Yleisurheilu

Ex-maajoukkuejuoksija tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin – kertoi, ettei muista tapahtunutta

Julkaistu:

Yleisurheilu
Simo Sipilä tuomittiin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä.
Entinen maajoukkuejuoksija Simo Sipilä on tuomittu pahoinpitelystä sakkoihin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Oikeus määräsi Sipilälle 50 päiväsakkoa, joka hänen kohdallaan tarkoittaa 300 euroa. Lisäksi Sipilä määrättiin suorittamaan valtiolle 80 euron suuruinen rikosuhrimaksu.

Tuomio liittyy tapahtumaan, jonka takia nokialaiseen yksityisasuntoon hälytettiin viime keväänä poliisi. Toinen osapuoli oli Sipilän naisystävä.

Tuomion perustelujen mukaan Sipilä, 35, oli lyönyt asianomistajaa kasvoihin. Perusteluissa mainitaan oikeuden uskottavana pitämä todistajan kertomus sekä kirjalliseksi todisteeksi esitetty valokuva asianomistajan vammoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sipilä on kiistänyt syytteen. Tuomioon kirjatun vastauksen mukaan Sipilällä ei ole muistikuvaa tapahtuneesta. Sipilän vastauksessa todetaan, ettei hän ole ainakaan nyrkillä lyönyt asianomistajaa.

Sipilä on aiemmin kertonut Ilta-Sanomille, että hänen ja asianomistajan toiveena oli ollut, että asia olisi saatu soviteltua ilman oikeuskäsittelyä, mutta syyttäjä päätti toisin.

LUE LISÄÄ: Suomen ex-yleisurheiluhuippua syytetään naisystävänsä pahoinpitelystä – ”Olin silloin juonut liikaa”

– Koko tapahtuma luonnollisesti harmittaa ja kaduttaa. Kevät oli vaikeaa aikaa. Kärsin vaikeasta olkapäävammasta, jonka hoito jatkuu edelleen. Myönnän, että olin silloin juonut liikaa, Sipilä kertoi elokuun lopulla Ilta-Sanomille.

Oikeus totesi, ettei Sipilää ole rekisteröity aiemmin rikoksista. Siksi oikeudenmukainen seuraamus oli sakkorangaistus. Oikeus kuitenkin mainitsi, että kyseessä oli lähisuhdeväkivalta, mikä lisää teon moitittavuutta.


Sipilälle kertyi yleisurheilu-uran aikana useita maaotteluedustuksia. Lisäksi hän edusti Suomea muun muassa Göteborgin EM-kisojen sadalla metrillä vuonna 2006.

Hän on saavuttanut SM-mitaleja Kalevan kisoista. Hallissa hän voitti 60 metrin Suomen mestaruuden 2004.