Yleisurheilu

Kommentti: Härski tilanne jää täysin varjoon yleisurheilun jättiuudistuksessa – ”Asia, jota kukaan ei uskalla sanoa ääneen”

Julkaistu:

Kommentti
Kaudella 2019 yleisurheilussa valta keskittyy entistä enemmän pienelle joukolle, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Atte Husu.
Viime viikolla yleisurheilupiireissä käytiin kiivasta keskustelua uudesta rankingsysteemistä. Se syrjäyttää vanhat tulosrajat, ja järjestelmän avulla ratkotaan osanottajat ensi vuoden syys-lokakuussa järjestettäviin Dohan MM-kisoihin.

Päähuomio on ollut luonnollisesti siinä, mitkä tekijät määrittävät urheilijoiden sijoituksen kansainvälisessä pistelistauksessa.
Lyhyesti kiteytettynä: Urheilijat saavat pisteitä tuloksistaan, minkä lisäksi pistekertymään vaikuttavat sijoitus ja kilpailun arvo. Lajeista riippuen urheilijoiden on saatava kasaan tietty määrä kisoja, joista lasketaan pistekeskiarvo. Sillä puolestaan määräytyy urheilijoiden rankingsijoitus omassa lajissaan.

Esimerkiksi keihäänheittäjät saavat saman pistemäärän tuloksestaan oli kyse sitten Timanttiliigan osakilpailusta tai Raaseporin tähtikisoista, mutta kilpailun arvo ja sijoitus repivät rajuja eroja urheilijoiden välille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
  • Ota kantaa ja osallistu äänestykseen artikkelin lopussa: Onko yleisurheilun rankinguudistus mielestäsi askel oikeaan suuntaan?
Tässä vaiheessa on tehtävä selväksi yksi asia: muutos tulosrajoista rankingsysteemiin ei käytännössä vaikuta millään tavalla lajeissaan mitalitasolla kilpaileviin urheilijoihin. Lisäksi uudessa mallissa positiivista on se, että painoarvo on useammassa kuin yhdessä kisasuorituksessa.

Silmiinpistäviä epäkohtia ilmenee vasta, kun rankingia tutkii kärkikymmenikön ulkopuolelta. Tällöin kisojen arvo korostuu suorastaan tökerösti.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Esimerkiksi nimi Ibargüen on tuttu yleisurheiluväelle – kiitos naisten kolmiloikan hallitsevan olympiavoittajan ja kaksinkertaisen maailmanmestarin Caterine Ibargüenin. Harva kuitenkaan tunnistaa mieskeihäänheittäjä Arley Ibargüenia, vaikka rankingin perusteella siihen olisi ehkä aihetta – hän on nimittäin listalla sijalla 22 eli juuri tuoreen EM-kutosen Antti Ruuskasen edellä.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Näin on siitäkin huolimatta, että viidessä parhaassa pistekisassaan Ruuskanen on heittänyt keihästä keskimäärin 4,22 metriä pidemmälle kuin Ibargüen. 36-vuotias kolumbialainen on kuitenkin voittanut kaikki keskiarvoon lasketut kisansa, jotka ovat kuuluneet B-kategoriaan ja joista hän on saanut kustakin sata sijoituspistettä.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että uudessa systeemissä kilpailutapahtumia rankatessa lajien välistä painoarvoa ei eritellä tapahtumissa. Kuten alla oleva graafi kertoo, Ibargüenin voittamat keihäskisat olivat välillä piirikunnallista tasoa, mutta ne käytiin tapahtumissa, jotka kuuluivat kokonaiskattaukseltaan B-kategoriaan.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Keihäsrankingin kouriintuntuvin esimerkki löytyy, kun Ibargüenia vertaillaan Suomen kolmanneksi parhaaseen heittäjään, kotimaassa pelkästään heittäneeseen Lassi Etelätaloon. Kaksikon nimittäin erottavat vain sijapisteet, sillä molempien viiden kisan keskiarvotulos on tismalleen sama, 77,48 metriä.

Sijapisteissä kolumbialainen kepittää Etelätalon kuitenkin tylyin 500–165-lukemin eli 335 pisteellä. Kun 335 sijapisteestä lasketaan viiden kisatapahtuman keskiarvo, Etelätalo häviää joka kilpailussa Ibargüenille 67 pistettä.

Näin ollen Ibargüenin jokaista 77,48-metristä vastaan Etelätalon olisi pistetaulukon mukaan heitettävä 82,14, mikäli suomalainen mielisi pisteissä kolumbialaisen kilpaveljensä rinnalle. Edellä mainittu laskutoimitus on tehty tietenkin sillä oletuksella, etteivät Etelätalon sijoitukset paranisi tulosten myötä – mikä voi hyvinkin pitää paikkansa, jos vastassa ovat Ruuskanen, Oliver Helander ja Tero Pitkämäki.

Kauden 2018 rankingissa tilanne on se, että sijapisteidensä ansiosta Ibargüen on sijalla 22 ja Etelätalo vasta 46:ntena.

Dohan MM-kisoihin selviää 32 urheilijaa, mutta rankingissa kisaraja asettunee 34–35:n tienoille, kun listalta siivotaan kärkimaa Saksassa neljän parhaan ulkopuolelle jäävät heittäjät – Saksalla kun on lisäpaikka puolustavan maailmanmestarin Johannes Vetterin ansiosta.



Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, nyt päästään uudistuksen todelliseen helmeen: henkilöön, joka kulkee nimellä ”athlete coordinator”. Suomeksi kyse on henkilöstä, joka kussakin tapahtumassa vastaa osallistujalistoista eli siitä, kuka pääsee kilpailemaan.

Suurin ongelma on se, että useissa kisoissa urheilijat valitsee joku yksittäinen henkilö. Välillä on suorastaan härskiä, että useissa tapauksissa tuo henkilö toimii myös managerina – siis henkilönä, jonka omat urheilijat kilpailevat kyseisessä kisassa.

Sama henkilö siis istuu molemmin puolin pöytää päättämässä osallistujista. Esimerkiksi tästä käy ranskalainen René Auguin, jonka tunnetuimpia asiakkaita ovat kymmenottelun tuore ME-mies Kevin Mayer sekä seiväshypyn ME-mies Renaud Lavillenie. Lisäksi Auguin on lukuisten muiden ranskalaisurheilijoiden asioidenhoitaja.

Asemastaan huolimatta Auguin leimaa heistä jokaisen kisapassin Pariisin Timanttiliigaan ja moneen pienempäänkin Ranskassa käytävään kisaan.

Vastaavassa vallan kahvassa managereista ovat kiinni muun muassa ruotsalainen Daniel Wessfeldt, hollantilaiset Ellen van Langen ja Jos Hermens, belgi Marc Corstjens ja slovakki Alfons Juck.

Wessfeldtin vastuulla ovat muun muassa Tukholman ja Oslon Timanttiliigat sekä Zagrebin IAAF Challenge -kisa (A-kategoria), Hermensin manageritoimistossa työskentelevällä Van Langenilla Shanghain Timanttiliiga ja Hengelon GP (A), Corstjensilla Brysselin Timanttiliiga ja Juckilla Ostravan GP (A) sekä lukuisia muita pienempiä tapahtumia.


Vaikka tilanne ei ole uusi, aihe on tulenarka juuri nyt, kun koviin kilpailuihin pääsyllä on aiempaa suurempi rooli kisavalinnoissa. Edellä mainittujen managerien kärkiurheilijat ovat itseoikeutettuja kilpailemaan kovimmissa kisoissa, mutta viime kausi antoi jo esimerkkejä siitä, kuinka kakkoskategorian urheilijoita kiilasi kovimpiin pistekisoihin enemmän tai vähemmän puolivahingossa.

– Tämä on asia, jota kukaan ei uskalla sanoa ääneen, kansainvälinen yleisurheiluvaikuttaja kiteyttää Ilta-Sanomille – ongelmallisen tilanteen takia tietysti nimettömänä.

Miten epäkohtiin voisi sitten puuttua? Kotimaista kärkikaartia lukuun ottamatta suomalaiselle keihäsmiehelle edellä mainittu esimerkki Ibargüenista tarkoittaa sitä, että sponsoreilta olisi hyvä neuvotella tuhannen euron ylimääräinen matkabudjetti.

Mikäli keppi ei lennä jatkuvasti päälle 80 metrin, MM-lipun eteen voi tehdä paljon suunnittelemalla kisakauteen Euroopan A- ja B-kategorian kisoja, jotka menevät päällekkäin kärkikaartin kisakalenterin kanssa.

Vartin kestäneellä pikaotannalla tasaisille 77–79 metrin heittäjille löytyy viime kaudelta muutama matkakohde, jossa perustuloksella on otettavissa 100–140 sijapistettä. Ajankohta kannattaa ottaa myös huomioon: mitä aiemmin keväällä, sen parempi.

Jälkimmäistä, managerien tupla-asemaa koskevassa kysymyksessä vaihtoehtoja on vain yksi: Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n olisi kiellettävä managerien mahdollisuus toimia urheilijakoordinaattorina.

En pidättäisi hengitystäni sen puolesta, että näin tapahtuu.

Fakta on se, että kansainvälisessä yleisurheilussa suuret ovat entistä suurempia ja pienet pienempiä.

Ota kantaa

Onko yleisurheilun rankinguudistus mielestäsi askel oikeaan suuntaan?

Kyllä 15% Ei 85%
Ääniä yhteensä 1431

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt