Yleisurheilu

Ruotsi-ottelun kuulamestaria odotti kilpailun jälkeen melkoinen yllätys – ”Pahinta olisi julkinen nöyryytys”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Arttu Kangas kyyditettiin suoraan voittajahaastattelusta polttareihinsa.
Ratinan stadionin perjantai-ilta oli tuottoisa Kankaan heittäjäperheelle, sillä Arttu Kangas voitti kuulantyönnön ja neljä vuotta nuorempi veli Aaron Kangas moukarinheiton.

Arttu Kankaan ilta sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun voittajahaastatteluun pelmahti paikalle joukko Kangas-nimikkopaitoihin pukeutuneita mörssärin ystäviä. Pikkuveli ja ystävät olivat juonineet niin, että ällistynyt kuulamies vietiin suoraan Ratinasta omiin polttareihinsa. Mies arvioi varovasti, millaisessa työntökunnossa olisi ollut, jos kisa olisi järjestetty lauantaiaamuna.

– Aina jonkinlaisessa, olen sen verran jo kuulaa työntänyt, kankaanpääläinen naurahti.

Polttariporukan suunnitelmista hänellä ei ollut mitään tietoa, eikä Aaron Kangaskaan suostunut niitä paljastamaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Joku julkinen nöyryytys tietysti olisi pahin. En kuitenkaan sano, millainen.

Mikset?

– No jätkäthän ottaisivat siitä kopin saman tien, Suomea kolmesti aikuisten EM-tasolla edustanut Kangas totesi.

Hän menee naimisiin Taru Turkian kanssa viikon päästä Lappeenrannassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt