Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson palasi pitkältä kilpailutauolta – ”Tosi hyvin kulki”

Julkaistu:

yleisurheilu
Camilla Richardsson palasi juoksuradoille pitkän tauon jälkeen Kalifornian Torrancessa.
Camilla Richardsson voitti 10 000 metriä Mt. Sac Relays -kilpailussa kevään kotimaisella kärkiajalla 33.08,26.

Richardsonin ennätys on samassa kilpailussa vuosi sitten juostu 32.39,01.

– Tosi hyvin kulki, vaikka viimeinen kilometri oli aika rankka. Olen tosi iloinen. Edellisestä kilpailusta on niin kauan ja tämä vuosi on ollut rankka, Richardsson sanoi.

Richardssonille, 25, kilpailu oli ensimmäinen sitten viime kesän Kalevan kisojen estejuoksun finaalin. Häneltä todettiin heinäkuun lopulla nilkasta telaluun murtuma, joka päätti kilpailukauden.

Richardsson kilpaili Mt. Sac Relaysissä kahdeksan viikon vuoristoleirin päätteeksi. Hän leireili muiden suomalaisten kärkinimien kanssa Arizonan Flagstaffissa.

Mt. Sac Relays -kilpailu:

Naiset, 10 000 m:

1) Camilla Richardsson Suomi 33.08,26 (kkk)
2) Angie Nickerson USA 33.12,87.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt