”Lätsä-Pekka” Päivärinta kertoo hurjasta MM-juoksustaan – kohtasi kisassa pahamaineisen IRA:n: ”Kaveri oli edessäni kädet levällään”

Julkaistu:

Merkkipäivä
Tänään 70 vuotta täyttävän Pekka Päivärinnan MM-titteli tuli värikkään kisan päätteeksi.
Lätsä ja irvistys. Siinä suomalaisen kestävyysjuoksun yhden ikonin tunnusmerkit. Kyseessä on lauantaina 70 vuotta täyttävä Pekka Päivärinta, jonka jokainen 1970-luvulla urheilua seurannut muistaa.

”Lätsä-Pekka” ei koskaan onnistunut kesän arvokisoissa, mutta oli elementissään maaotteluissa. Varsinkin Ruotsi-otteluissa hän huudatti kansaa hankkimalla Suomelle pisteitä eri matkoilta.

Päivärinnalta sujuikin matka kuin matka, sillä miehen 1 500 metrin ennätys on 3.37,2 ja maratonin 2.13.09.

Kilpailemisen hän aloitti kuitenkin suunnistajana Piikkiön Karhun riveissä.

– Olimme syksyllä 1967 jonkun kisan jälkeen saunassa, kun Jarmo Karjalainen sanoi, että Kaarinan Urheilijat tarvitsevat yhden juoksijan nuorten viestijoukkueeseensa, Päivärinta kertoo.

Siitä alkoi juoksentelu, joka muuttui vuoden kuluttua vakavammaksi.

– Vuonna 1969 siirryin Kari Sinkkosen talliin ja tuloksia syntyi yllättävän nopeasti.

Päivärinta pääsi mukaan jo vuoden 1971 EM-kisoihin. Matkana oli tuolloin 3 000 metrin estejuoksu.

– Kävin kokeilemassa esteiden ylitystä, ja kun se sujui, otimme esteet päämatkaksi.


Münchenin olympiakisoissa 1972 Päivärinta oli kahdeksas.

– Suoritus oli pettymys, koska odotin parempaa.

Seuraavalla kaudella vauhti kiihtyi hurjaksi. Vuodenvaihteessa lietolainen sijoittui kolmanneksi legendaarisessa Sao Paulon uudenvuodenyön juoksussa. Pari kuukautta myöhemmin EM-halleista tuli pronssia 3 000 metrillä.

– Rotterdamin kisa oli vain viikkoa ennen maastojuoksun MM-kilpailuja, joten käytin sitä vauhtiharjoituksena Waregemin kisaa varten.

Suunnitelma toimi loistavasti, sillä Waregemin laukkaradalla suomalainen oli rautaa. Häntä eivät pysäyttäneet edes Pohjois-Irlannin kysymyksen takia radalle rynnänneet IRA:n mielenosoittajat.

– Ensimmäisen kierroksen aikana radalle ryntäsi porukkaa, jotka yrittivät pysäyttää juoksemisemme.


Päivärinta ei moisesta hätkähtänyt.

– Kaveri oli edessäni kädet levällään, mutta huitaisin häntä kädellä rintaan, jotta pääsisin eteenpäin.

Kun 12 kilometrin kisasta oli jäljellä pari kilometriä, suomalainen oli kärjessä Espanjan Mariano Haron kanssa.

– Hän nykäisi, mutta ajattelin, että edessä on vielä aidan ylitys ja oja enkä lähtenyt hänen vauhtiinsa.

Maltti oli valttia, sillä Päivärinta tavoitti ojan ylityksessä lyhyen espanjalaisen ja rutisti loppusuoralla niukasti edelle. Näin Suomi sai ensimmäisen maailmanmestarinsa yleisurheilussa.

Armoton meno jatkui aprillipäivänä Turun maratonilla (2.17.18) ja kesäkuussa radalla (5 000 m 13.29,6 ja tonnivitonen 3.37,2).

Vielä kovemmassa kunnossa pitkänhuiskea varsinaissuomalainen oli kaudella 1975. Silloinkin hän nappasi mitalin EM-halleissa, mutta juoksi myös maailmanennätyksen. Kyseessä oli toukokuussa Oulun Raatissa juostu ratapiikki eli 25 kilometrin kisa.

– Kaatosateessa alkuvauhti oli rauhallinen, joten ME olisi voinut olla vieläkin kovempi, päivänsankari miettii.

Tuohon aikaan ei järjestetty puolimaratonin MM-kilpailua.

– Se olisi ollut paras matkani. Olin ennen kaikkea maasto- ja maantiejuoksija.


Vuoden 1975 jälkeen ura kääntyi laskuun vamman takia.

– Tiiliä kantaessa selkäni retkahti, mistä jäi pysyvä vaiva.

Juoksu-uran päätyttyä hän palasi vanhan rakkautensa suunnistuksen pariin. Vuonna 1984 Päivärinta muutti perheineen Kangasalle, jossa hän asuu yhä.

– Kun ihminen muuttuu vanhaksi ja hitaaksi, on hyvä muuttaa Hämeeseen, 63-vuotiaana eläköitynyt Päivärinta naureskelee.

Päivärinta oli hyvässä vireessä myös vuonna 1974, mutta silti hän epäonnistui Rooman EM-kilpailuissa. Syynä olivat siviilielämän murheet.

Juoksija kävi töissä koko uransa ajan.

– Työskentelin tuolloin talonmiehenä ja tarvitsin kisamatkan ajaksi tuuraajan, Päivärinta kertoo.

 

Kaveri oli edessäni kädet levällään, mutta huitaisin häntä kädellä rintaan, jotta pääsisin eteenpäin.

Kun isännöitsijä ei vaivautunut sellaista järjestämään, juoksijalle tuli kiire löytää sijainen.

– Energiani menivät siihen sählinkiin, eikä viimeistelyharjoituksista tullut mitään.

Kunto tuli esiin vasta syksyn Englanti-maaotteluissa ja maratoneilla.

Päivärinta juoksi syyskuussa Ruissalossa maratonin (hieman alamittainen) 2.12.11 ja joulukuussa Fukuokassa 2.13.09. Japanissa hänen edelleen ennättivät vain matkan olympiavoittajat: hallitseva (Frank Shorter) ja tuleva (Waldemar Cierpinski).

Lakki oli Pekka Päivärinnan päässä juoksu-uran alusta lähtien.

– Huomasin vuoden 1968 valokuvasta, että juoksun aikana hiuksiini tuli keskijakaus.

Päivärinta ei halunnut näyttää körttiläiseltä ja alkoi käyttää lakkia. Päähineet syntyivät Merja-vaimon ompelemina.

– Minulla oli useampi lätsä, joissa värit olivat eri päin, juoksija kertoo.

Rakkain kilpailulätsä oli punavalkoinen, joka on nykyään Urheilumuseon kokoelmissa. Harjoituslätsä on mökillä muistona.

Rooman olympiastadionille Päivärinta ilmestyi sinivalkoisessa lakissa vuonna 1974.

– Mutta kun EM-kisat menivät penkin alle, palasin punavalkoiseen väriin, Päivärinta paljastaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt