Ruotsin seiväsihme teki EM-kisoissa myös Yhdysvaltojen ennätyksen – entinen ennätysmies kritisoi kiistanalaista sääntöä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ruotsin seiväsihme teki EM-kisoissa myös Yhdysvaltojen ennätyksen – entinen ennätysmies kritisoi kiistanalaista sääntöä

Julkaistu: 16.8.2018 8:34

Seiväsihme Armand Duplantis, 18, edusti EM-kisoissa Ruotsia, mutta teki myös Yhdysvaltojen ennätyksen.

Vasta 18-vuotias seiväshypyn ihmenuorukainen Armand ”Mondo” Duplantis nousi viime viikolla päättyneiden yleisurheilun EM-kisojen myötä supertähdeksi.

Ruotsia edustava, mutta koko ikänsä Yhdysvalloissa asunut Duplantis voitti EM-kultaa hirmutuloksella 605. Ennen häntä kyseisen korkeuden on historian aikana ylittänyt vain neljä miestä, joten Duplantis otti paikkansa jo nyt seiväslegendojen joukossa.

Samalla hän paranteli omissa nimissään ollutta nuorten maailmanennätystä ja tietysti myös Ruotsin ennätystä.

Ennätystehtailu ei kuitenkaan jäänyt siihen. Duplantis rikkoi nimittäin myös Yhdysvaltojen ennätyksen, vaikka kisasikin sinikeltaisessa edustusasussa.

Syy kahden maan ennätykseen on siinä, että Duplantis on sekä Ruotsin että Yhdysvaltojen kansalainen.

Armand Duplantis on asunut koko ikänsä Yhdysvalloissa, mutta edustaa maajoukkuetasolla Ruotsia.

Duplantis päätti 15-vuotiaana, että hän edustaa maajoukkuetasolla nimenomaan Ruotsia.

Lue lisää: Kosiskelu alkoi Facebook-viestillä – yleisurheilun uusi megatähti kieltäytyi aluksi edustamasta Ruotsia

Yhdysvaltojen Lousiniassa Lafayetten kaupungissa syntyneen ja varttuneen Duplantisin äiti Helena Duplantis (o.s. Hedlund) on ruotsalainen ja isä Greg Duplantis yhdysvaltalainen.

Yhdysvaltojen yleisurheiluliiton sääntöjen mukaan kansalaisuus riittää ennätyksen saamiseen nimiinsä. Urheilijan ei siis täydy edustaa maajoukkuetasolla Yhdysvaltoja.

– Säännöt eivät vaadi häntä kilpailemaan Yhdysvaltojen maajoukkueessa. Ja Mondo on ollut syntymästään asti Yhdysvaltojen kansalainen, Duplantisin valmentajaisä Greg Duplantis kommentoi Aftonbladetille.

Ennen Duplantisin EM-urotekoa Yhdysvaltojen ennätystä piti hallussaan Brad Walker. Urallaan muun muassa MM-kultaa ja -hopeaa voittanut Walker ylitti uransa aikana parhaimmillaan korkeuden 604. Tämä tapahtui vuoden 2008 kesäkuussa, joten Walker sai pitää ennätystä reilut kymmenen vuotta.

Ja jos Walker saisi itse päättää, ennätys olisi hänen nimissään edelleenkin. Ex-seivästähti suhtatuu nimittäin kriittisesti siihen, että Ruotsia edustava urheilija voi tehdä Yhdysvaltojen ennätyksen.

– Minä edustin aina ylpeästi maatani kansainvälisissä kilpailuissa ja toiveenani on, että kaikki Yhdysvaltojen ennätyksen tehneet urheilijat olisivat voittaneet tai yrittäisivät voittaa mitaleita Yhdysvalloille, Walker, 37, kommentoi Aftonbladetille.

– Koska Mondo on valinnut kilpailla Ruotsille, kultamitalit olympialaisissa ja MM-kisoissa menevät Ruotsiin, kuten kuuluukin. Sen vuoksi olisi kohtuullista, että hän tekisi Ruotsin ennätyksen, hän jatkoi.

Brad Walker juhlimassa MM-kultaa vuonna 2007 Osakassa.

Walker korosti, ettei hän missään nimessä kritisoi Duplantisia, vaan Yhdysvaltojen yleisurheiluliiton sääntökirjaa.

Duplantis saa Walkerilta pelkästään kehuja.

– Se on aivan uskomatonta. On oikeasti vaikea ymmärtää, että hän tekee tällaista 18-vuotiaana, Walker totesi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?