Reetta Hurske aitoi huippuajan Saksassa – SE vain kahden sadasosan päässä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Reetta Hurske aitoi huippuajan Saksassa – SE vain kahden sadasosan päässä

Reetta Hurske on vahvassa halli-iskussa. Kuva viime kaudelta.

Reetta Hurske on vahvassa halli-iskussa. Kuva viime kaudelta.

Julkaistu: 2.2.2019 21:22, Päivitetty 2.2.2019 21:38

Reetta Hurske aitoi uuden ennätyksensä 60 metrillä.

Pika-aituri Reetta Hurske, 23, juoksi Saksan Karlsruhessa lauantaina käydyissä hallikisoissa huippuajan 7,99. Hänen edellinen ennätyksensä oli aiemmin tänä talvena Turussa juostu 8,04.

Hurske jäi Karlsruhessa vain kahden sadasosan päähän Nooralotta Nezirin SE-ajasta 7,97, jonka Neziri juoksi Prahassa vuonna 2015.

Tampereen Pyrintöä edustava Hurske juoksi ennätyksensä alkuerässä. Finaalissa hän ampaisi johtoon, mutta osui hieman viimeiseen aitaan, horjahti ja jäi neljänneksi ajalla 8,06.

– Finaali lähti liikkeelle ja kulki hyvin, mutta kun viimeisellä aidalla huomasin, että voisin voittaa, jalka ei noussut tarpeeksi ja meinasin ottaa lipat. Hyvä aika sieltä silti tuli, Hurske sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.

– Nyt tietää ainakin, että pystyy juoksemaan Euroopan kärjen kanssa. Alkueräjuoksu meni rennosti, ja se on ehkä se tärkein asia, että olen oppinut vetelemään rennommin ja nauttimaan tästä kilpailemisesta, Hurske jatkoi.

Kisan voitti 7,97 juossut hollantilainen Nadine Visser. Saksan Cindy Roleder oli toinen ajalla 7,98 ja puolalainen Karolina Koleczek ehti juuri Hurskeen edelle kolmanneksi ajalla 8,05.

– Treenillisesti näihin aikoihin vaikuttaa se, että olen päässyt tekemään enemmän voimaharjoittelua ja pysynyt terveenä, mutta sanon edelleen, että rentouden löytäminen on se avainsana, Hurske sanoi.

Juttua päivitetty klo 21.38. Lisätty Hurskeen kommentit.

Tuoreimmat osastosta