Yleisurheilu

Yleisurheilun EM-kisat käydään Hitlerin propagandanäyttämöllä – osa luodinrei’istä on yhä näkyvissä

Julkaistu:

Yleisurheilu
Vuoden 1936 olympiakisoihin valmistunut stadion oli natsien ensimmäinen propagandanäyttämö.
Yleisurheilun Euroopan mestaruuksista kilpaillaan alueella, jonka virallinen nimi on nykyään Olympiagelände. Berliinin länsiosassa Westendissä sijaitsevalla valtavalla alueella on olympiastadionin lisäksi maahockeystadion, ratsastusstadion, maauimala, kellotorni sekä laaja ruohokenttäalue.

Jälkimmäinen Maifeld-kenttä oli erityisen rakas valtakunnankansleri Adolf Hitlerille, joka valvoi alueen rakennustöitä vuosina 1934–36. Saksan oli määrä järjestää vuoden 1916 olympiakisat, joita varten valmistui Otto Marchin suunnittelema Deutsches Stadion.

Kisat jäivät sodan takia pitämättä, mutta Kansainvälinen olympiakomitea myönsi vuonna 1931 kisat uudelleen Saksan pääkaupungille. Vanhan stadionin uudistajaksi palkattiin Marchin poika Werner March. Kun kansallissosialistit nousivat valtaan 1933, stadionsuunnitelmat menivät uusiksi.

Hitler ja hänen esikuntansa halusivat näyttää maailmalle kolmannen valtakunnan mahtia, ja olympiakisat tarjosivat siihen oivallisen tilaisuuden. Kisojen päänäyttämön piti heijastella uuden Saksan mahtavuutta.


Werner March määrättiin audienssille Hitlerin suosikkiarkkitehti Albert Speerin luokse. Palaverin jälkeen March tiesi, millaisen rakennuskokonaisuuden Der Führer halusi nähdä olympiakisojen aikana.

Koko alue valmistui kahdessa vuodessa ja avattiin juhlallisesti 1. elokuuta 1936. Siitä tuli ensimmäisenä valmistunut kohde Hitlerin suurrakennusten listalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalaiset muistavat ”Hitlerin olympialaiset” meikäläisten kestävyysjuoksijoiden ja painijoiden loistavista saavutuksista. Maailmalla tunnetuin Berliinin kisojen sankari on yhä USA:n Jesse Owens, joka voitti neljä olympiakultaa (100 m, 200 m, pituus ja pikaviesti).

Kisojen propagandatarkoitus täyttyi yli odotusten, sillä kisaorganisaatio keräsi kiitosta säntillisesti sujuneista järjestelyistä. Katsojat pääsivät juhlimaan oman maan urheilijoiden menestyksestä ja palvomaan arjalaisen rodun jaloutta.

Viimeistään Leni Riefenstahlin kisatapahtumista ohjaama elokuva teki olympiastadionista Ateenan Parthenoniin verrattavan kulttirakennuksen.


Hurmiota kesti muutaman vuoden ajan. Sodan sytyttyä urheilu siirtyi marssijärjestyksessä taaemmaksi, ja myös stadion otettiin muuhun käyttöön. Siellä toimi kaupungin ilmavalvonnasta vastannut yksikkö, ja lisäksi Blaupunkt valmisti rakennuksen uumenissa sytytyslankoja.

Sodan loppuvaiheen pommituksissa ja kaupungissa käydyissä taisteluissa stadion kärsi pieniä vaurioita, ja osa luodinrei’istä on yhä näkyvissä. Kellotorni paloi myöhemmin ja se rakennettiin uudelleen vuonna 1962.

Sodan jälkeen alue kuului brittiläisten valvontajoukkojen alaisuuteen. Nämä järjestivät stadionilla kansainväliset kilpailut, joihin saatiin mukaan myös nuori tshekkisotilas Emil Zatopek.

Jaetussa Berliinissä läntisen puolen Hertha siirtyi pelaamaan jättiläisstadionille vuonna 1963. Kymmenen vuotta myöhemmin paikkaa uudistettiin Saksan liittotasavallassa pelattuja jalkapallon MM-kisoja varten. Yleisurheilu merkittävin vuosittainen kisa oli ISTAF, joka keräsi legendaariselle areenalle tähtiurheilijoita idästä ja lännestä.

Vuosina 2000–04 Olympiastadion uudistettiin täydellisesti lähestyviä jalkapallon MM-kisoja varten. Uudistus maksoi 242 miljoonaa euroa, ja lopputulos tyydytti kaupunkilaisia. Saksalaiset onnistuivat säilyttämään stadionin historiallisen ilmeen, mutta uudistivat samalla urheilupyhätön 2000-luvun vaatimustasolle.

Berliinissä pelattiin vuoden 2006 MM-kisojen loppuottelu ja järjestettiin yleisurheilun MM-kisat 2009, joten kaupungissa on nähty urheilun merkkitapahtumia. Pääkäyttäjä on yhä Hertha, joka esitti viime vuonna stadionin muuttamista puhtaaksi futisareenaksi. Yleisurheiluväki kimmastui suunnitelmasta, jossa juoksuradat olisi revitty pois. Kaupungin johto päätti lykätä päätöstä vuoteen 2021, joten Hertha aikoo rakentaa oman stadioninsa johonkin muualle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt