Samuel Purola sai vahvan paukun kohti EM-hallikisoja – ”Antaa itseluottamusta”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Samuel Purola voitti ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruutensa 60 metrillä.
Samuel Purola jatkoi SM-halleissa hyvää talveaan, jonka huipennuksena odottavat EM-kilpailut Glasgow’ssa. Purola pyrähti vauhtiin päästyään 60 metrin mestariksi ajalla 6,70.

Mestaruus oli 18-vuotiaalle oululaiselle matkalla ensimmäinen aikuisten sarjassa, aiemmat kaksi ovat tulleet 200 metrillä.

– Kun saa lähdön kuntoon, lähtee vielä paljon pois (ajasta). On se menossa koko ajan parempaan suuntaan, Purola sanoi.

Lähdössä riittää vielä tekemistä kotimaisiinkin kilpakumppaneihin verrattuna, mutta muu osa juoksusta on nuorukaista itseään miellyttävällä mallilla 60 metrilläkin, sillä aika 6,70 syntyi ”laiskalla ololla”. Se lupaa hyvää jatkoon.

– Tämä antaa itseluottamusta, hän sanoi hymyillen.

Purola jätti viime viikonloppuna varotoimena hallimaaottelun Oslossa väliin pienen flunssan vuoksi. Se osoittautui järkeväksi päätökseksi. Hän ei kilpaile enää ennen EM-kilpailuja, vaan keskittyy viimeistelemään kisavirettään.

– Oma ennätys ja välieriin. Kaksi juoksua olisi hieno saada, kun toinen juoksu on aina parempi, Purola suunnitteli Glasgow’n tavoitteitaan.

Thureson tuplakultaan

Naisten pikapyrähdyksen voitti Milja Thureson, joka voitti myös 400 metriä. Thureson juoksi neljän startin urakkansa huipennukseksi 60 metriä aikaan 7,46, joka jäi EM-rajasta kuusi sadasosaa.

Hän iloitsee ennen kaikkea ehjästä harjoituskaudestaan, jossa on panostettu pidempiin vetoihin 400 metriä ajatellen.

Siinä sivussa on kehittynyt 60 metrinkin vauhti.

– Ajattelin, että juoksu kerrallaan. Rajat tulevat, jos ovat tullakseen, Thureson sanoi.

Lipsasella petrattavaa

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen vei mestaruuden tuloksella 16,19, mutta ei aivan saanut teknisesti toivomiaan hyppyjä.

– Loikkien ajoitukset eivät ihan olleet kunnossa. Sikäli jäi petrattavaa. Tuli tämän viikon lajitekeminen nyt tehtyä, kilpailun ennen EM-halleja kaivannut mies sanoi.

Lipsanen hyppää sunnuntaina pituutta, jossa määritteli hyväksi tavoitteeksi ennätyksensä 776 kohentamisen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt