Yleisurheilu

Suomalaisten EM-yleisurheilijoiden arjesta pysäyttäviä lukemia: yli puolella ansiotulot vuodessa alle tuhat euroa!

Julkaistu:

Yleisurheilu
EM-kisoissa 43:lla mukana olleesta suomalaisesta yli puolella ansiotulot olivat alle tuhat euroa vuoden 2016 verotuksessa.
Elokuun alussa suomalainen yleisurheilu koki tuloksellisesti historiansa pahimman mahalaskun, kun joukkue palasi Berliinin EM-kisoista kotiin ilman ainuttakaan mitalia.

Vastaava oli tapahtunut EM-historiassa vain kerran, Budapestissä 1966, mutta tuolloin pistesijoja oli Berliiniä enemmän.

Tulos ei ollut yllätys, sillä ainoastaan keihäänheitto oli pelastanut Suomen pois nollakerhosta jo neljissä edellisissä kisoissa.

Missä suomalainen yleisurheilu sitten menee nykyisin? Onko tulevina vuosina odotettavissa tasonnostoa vai onko syytä totuttautua tilanteeseen, jossa yksikin mitali on ennemmin poikkeus kuin sääntö?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitaleista taistellaan lähtökohtaisesti vain ammattimaisuudella, mutta kun suomalaisten yleisurheilijoiden tuloja tarkastellaan terävimmän kärjen ulkopuolelta, menestystä tavoitellaan käytännössä kädestä suuhun -periaatteella.

Tuoreimmat julkiset verotiedot ovat vuodelta 2016 eli ajalta, jolloin Amsterdamissa käytiin kesällä edelliset EM-kisat, mutta joka sisälsi myös ensimmäiset puoli vuotta rakennusprojektissa kohti Berliiniä.

Verotiedoista paljastuu, että 43:lla Berliinissä mukana olleesta suomalaisesta peräti 23:lla ansiotulot olivat alle tuhat euroa.

Ainoana päälle 25 000 euron ansiotuloihin pääsi keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, jonka tienestit olivat ennen veroja 106 761 euroa.

Tuloja tarkasteltaessa on otettava huomioon, että 12 urheilijaa sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä verovapaata urheilija-apurahaa, josta suurinta nauttivat kuitenkin vain David Söderberg ja Ruuskanen.



Urheilijat voivat myös rahastoida sponsoritulojaan (menettelytapoja avataan artikkelin lopussa olevassa faktalaatikossa), mutta merkittävällä tavalla tämä koskee vain harvaa suomalaista yleisurheilijaa.

Berliinissä kilpailleista nimittäin noin kymmenen urheili sponsoribudjetilla, joka yltää 20 000 euroon. Heistä kuitenkin alle viidellä sponsoritulot ovat luokkaa 30 000 euroa tai enemmän.

Näin arvioivat Ilta-Sanomien haastattelemat kolme suomalaista urheiluvaikuttajaa, joista yksi kommentoi sponsoritilannetta seuraavasti:

– Kärkiporukalla, siis potentiaalisilla pistesijaurheilijoilla, menee ihan hyvin, sillä Olympiakomitea, Urheiluliitto ja akatemiat tukevat heitä muun muassa valmennuksen ja muiden palvelujen kustannuksissa. Lisäksi paikalliset seurat maksavat eritasoisia tukia, mutta kärjen takana puhutaankin sitten pahimmillaan vain muutamien satasten tuista kaikki yhteenlaskettuna.


Vuoden 2016 verotietoja tarkastellessa on toki otettava huomioon myös Berliinin-joukkueen ikärakenne, jossa keski-ikä oli 22,4 vuotta.

Tuolloin alle 18-vuotiaita tai nuorempia urheilijoita oli viisi kappaletta. Jos heidät ja aivan omissa tulolukemissaan ollut Ruuskanen jätetään pois laskuista, jäljelle jääneiden urheilijoiden ansiotulon keskiarvo jäi 4 722 euroon vuonna 2016.

Se tekee kuukaudessa 393,5 euroa miinus verot.

– Yleinen trendi on kädestä suuhun, Suomen tunnetuin urheilumanageri Jukka Härkönen kiteyttää.

”Yleisurheilu ei ole ammattilaisurheilua”

Miten suomalainen terävimmän kärjen takana kilpaileva EM-urheilija selviää arjestaan? Apu löytyy yleensä läheltä.

– Suurin osa urheilee vanhempien avulla ja opintotuella, Härkönen sanoo.

Hän painottaa, että Suomessa on hänen mielestään tällä hetkellä vain kaksi ammattilaisyleisurheilijaa, keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen.

– Kylmä totuus on se, ettei yleisurheilu ole ammattilaisurheilua. Se on ammattimaista, mutta kyse ei ole sellaisesta urasta kuin vaikka jääkiekossa, jossa kolmosketjun pelaaja saa Pelicansissa 30 000–40 000 euroa vuodessa.

– Suomessa yleisurheilijoista tähän ovat vuosi toisensa jälkeen pystyneet ainoastaan Ruuskanen ja etenkin Pitkämäki, Härkönen sanoo.


Kuilu terävimmän kärjen takana onkin valtava.

Kun valtaosalla suomalaisista yleisurheilijoista on 2010-luvulla tehnyt vuosittain tiukkaa päästä verotiedoissa näkyvissä ansiotuloissaan köyhyysrajan eli noin 15 000 euron tasolle, keihään menestyskaksikko on takonut kuusinumeroisia summia jatkuvalla syötöllä – eikä aina ykkönen ensimmäisenä numeronakaan.

Kun huomioidaan myös, että Tilastokeskuksen vuonna 2016 julkaisemassa laskelmassa mediaanitulo 20–24-vuotiailla oli päälle 27 000 euroa, usea suomalainen pitkän linjan yleisurheilija lähtee uran päätyttyä melkoiselta takamatkalta, mitä tulee esimerkiksi työeläkkeeseen.

Härkönen painottaa kuitenkin, että tähtiä lukuun ottamatta pienituloisuus ei ole suomalaisen yleisurheilun ongelma vaan leimallista koko lajille.

– Jos juoksee Timanttiliigan kisassa sadalla metrillä 9,98 ja on kahdeksas, palkintorahaa tulee tuhat taalaa. Ei enempää.


– Ja vaikka pystyisi juoksemaan viidessä kisassa sijoille 6–8, siinä on vielä kymppitonnikin tiukassa, Härkönen muistuttaa.

Verottomat apurahat ja rahastointikäytännöt

1. Vuonna 2016 opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaluokat olivat 5 000, 10 000 ja 20 000 euroa. Pienin apuraha nousi täksi vuodeksi 6 000:een.

2. Urheilijat voivat rahastoida sponsoritulojaan. Urheilija voi tehdä yhteistyösopimuksen häntä sponsoroivan yrityksen kanssa ns. kolmikantasopimuksena, jossa Urheiluliiton edustaja allekirjoittaa sen ilman vaateita kolmantena osapuolena. Tällöin sopimus on verolainsäädännön mukainen, ja urheilija voi siirtää sponsorisopimuksen tulot rahastoon.

3. Urheilija voi vuodenvaihteessa siirtää vuosituloistaan maksimissaan 50 prosenttia urheilijarahastoon (kattona 100 000 euroa vuodessa) tai käyttö- ja valmennusrahastoon, jonne ei noston jälkeen saa jäädä yli 20 000 euroa.

4. Kun urheilija aikanaan tekee noston rahastostaan, tuolloin hän pulittaa verot kyseisestä nostosummasta. Uran loputtua urheilijarahastosta on nostettava kertymät 10 vuoden kuluessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt