen LappUM 51,23.

Ratakelaus:

100 m (-1,0): 1) Leo-Pekka Tähti T54 PorinTa 13,91, 2) Tuomo Himanka T54 KalajJu 15,53, 3) Henry Manni T34 LänsiUU 15,95, 4) Niko Ristiranta T54 KuusKi 16,05, 5) Amanda Kotaja T54 VampU 16,37, 6) Henry Sundblom T53 TuUL 22,01.

400 m: 1) Leo-Pekka Tähti T54 PorinTa 48,11, 2) Henry Manni T34 LänsiUU 53,60, 3) Niko Ristiranta T54 KuusKi 56,82, 4) Tuomo Himanka T54 KalajJu 57,34, 5) Amanda Kotaja T54 VampU 1.01,71, 6) Henry Sundblom T53 TuUL 1.17,01.

Tuolikeihäs: 1) Janne Saario F34 TuUL 20,77, 2) Marjaana Heikkinen F34 SiilPo 18,76, 3) Jasmine Repo F55 JyväskKU 11,47,

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt