Keihäänheittäjä Ari Mannion valmentajaisä Tapio on kuollut - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Keihäänheittäjä Ari Mannion valmentajaisä Tapio on kuollut

Tapio Mannio on kuollut.

Tapio Mannio (vas.) toimi poikansa valmentajana. Kuva Lontoon olympialaisista 2012.­

26.8.2018 13:16

Keihäänheittäjä Ari Mannion valmentajaisä Tapio on kuollut 57-vuotiaana. Mannio, 31, vahvisti asian Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Tapio Mannio on valmentanut poikaansa koko tämän yleisurheilu-uran ajan.

Kotikuntansa seuraa Lehtimäen Jyskettä edustanut Mannio voitti EM-pronssia Helsingissä 2012. Hän on edustanut Suomea useissa arvokisoissa tällä vuosikymmenellä.

Tällä ja viime kaudella Mannio on kärsinyt pahoista loukkaantumisista, eikä ole pystynyt juurikaan kilpailemaan.

Ari Mannio voitti EM-pronssia Helsingissä 2012.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?