Kommentti: Kekkonen menestyi politiikassa, mutta kärsi kirveleviä tappioita urheilukabineteissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kekkonen menestyi politiikassa, mutta kärsi kirveleviä tappioita urheilukabineteissa

Urho Kekkonen (keskellä) oli innokas urheilija myös aktiiviuransa jälkeen.

Julkaistu: 4.11.2018 8:12

Urho Kekkonen laittoi vuonna 1960 arvovaltansa peliin, jotta Rooman olympiakisoihin olisi saatu myös TUL:n urheilijat, mutta presidentin auktoriteetti ei riittänyt, kirjoittaa Juha Kanerva.

Urho Kekkonen ei saa tutkijoilta rauhaa, vaikka pitkäaikaisen presidentin kuolemasta on yli 30 vuotta. Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi kirjaa, joissa käydään läpi hänen suhdettaan urheiluun. Syksyllä ilmestyneessä Hannu Pelttarin teoksessa Kekkosen kisat (Kirjapaja) käydään läpi UKK:n urheilukentillä saavuttamat voitot ja vastaavasti kabineteissa kärsityt tappiot.

Jälkimmäisiä nimittäin riitti. Vaikka Kekkosesta kehkeytyi valtionpäämiehenä melkoinen itsevaltias, urheilupolitiikassa hän joutui pettymään kerta toisensa jälkeen.

Tappioputki alkoi oikeastaan jo armeijassa, jonka autojoukoissa Kekkonen aloitti palveluksensa lokakuussa 1919. Pelttarin mukaan ankara kuri ei sopinut Kekkoselle. Kieltolain tultua voimaan nuorukainen haki lohtua ”korpikuusen kyynelistä” eli pontikasta.

Kasarmilla iloliemi maistui muillekin, mikä johti rähinöintiin. Kekkonen oli aitosuomalainen eikä sietänyt ruotsinkielisiä varusmiehiä. Kun Kekkonen kielsi ruotsin puhumisen tuvassa, sotamies Bruncrona kiivastui. Kekkonen kuvasi episodia Kainuun Lehteen (2.2.1920) lähettämässä jutussaan.

”Eräs tyypillinen ruotsikko oli toveri Ruskiakruunu, jolla oli kaikki rannikkoruotsalaisen tuntomerkit, mutta oli varustettu Herkuleksen voimilla, joita heikäläisillä harvemmin tapaa.”

Tutkijan mukaan Urho Kekkoselle jäi armeija-ajasta (1919-20) ikävät muistot. Kuvassa presidentti seuraa sotaharjoituksia vuonna 1963.

Komppanianpäällikkö C.L. Nordensvan on myöhemmin kertonut Kekkosen vetäneen riitelyn aikana puukon esiin. Kekkosen mukaan painiotteet riittivät. Niin tai näin, mutta Kekkonen sai pian siirron muualle eikä tie upseerikouluun auennut, vaikka hän oli ylioppilaaksi lukenut urheilija.

* * *

Helmikuussa 1927 Kekkonen sai potkut Etsivän keskuspoliisin palveluksesta sen jälkeen, kun hän oli esittänyt Turun Sanomiin lähettämässä kirjoituksessaan EK:n lakkauttamista ja yhdistämistä rikospoliisiin. Esimiehet eivät pitäneet Kekkosen yksityisajattelusta, vaan antoivat innokkaalle lakitieteen kandidaatille lopputilin.

Kesällä 1927 Suomen Urheilulehti haki uutta päätoimittajaa, ja lehteä pitkään avustanut Kekkonen haki pestiä. Korkeushypyn Suomen mestari uskoi tulevansa valituksi, mutta asiat mutkistuivat. ”Minua ei muu harmita kuin tämä epävarmuus ja odotus. Jos asia kääntyy niin kuin Santala ajattelee, niin suorat sanat minä sille prisselle sanon. En muusta kuin kieroilusta ja vitkuttelusta.”

Valituksi tuli Kekkosen parjaama ”prisse” Lauri Santala, joka toimi SVUL:n sihteerinä ja istui ikään kuin molemmilla puolilla pöytää. Kaltoin kohdeltu Urho sai tyytyä Maalaiskuntien liiton julkaiseman Maalaiskunta-lehden toimitussihteerin tehtävään.

* * *

Uutta antia Pelttarin kirjassa on värikäs näytelmä Kekkosen SVUL:n kunniajäsenyydestä. Aiemman lähdemateriaalin lisäksi kirjoittajalla on ollut käytössään SVUL:n vahvan miehen Akseli Kaskelan arkisto.

Kekkonen luopui kunniajäsenyydestä keväällä 1956, koska SVUL:n liittohallitus oli arvostellut urheilijoiden osallistumista presidentinvaalikampanjoihin. Valituksi tullut Kekkonen katsoi kritiikin kohdistuvan nimenomaan hänen tuekseen asettuneisiin urheilijoihin.

Seuraavana vuonna 1957 presidentti hyväksyi Työväen urheiluliiton (TUL) tarjouksen ottaa vastaan ”tullin” kunniajäsenyys, mikä ärsytti SVUL:n johtoa oikein kunnolla.

Uusi käänne tapahtui keväällä 1960, jolloin UKK oli valmis ottamaan takaisin SVUL:n kunniajäsenyytensä, jotta hänen sovintoesityksensä Rooman olympiajoukkueen osalta menisi läpi. Kunniajäsenyys palautettiin samassa päätöksentekojärjestyksessä kuin se oli vuonna 1956 purettu.

Urho Kekkonen halusi nähdä vuoden 1959 Euroopan mestarin Olli Mäen Rooman olympiakehässä 1960, mutta urheilupoliittinen kädenvääntö esti ”Kokkolan leipurin” kisamatkan.

Sotakirveet haudattiin symbolisesti, mutta Kekkosen nöyrtyminen ei auttanut. Vanhat kaunat olivat muistissa, eikä Kekkosen auktoriteetti riittänyt kääntämään kaikkien porvarillisten urheilujohtajien päätä.

Painiliiton Arvo Himberg ja Voimisteluliiton Erkki Palolampi saivat estettyä TUL:n urheilijoiden pääsyn kesän 1960 olympiakisoihin. Presidentin vetoomuksista huolimatta esimerkiksi huippukuntoisen nyrkkeilijän Olli Mäen Rooman-matka jäi unelmaksi.

Lisää Juha Kanervan kolumneja voit lukea täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?