Kari-Pekka Kyrö matkusti ulkomaille Justin Gatlinin perässä, nyt hän on innoissaan suomalaisjuoksijasta – ”Onneksi on hän”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kari-Pekka Kyrö saapui Paavo Nurmen kisoihin katsomaan ennen kaikkea Topi Raitasta.
Kun 100 metrin moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Justin Gatlin palasi pitkältä dopingapannaltaan kilpailemaan, elettiin elokuun 3. päivää 2010. Rakveren stadionilla Virossa ei ollut amerikkalaisen paluukilpailussa suomalaistungosta, mutta yhden suomalaisen faninsa Gatlin sai paikalle: hiihtomaajoukkueen entisen päävalmentajan, rakennusyrittäjä Kari-Pekka Kyrön.

Kyrö on vuosia pitänyt Gatlinin kohtelua paraatiesimerkkinä kansainvälisen yleisurheilun kaksinaismoraalista ja riemuitsi avoimesti, kun Gatlin voitti Lontoossa 2017 sekä MM-kultaa että Usain Boltin.

Tiistai-iltana Kyrö näkee Paavo Nurmen kisoissa etusuoran katsomosta Gatlinin juoksevan jälleen, mutta tällä kertaa amerikkalaissprintteri ei ollut ainoa asia, joka houkutteli hänet Turkuun. Kyrön aikuinen tytär perheineen asuu Varsinais-Suomessa.

– Lisäksi hyvä yleisurheiluhenkinen porukka puhutti kyytiin ja mukaan. Gatlinin osalta katson tehtäväni täytetyksi, Kyrö naurahti.


Ennen kaikkea häntä innostaa estejuoksija Topi Raitanen, Suomen paras kestävyysjuoksija.

– Kun valkoinen mies 3 000 metrillä eli raa’alla hapenottomatkalla alittaa kahdeksan minuuttia, se on kova juttu. Raitasen kaltaisia on suomalaisessa urheilussa liian vähän. Onneksi on hän. Ei suomalainen yleisurheilu pelkästään keskinkertaisuuden varassa ole.

Suomi juhli runsas kaksi viikkoa sitten jääkiekon MM-kultaa. Kyrö noteerasi tapahtuman, mutta ei hypännyt suihkulähteeseen.

– Ei mitään tunnereaktiota. B-kisat ovat B-kisat. Ei se mitään fiktiota ole, että maailman parhaiden pelaajien kausi on yhä kesken, Kyrö viittaa 7. otteluun venyneeseen Stanley Cupin finaalisarjaan.

– Ja suomalainen yhteiskunta on päättänyt valjastaa pääurheiluresurssimme palvelemaan sitä NHL-liigaa. Valinta tietysti sekin.

Entinen hiihtovalmentaja kehaisee toki jääkiekon valmennusjärjestelmää.

– Jokaisen SM-liigaseuran valmennusjärjestelmä on vahvempi kuin suunnilleen yhdenkään suomalaisen lajiliiton.

Urheiluministeri vaihtui juuri Sampo Terhosta (sin) Annika Saarikkoon (kesk). Hallitusohjelma on herättänyt huolia osassa urheiluväkeä.

– Minäkin sain jonkin kummallisen kiertokirjeen, jossa oltiin huolissaan suomalaisesta urheilujärjestelmästä, kun vaihtuu hallitus ja ministeri. Kun katsoo suomalaista huippu-urheilua, on kyllä syytäkin olla huolissaan, mutta aivan muusta. Topakka ministerihän räjäyttäisi systeemin atomeiksi.

Suomalaisen huippu-urheilu on pitkälti uuden Olympiakomitean siipien suojissa. Kyrö on seurannut komitean kasvu-uraa mietteliäänä.

– Siitä on kasvatettu ja kasvatetaan jättiläinen, joka ei kuitenkaan ota konkreettista vastuuta mistään tuloksenteosta kentällä. Virkanimikkeet ovat niin kaukana konkretiasta, että niiden keksimisen luulisi jo olevan vaikeaa. Mutta sinne ne minun vahvat liikunnan (Jyväskylän yliopiston liikuntatietellinen tiedekunta) aikaiset opiskelukaverini saavat palkata toisiaan ilman huolen häivää tekemään jotain, mikä ei näy kentällä mitenkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt