Topias Laine kiskaisi EM-pronssia alle 18-vuotiaiden keihäässä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Topias Laine kiskaisi EM-pronssia alle 18-vuotiaiden keihäässä

Topias Laine heitti EM-pronssia.

Julkaistu: 7.7.2018 22:10

Suomen Topias Laine heitti tuloksen 75,83 ja nappasi pronssimitalin alle 18-vuotiaiden yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailujen keihäänheitossa.

Topias Laine heitti ennätystuloksensa kuudennella heitollaan. Kilpailussa käytettiin 700 gramman keihästä.

Keihäsfinaalissa oli mukana myös Suomen Juho Järvinen. Hän sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 65,78. Kilpailun voitti Puolan Marek Mucha tuloksella 80,01.

Tyttöjen 2000 metrin esteissä Pinja Kotinurmi oli kuudes ja Lotta Mäkinen kolmastoista.

– Jäin alussa juoksussa aika hännille ja sitten oli pakko kiristää vauhtia. Juoksun loppu kulki hyvin, mutta joillakin esteillä oli vaikeuksia. Oli niin kova ruuhka, ettei tahtonut nähdä kunnolla, Kotinurmi kertoi tiedotteessa.

Poikien moukarikarsinnassa neljänneksi sijoittunut Suomen Oskari Lahtinen hyytyi finaalin viimeiseksi sijalle 12. Leka lensi tulokseen 68,52. Ukrainan Mihailo Kohanin voittotulos 87,82 on ikäluokan kaikkien aikojen pisin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?