Viiltävä kipu iski ja kolmen vuoden työ valui hukkaan – leikkauspöydällä Noora Toivo koki vielä yhden yllätyksen

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kun akillesjänne vihelsi aitajuoksija Noora Toivon uran tauolle, hän ruoski aluksi itseään siitä, että on huono urheilija.
Aitajuoksija Noora Toivo, 29, oli odottanut kovasti Toijalan yleisurheilukilpailuja kesäkuussa 2018. Hän oli juuri juossut lähelle ennätystään. Niin kova tulos heti kauden alkuun oli ollut yllätys, koska talven treenejä oli jouduttu soveltamaan kipuilevan akillesjänteen vuoksi.

Toivo oli popsinut tulehduskipulääkkeitä. Häntä mietitytti, voisiko akillesjänne katketa juostessa, mutta hän oli kuullut, että oireileva akillesjänne ei katkea. Ei siis mitään hätää.

Ensin Toivo juoksi sadan metrin kisan. Se sattui. Oikeastaan tosi paljon.

Juoksun jälkeen hän käveli katsomon ohi, jossa hänen perheensä istui. Hän meni juttelemaan valmentajalleen, omalle isäpuolelleen.

– Nyt kyllä sattuu. Mutta kyllä se kaksisataa silti tulee.

Ennen kahdensadan starttia Toivo lähti lämmittelemään. Hän hölkkäili hammasta purren, mutta kipu oli valtava. Lopulta hän tajusi, että seuraavaksi akillesjänteeseen tulisi oikeasti vakava vamma.

Toivo nilkutti valmentajansa luo, joka lähti kertomaan kisajärjestäjille, että kaksisataa jää juoksematta.

Sitten hän istahti nurmelle katsomon taakse ja itki. Hän ei ollut koskaan joutunut keskeyttämään kisaa tällä tavalla. Tämän piti olla EM-kesä, johon oli tähdätty kolme vuotta.

Oliko tämä nyt tässä?


Noora Toivo on urheillut 12-vuotiaasta. Vuosien varrella hän on voittanut 45 SM-mitalia, joista seitsemän aikuisten sarjassa. Hän on edustanut Suomea muun muassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa sekä Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Nykyisin hän on ammattiurheilija, joka elättää itsensä omalla sosiaalisella mediallaan.

Akillesjänteiden vaivat ovat yleisiä juoksijoilla. Kaksoissisko Nellinkin urheilu-ura oli päättynyt akillesjänneongelmiin. Siksi Toivoa huoletti aina, kun jänteet oireilivat.

Toijalan epäonnisen kilpailun jälkeen Noora Toivon akillesjänteeseen pistettiin kortisonia. Lääkäri ei piikitystä suositellut, mutta Toivolle ratkaisu tuntui selkeältä.

Sen jälkeen hän teki kaiken, mitä sanottiin: Jalka koholla, liikuttelet sitä, et rasita.

– Tottelin kuin natsi.

Noora Toivoa turhautti se, ettei ollut tietoa, milloin voisi taas urheilla normaalisti. Treenit olivat ainaista pohtimista: Mikä ei satu? Voidaanko tehdä nopeuskestävyyttä ilman juoksua?

Takaraivossa jyskytti myös huoli siitä, että aika loppuu kesken, koska hänellä ei ollut enää kymmentä urheiluvuotta jäljellä.

Pari viikkoa myöhemmin Toivo testasi jalkaa Ratinan stadionilla. Lämmittelyssä tuntui vielä hyvältä, mutta ensimmäinen piikkariveto sattui. Toivo kuitenkin uskoi, että jalan pitäisi vain saada lämmetä kunnolla.

– Okei, testataan kestääkö tää. Juostaan kovempaa.

Toivo teki toisen vedon. Seurasi todella kova, pistävä kipu. Hän säikähti ja jarrutti heti.

Itku tuli. Huonolla tuurilla jänne oli revennyt ja vaikka ei olisi, niin kesän juoksut oli silti juostu.

Toivo asetettiin leikkausjonoon, ja hän vietti loppukesän lomaillen. Hän kävi festareilla, näki kavereita ja keskittyi entistä enemmän somen tekemiseen.

– En katsonut kisoja, koska kaikki muistutti siitä, että muut tekee, mutta sä et tiedä, mitä omalle uralle tapahtuu.

Lääkäri muistutti, ettei leikkaus ollut avain onneen. Toivo kuitenkin tiesi, että jos perinteinen puolen vuoden kuntoutus ei kantaisi hedelmää, hänen urheilijanuransa olisi ohi. Hän oli ollut aiemmin uupumuksen takia kaksi vuotta sivussa kilpaurheilusta ja tiesi, miten vaikeaa vastoinkäymisten jälkeen on palata kisakentille.

– Aloin pelätä, etten jaksa urheilla, jos se vie seuraavankin kesän.

Viime syyskuussa Noora Toivon akillesjänne operoitiin. Leikkauksessa selvisi, että jalassa oli ylimääräinen plantaarisjänne, joka oli kiinnittynyt akillesjänteeseen.

– Vaikka olisin jumpannut kuinka paljon tahansa, mikään ei olisi auttanut. Sain tietää vasta jälkeenpäin, että leikkaus oli ainoa oikea vaihtoehto.

Psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Marika Knuuttila on perehtynyt liikuntapsykologiaan ja on itsekin harrastanut liikuntaa koko ikänsä. Hänen mukaansa loukkaantuminen voi aluksi tuntua epäonnistumiselta.

– Kun ei enää pystykään siihen, mihin on aiemmin kyennyt, itsetunto voi haavoittua. Psyykkinen työskentely vammojen kohdalla edellyttää hyväksyntää, Knuuttila sanoo.

Hyväksyntä eli se, että voimme suhtautua tilanteeseen, taas vaatii riittävää tietoutta siitä, missä mennään. Lääkäri, fysioterapeutti ja oma tiedonhankinta auttavat tässä.

Sitä, mikä on kaikista tärkeintä, voi olla vaikea korvata. Knuuttila neuvookin keskittymään siihen, mikä tuottaa hyvää oloa.


Noora Toivolle perhe, ystävät, liikunta ja jokapäiväinen tekeminen tuovat onnea. Näillä hän täyttää arkensa, jotta ei vaipuisi maanrakoon huonoina hetkinä.

Joskus kuitenkin tulee se maailmanlopun olo, kun kaikki on hirveää.

– Silloin revin ihan kaiken auki. Huutoitken suihkun lattialla. Annan itseni tuntea sen järisyttävän kamalan olon, että elämässä ei ole mitään hyvää ja musta ei koskaan tule mitään.

Se toimii. Aikansa surussa pyöriskeltyään Toivo tajuaa, että asiat eivät olekaan aivan niin huonolla tolalla.

– Tulee parempi fiilis ja sisuunnun. Aina ei ole asiat hyvin, ja se on ihan OK. Silloin pitää myös antaa itsensä tuntea.

Operaatiosta on nyt kulunut puolisen vuotta.

Vaikka välillä jalkaan sattuu ja mieli on maassa, Toivo pystyy silti keskittymään positiiviseen.

– Ongelmat eivät enää mua kiinnosta. Niitä saa mulle antaa, mutta keskityn niiden ratkaisemiseen.

Eräissä treeneissä Pirkkahallilla akillesjänne joutui koetukselle, kun Toivo juoksi kahdeksan kertaa kaksisataa metriä aika kovaa.

Treenin jälkeen hän tajusi, että jokin puuttui: kipu.

Valmentaja sai kuulla ilonkiljahduksen:

– Voi vitsi! Me juostiin näin kovaa, ja unohdin, että mulla on ollut leikkaus.

Jos jalka kestää, Toivo uskoo olevansa ensi kesänä mahtavassa kilpakunnossa. Hän kuitenkin tiedostaa, että jos jokin menee vikaan, saattaa kilpailukausi jälleen mennä sivu suun.

– Keskityn jokapäiväiseen tekemiseen ja siihen, miten voin pitää huolen omalla toiminnallani, että jalka pysyy kunnossa. Sitä, kestääkö jalka, ei voi tietää, joten turha miettiä liikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt