Toteutuuko kauhuskenaario Tero Pitkämäestä? Valmentaja asetteli sanansa todella harkiten - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Toteutuuko kauhuskenaario Tero Pitkämäestä? Valmentaja asetteli sanansa todella harkiten

Tero Pitkämäki loukkaantui Paavo Nurmen kisoissa tiistaina. Lajivalmentaja Petteri Piironen (vas.) kommentoi keihäsässän tilannetta.

Julkaistu: 6.6.2018 9:20

Paavo Nurmen kisojen jälkeen pinnalla oli vain yksi kysymys: nähtiinkö Tero Pitkämäki kisaamassa viimeistä kertaa?

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ura on monin tavoin poikkeuksellinen, niin kansainvälisestä kuin kotimaisesta vinkkelistä katsottuna.

Pitkämäki debytoi aikuisten arvokisoissa Ateenan olympialaisissa 2004, josta lähtien ilmajokinen on kantanut yllään sinivalkoisia värejä jokaisessa arvokilpailussa. Kyseisenä ajanjaksona Suomi on saanut yleisurheilussa olympia-, MM- ja EM-tasolla 14 mitalia, joista Pitkämäki on tuonut yksistään puolet.

Kun vuosien 2012 ja 2016 tuplat – olympia- ja EM-kisat samana vuonna – otetaan huomioon, Pitkämäki on kilpaillut jo 16:t arvokisat putkeen. Putki kertoo etenkin äärimmäisestä kehon kestokyvystä. Esimerkiksi ME-mies, keihäslegenda Jan Zelezny ylsi parhaimmillaankin ”vain” 12 vuoden putkeen vuosina 1986–97.

Terveenä ollessaan Pitkämäen putki venyisi jo 17:ään, mutta tiistain loukkaantuminen Turun Paavo Nurmen kisoissa uhkaa katkaista vertaansa vailla olevan ketjun.

Pitkämäki loukkasi vasenta tukijalkaansa, tarkemmin polvea, viimeisessä heitossaan. Mestari linkkasi heittopaikalta haastateltavaksi, eikä hän antanut lupaavaa arviota vammansa laadusta.

– Huonosti kävi. Viimeisessä heitossa tuntui voimakasta kipua polvessa. Minulla ei ole aiemmin ollut mitään ongelmia polvien kanssa. Ei pysty varaamaan. Moni olisi tullut auton kanssa pois heittopaikalta, mutta en mä viitsinyt. Pitää tutkia, mitä siellä on hajalla, Pitkämäki sanoi IS:lle stadionin uumenissa silminnähden apeana.

Tero Pitkämäen polven kunto on nyt polttava puheenaihe.

IS tavoitti lajivalmentaja Petteri Piirosen puhelimitse puoliltaöin. Piironen asetteli sanansa varoen supertähdestään. Jokaista vastausta edelsi hetken hiljaisuus, tarkka harkinta.

– Pahalta se näytti. Odotellaan nyt hetki. Magneettikuvista selviää, minkälaista vahinkoa polvelle on tullut, Piironen sanoi ja arvioi, että Pitkämäen polvi kuvataan keskiviikkona.

Vaikka suomalaiset ovat päässeet nauttimaan helteisistä säistä lähes kaksi viikkoa putkeen, tiistaina vastaavaa luksusta ei ollut tarjolla. Kotimaisen yleisurheilun lippulaivatapahtuma Paavo Nurmi Games kisattiin 9–12 asteen lämpötilassa, joka tuntui entistä viileämmältä puuskittaisessa iltatuulessa.

Pitkämäen kohtalokas heittosuoritus oli kaikkea muuta kuin normaali. Vaikka vuoden 2007 maailmanmestari on tunnettu tyylistään, jossa hän lentää rähmälleen, tällä kertaa vuorossa oli puhdas voltti.

– Tero otti paineen pois jalalta, kun kipu iski polveen. Voltti oli suojareaktio, jolla hän purki lihasaktiivisuuden jalastaan ja esti sillä ainakin sen, ettei vamma ainakaan pahentunut – jos sieltä ylipäätään meni mitään rikki, Piironen sanoi.

Keihäänheiton lajivalmentaja Petteri Piironen pohti tarkkaan kommenttejaan.

Pitkämäen tilannetta ei helpota se, että ikää on mittarissa jo 35 vuotta. Rasituksesta ja vammoista tokeneminen ei ole samalla tasolla kuin kauden ainoilla 90 metrin ylittäjillä, reilusti nuoremmalla saksalaiskolmikolla. Thomas Röhler ja Johannes Vetter ovat 25-vuotiaita, josta Andreas Hofmann panee vuoden paremmaksi.

Pitkämäki itse arvioi tuoreeltaan kisan jälkeen, että hänen polvivammassaan on kyse sivusiteen osittaisesta tai täydellisestä repeämisestä.

Petteri Piironen, jos pelko toteutuu, onko se Pitkämäen uran loppu?

– Tietysti kaikki on mahdollista niin kauan, kun emme tiedä faktoja. Tero on jatkanut uraansa vuosi kerrallaan, ja jos kyse on isommasta vammasta, niin silloin jatkaminen voi olla aika tiukassa, Piironen vastasi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?