Kristiina Mäkelä kertoi huimasta treenituloksesta EM-karsinnan alla – ”Saattoi tulla epävirallinen Suomen ennätys” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kristiina Mäkelä kertoi huimasta treenituloksesta EM-karsinnan alla – ”Saattoi tulla epävirallinen Suomen ennätys”

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on äitynyt kuluvalla kaudella ennätysvireeseen.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on äitynyt kuluvalla kaudella ennätysvireeseen.

Julkaistu: 8.8.2018 6:12

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä lähtee luottavaisena keskiviikon EM-karsintaan.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on helpottunut ja luottavainen ennen kolmiloikan karsintaa Berliinin EM-kisoissa. Hän sairasteli Kalevan kisojen jälkeen, mutta toipui siitä päivissä. Itseluottamus perustuu alkukauden tuloksiin ja sairastelun jälkeisiin harjoituksiin.

Mäkelä ponnisti heinäkuun loppupuolella kuudetta kertaa Kalevan kisojen voittoon ennätyksellään 14,31. Sitten kesään osui muutama huonompi päivä.

– Olen tehnyt sairastelun jälkeen pari hyvää treeniä. Viisiloikkatreenissä saattoi tulla epävirallinen Suomen ennätys, kun loikat kantoivat muutaman askeleen vauhdilla 20,70 metriin. Myös sen perään tehty tekniikkatreeni sujui hyvin, Mäkelä kertoi tiistaina.

Pitkälle ja äkkiä -taktiikka

Kalevan kisojen ennätysloikka löytyi muokkaamalla vauhdinjuoksua.

– Vauhdista vähennettiin kaksi askelta, ja keskityin juoksemaan vauhdin loppuun asti, etten alkaisi loikkia jo vauhdinjuoksun viimeisiä askelia, Mäkelä selitti ennätysparannustaan.

Kolmiloikan karsintaraja on 14,05. Yleensä 13,80 on riittänyt, mutta Mäkelä ei rasita sillä liiaksi mieltään.

Kristiina Mäkelä loikki uuden ennätyksensä 14,31 Kalevan kisoissa heinäkuun loppupuolella.

Kristiina Mäkelä loikki uuden ennätyksensä 14,31 Kalevan kisoissa heinäkuun loppupuolella.

– Lähden siitä, että hyppään 14,05 ja mahdollisimman vähillä yrityksillä, Mäkelä kaavaili.

Mäkelä oli kaksi vuotta sitten Amsterdamin EM-finaalissa yhdeksäs. Rion 2016 olympiafinaalissa hän oli 12:s.

Mäkelä on tämän kauden Euroopan tilastossa kahdeksantena.

Naisten kolmiloikan karsinnat alkavat keskiviikkona kello 12.05.