Ruotsin kiekkojätti Daniel Ståhl juhli EM-hopeaa – lähetti Ylellä viestin Suomeen: ”Mummille terveisiä Turkkuseen!”

Julkaistu:

Yleisurheilun EM
Suomalaisen äidin poika ei synkistellyt Ylen haastattelussa.
Ruotsin Daniel Ståhl voitti miesten kiekonheitossa EM-hopeaa myöhään keskiviikkoiltana. Ståhl oli kiinni kultamitalissa vielä viimeisellä kierroksella, mutta toiseksi viimeisenä heittovuorossa ollut Liettuan Andrius Gudzius viskasi lopulta 23 senttiä pidemmälle.

Järjestys oli Ståhlille, 25, valitettavan tuttu, sillä hän taipui viime vuoden MM-kisoissa kultaa voittaneelle Gudziusille vaivaisella kahdella sentillä.

Tuore EM-hopeamitalisti antoi kilpailun jälkeen Ylelle haastattelun suomeksi.

– Kaksi miestä heitti yli 68 metriä, aika kovatasoinen kilpailu, Ståhl sanoi.

– Olen ihan tyytyväinen. Hopea on kuitenkin hopea, tylsää etten saanut kultaa.

Haastattelun lopuksi Ståhl kääntyi katsomaan kameraa ja lähetti viestin isoäidilleen.

– Mummille terveisiä Turkkuseen! kiekkojätti huudahti Turun murteen säestyksellä.

Ståhlin Taina-äiti on kotoisin Turusta ja hänen isoäitinsä asuu Suomessa. Nuorempana jääkiekkoa pelannut Ståhl on osallistunut Suomessa muun muassa Juhani Tammisen jääkiekkokouluun.

Kiekonheiton tulokset

1. Andrius Gudzius, Liettua 68,46
2. Daniel Ståhl, Ruotsi 68,23
3. Lukas Weisshaidinger, Itävalta 65,14
4. Simon Pettersson, Ruotsi 64,55
5. Gerd Kanter, Viro 64,34
6. Robert Harting, Saksa 64,33
7. Alin Alexandru Firfirica, Romania 63,73
8. Apostolos Parellis, Kypros 63,62
9. Viktor Butenko, ANA 62,24
10. Lolassonn Djouhan, Ranska 61,89
11. Ola Stunes Isene, Norja 59,56
12. Mykyta Nesterenko, Ukraina 57,66

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt