Yleisurheilu

Helander Kalevan kisojen vaisun keihäskarsinnan ykkönen – konkari Harri Haatainen jäi niukasti ulos finaalista

Julkaistu:

Yleisurheilu
Vain kolme miestä ylitti karsintarajan 74 metriä. Karsintaan tilastokakkosena lähtenyt Jami Kinnunen jäi yllättäen ulos finaalista.
Kalevan kisojen miesten keihäänheiton ylivoimainen voittajasuosikki Oliver Helander, 21, heitti karsinnan ykköseksi avausheitollaan 78,02.

Karsinnan toinen oli ennätyksensä 75,84 rykäissyt Toni Keränen, 20.

Karsintarajan 74,00 ylitti heidän lisäkseen vain Taneli Juutinen (74,03).

Kauden ensimmäisen tuloksen pöytäkirjaan saanut konkari Harri Haatainen, 40, sen sijaan jäi ulos finaalista. Hänen parhaansa kantoi lukemiin 69,53 ja se riitti 12. sijaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jyväskylän Kalevan kisat olivat Haataiselle jo 24. peräkkäiset SM-kisat aikuisten sarjassa. Ensimmäisen kerran hän oli mukana Lapualla vuonna 1995. Haatainen ei kuitenkaan ole ikinä sijoittunut kolmen parhaan joukkoon Kalevan kisoissa. Hän on ollut neljästi neljäs.


Viimeisenä, kymmenentenä, huomiseen finaaliin eteni Toni Kuusela tuloksella 70,98. Karsinnassa oli mukana 19 heittäjää.

Karsinnan suurin yllätys oli kauden tilastonelosen (78,44) Jami Kinnusen karsiutuminen. Hän jäi vasta sijalle 17. tuloksella 66,79. Kinnunen astui kaksi ensimmäistä yritystään yli.

Helanderin lisäksi kuluvalla kaudella Berliinin EM-rajan (80,00) rikkonut Antti Ruuskanen joutui vetäytymään kilpailusta loukkaantumisen vuoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keihäskarsinnan tulokset

1. Oliver Helander 78,02 metriä Q
2. Toni Keränen 75,84 Q
3. Taneli Juutinen 74,03 Q
4. Lassi Etelätalo 73,72 q
5. Jani Kiiskilä 73,21 q
6. Teo Takala 72,36 q
7. Teemu Narvi 71,84 q
8. Joni Karvinen 71,51 q
9. Lassi Saarinen 71,25 q
10. Toni Kuusela 70,98 q

11. Toni Lifländer 70,62
12. Harri Haatainen 69,53
13. Patrik Torn 68,90
14. Jaakko Hauta-Aho 68,67
15. Pasi Kuusinen 67,63
16. Mika Aalto 66,93
17. Jami Kinnunen 66,79
18. Jarmo Marttila 66,17
19. Eetu Vanhamäki 61,70

Miesten keihäsfinaali heitetään sunnuntaina kello 16.40 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt