Simo Lipsasella edessä isojen analyysien syksy – ”Katsottava todella tarkasti” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Simo Lipsasella edessä isojen analyysien syksy – ”Katsottava todella tarkasti”

Simo Lipsanen palaa ensi viikolla yliopisto-opintojensa pariin.

Julkaistu: 1.9.2018 20:23

EM-kisoissa pettynyt kolmiloikkaaja palaa opintojensa pariin.

– Vaihteleva. Liian vaihteleva.

Näin kuvasi päättyvää kauttaa kolmiloikkaaja Simo Lipsanen, suuri EM-toivo, joka jäi Berliinissä niukasti loppukilpailun jatkokierroksilta ja 9:nneksi. Kesällä 2017 syntynyt SE-tulos 17,14 jäi 30 sentin päähän tällä kaudella.

Lipsasta mietitytti eniten se, että hänen vireensä lähti laskuun kesken kauden, vaikka mies oli koko harjoitus- ja kilpailukauden täysin terve ja mitattavat ominaisuudet kehittyivät harjoituskaudella tavoitteiden mukaan.

– Pitääkin todella tarkasti käydä valmentajan (Petri Ruotsalainen) kanssa läpi se, mitä harjoituskaudella on tehty. Sieltä ne vastaukset täytyy kaivaa. Syyskuun vedän happea ja harjoittelen hyvin kevyesti. Lokakuussa taas alkaa kova treenaaminen.

Ainakin syyskauden akateemisesti lahjakas Lipsanen, 22, panostaa täysillä myös metsänhoitajatutkintoon tähtääviin opintoihinsa Joensuun yliopistossa.

– Kurssi metsäsuunnitelman laadinnasta alkaa ensi viikolla, ja siitä se taas lähtee.

Metsänhoito- ja hakkuupolitiikka ovat asioita, jotka herättävät pitkälti edelleen metsistään elävässä Suomessa paljon tunteita.

– Suomalainen metsäpolitiikka on isossa kuvassa ollut ihan ok. Aina riittää parannettavaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?