Yleisurheilu

WhatsApp-viesti sai Tero Pitkämäen luottomiehen hymyilemään: ”Ensimmäinen tuntemukseni oli...”

Julkaistu:

Keihäänheitto
Tero Pitkämäki oli mielessään jo ikään kuin lopettanut uransa. Hän ei halua päättää karriääriään ontuen ja luovuttaen.
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ilmoitti kilpauransa jatkamisesta tiistaina Seinäjoella. Pitkämäen vasemman polvensa eturistiside katkesi viime kesänä Paavo Nurmen kisoissa, minkä vuoksi hänen piti keskeyttää kilpailukautensa.

Samalla myös seitsemän arvokisamitalistin uran jatko asettui vaakalaudalle.

– Polvi leikattiin elokuussa. Elin pari kuukautta sen jälkeen henkisesti ei-huippu-urheilijan elämää. Olin jo mielessäni ikään kuin lopettanut. Kuntoutin kuitenkin koko ajan jalkaa ja lokakuun hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen kelkka alkoi pikkuhiljaa kääntyä uran jatkon puolelle.

Joulukuussa 36 vuotta täyttävä Pitkämäki myöntää päätöksen olleen vaikea. Ilmajokinen haluaa kuitenkin poistua areenoilta omin ehdoin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En halua lopettaa ontuen ja ikään kuin luovuttaen. Asia pyöri mielessäni ja siirsin ja siirsin ratkaisua. Lopullisen päätöksen tein viikko sitten, Pitkämäki kertoi.

Yleisurheilun seuraavat arvokisat järjestetään syys-lokakuun vaihteessa Qatarissa. MM-kisojen poikkeuksellisen myöhäinen ajankohta tarjoaa myös edelleen kuntoutusvaiheessa olevalle Pitkämäelle mahdollisuuden.

Vaikka toipuminen on sujunut etuajassa, polvi vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja kuntouttamista.

– Arvokisojen ajankohta antaa minulle kieltämättä vähän armoa. Kesäkuun lopulle olisi ollut vaikea ehtiä huippukuntoon. Haluan joka tapauksessa heittää pitkän kesän, enkä mitään muutaman kisan torsoa. Mitään satavarmaa ei kuitenkaan vielä voi sanoa polven kestämisestä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolme kertaa vuoden urheilijaksi valittu Pitkämäki myöntää, että jatkopäätöksen jälkeen harjoittelu on kiristynyt, vaikka keihäsmies ei missään vaiheessa ole jäänyt laakereilleen lepäämään.

– Ruuvia on kiristetty päätöksen jälkeen, vaikka olen koko ajan ollut ihan hyvässä kunnossa. Olen pitänyt yläkropasta ja keskivartalostani huolta, joten siinä suhteessa en ole antanut tasoitusta.

Valmentaja: WhatsApp-viesti oli helpotus

Pitkämäen pitkäaikainen valmentaja Hannu Kangas iloitsee suojattinsa päätöksestä.

– Meillä on tiimin yhteinen WhatsApp-ryhmä, josta saimme manageri Tero Heiskan kanssa lukea Teron viestin jatkamisesta. Ensimmäinen tuntemukseni oli helpottunut, sillä päätöstä odotettiin melko pitkään.

Vuodesta 1996 Pitkämäkeä valmentanut Kangas uskoo suojattinsa mahdollisuuksiin vakavan vamman jälkeen.

– Kuntoutuminen on varmasti pitkä sekä haasteellinen, ja se jatkuu edelleen. Pari viimeistä vuotta ovat kuitenkin luoneet uskoa mahdollisuuksiin. Ison loukkaantumisen ohessa joukkoon on mahtunut paljon hyviä harjoitusheittoja sekä kisoja.

Pitkämäen uran jatkumisen myötä alkaa hänen ja Kankaan 23:s perättäinen yhteinen harjoituskausi. Tämä pistää kokeneen valmentajan suun väkisinkin hymyyn.

– Olen luvannut jo ajat sitten, että niin kauan kuin Teron ura jatkuu, seison hänen rinnallaan tukemassa tarvittaessa. On tietysti hienoa, että näin pitkänkin ajan jälkeen hän luottaa minuun edelleen. On upeaa, että yhteinen matkamme jatkuu, Kangas kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt