Kristiina Mäkelä kritisoi rajusti Urheiluliittoa: ”Johtohenkilöt kilpailevat huippuviroista, urheilijoista ei välitetä” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kristiina Mäkelä kritisoi rajusti Urheiluliittoa: ”Johtohenkilöt kilpailevat huippuviroista, urheilijoista ei välitetä”

Kristiina Mäkelä oli kolmiloikan olympiafinaalissa Riossa 2016.

Kristiina Mäkelä oli kolmiloikan olympiafinaalissa Riossa 2016.

Julkaistu: 9.5.2018 12:32

Olympiafinalistin mukaan SUL:n tuki ei näy urheilijalle saakka.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä kritisoi kovin sanoin Suomen urheiluliittoa (SUL) ja Olympiakomiteaa tuoreessa puheenvuorossaan FinnishNews.fi-sivustolla.

– SUL ei ole tällä hetkellä sellainen organisaatio, joka pystyy tuottamaan huippu-urheilijoista mitalisteja, Mäkelä tykittää.

Mäkelä, 26, on tyytymätön urheilijoiden resursseihin, SUL:n tukeen ja informaation puutteeseen.

Mäkelä suuntaa sanansa organisaatioiden johtotehtävissä toimiville. Mäkelän mukaan he keskittyvät kilpailemaan huippuviroista ja kunniasta eivätkä välittämään urheilijoista.

– Johtohenkilöiden pitäisi välittää enemmän urheilijoista, joita heidän pitäisi edustaa.

Hänen mukaansa urheilijoiden ongelmiin on kaksi keskeistä syytä.

– Ei ole olemassa sellaista järjestelmää, jonka kautta lupaavat nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa saisivat tarvittavaa tietoa. Toinen syy on huippu-urheilun rahoituksen epävakaisuus ja hajanaisuus.

Kolmiloikkaaja sanoo päässeensä kansainväliselle huipulle ja olympiafinaaliin (2016), koska hankki tietoa muun muassa ravitsemuksesta, unesta sekä kehon- ja mielenhuollosta itse.

Mäkelän mukaan useimmilla urheilijoilla on samanlaisia ongelmia.

Esimerkkinä tästä Mäkelä mainitsee nykyisen valmentajansa Tuomas Sallisen, jonka Mäkelä löysi lähes sattumalta. Kun kolmiloikkaaja erosi edellisestä valmentajastaan Suren Ghazaryanista, hän ei ensin tiennyt mistä etsiä uutta valmentajaa.

Suren Ghazaryan

Suren Ghazaryan

Hän kuuli Sallisesta muiden urheilutovereiden kautta, Mäkelä sanoo Ilta-Sanomille.

– Olen itse joutunut etsimään oman tiimini ympärilleni ja informaatiota kyseisistä asioista. Tämän tuen olisi pitänyt tulla Suomen urheiluliitolta tai Olympiakomitealta, IS:n tavoittama Mäkelä jatkaa.

– Aikani menee oman elämän järjestämiseen huonon järjestelmän takia.

Välit kunnossa

Blogikirjoituksen tultua julki SUL:sta otettiin yhteyttä Mäkelään samana päivänä. Mäkelän mukaan keskustelua käytiin positiivisessa hengessä.

Mäkelä ei halunnut kertoa, kuka häneen otti yhteyttä.

– Tarkoitukseni ei ole kaivaa mitään negatiivista tai aiheuttaa mielipahaa. Haluan vain herättää keskustelua mielestäni tärkeästä asiasta ja vauhdittaa muutoksen alkua, Mäkelä sanoo IS:lle.

– Ymmärrän, ettei tämä välttämättä tule muuttumaan minun urani aikana, mutta toivottavasti toiset urheilijat hyötyvät tästä tulevaisuudessa.

Henkilökohtaisesti Mäkelällä ei ole mitään hampaankolossa Urheiluliittoa kohtaan ja hän toivoo, että tunne olisi molemminpuolinen.

Ratkaisukeinoja

Kannanotossaan Mäkelä ehdottaa ratkaisuksi Urheiluliiton ylläpitämiä listoja, joista urheilija voisi tarvittaessa hakea valmentajia, lääkäreitä, fysioterapeutteja ja eri alojen spesialisteja.

Näin urheilijan olisi helppo saada tukea erilaisissa kriiseissä, kuten valmentajanvaihdoksen tai loukkaantumisen yhteydessä.

– Tarvitsemme asiantuntijoita, jotka työskentelevät urheilijoiden kanssa. Tarvitsemme pitkän ajan suunnitelmia, tietoa, joustavuutta ja ennen kaikkea muutosta, Mäkelä kirjoittaa.

Mäkelä kertoo olleensa yllättynyt, ettei SUL:lla ole asiantuntevaa tiimiä urheilijoiden tueksi. Hänen mukaansa SUL jättää asiat urheilijan itsensä ratkottavaksi.

– En voi olla historian ensimmäinen urheilija, joka on kiinnostunut henkisen valmennuksen merkityksestä tai siitä, kuinka urheilijan täytyy nukkua ja syödä.

Hänen mukaansa SUL:lla pitäisi olla informaatiopankki, johon kerättäisiin ja tallennettaisiin tietoa ja jaettaisiin sitten eteenpäin.

Mäkelä on keskustellut muiden urheilijoiden kanssa aiheesta ja saanut sekä tukea että positiivista palautetta heiltä.

Valmentaja vahvistaa

Kristiina Mäkelän valmentaja Tuomas Sallinen allekirjoittaa suojattinsa näkökulman.

Kristiina Mäkelä helmikuussa.

Kristiina Mäkelä helmikuussa.

Sallisen mukaan asia ei ole uusi, vaan sen kanssa on painittu jo vuosikymmeniä.

– Olen samaa mieltä Kristiinan kanssa. Asiantuntijoiden, jotka toimivat näiden asioiden parissa, pitäisi löytyä yhdestä paikasta. Samanlaisia tuntemuksia on ollut myös muilla urheilijoilla ja heidän valmentajillaan, joiden kanssa olen puhunut, Sallinen sanoo IS:lle.

– Nyt tietoa saa epämääräisistä kanavista tai kavereiden kautta. Minunkin luokseni tulee kuntoutukseen urheilijoita, jotka ovat löytäneet minut puskaradion kautta.

Sallinen on toiminut aiemmin SUL:n kolmiloikan lajivalmentajana ja Suomen miesten lentopallomaajoukkueen fysiikkavalmentajana.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on moninkertainen SM-kultamitalisti ja olympiafinalisti Riosta 2016.

SUL:n pomolla täysin eri näkemys

Moninkertaisen arvokisakävijän raju kritiikki yllätti Suomen urheiluliiton toimitusjohtajan Jarmo Mäkelän. Hänen mukaansa SUL ei suinkaan jätä urheilijoitaan yksin.

– Olen kohtuullisen läheltä seurannut Kristiinan uraa ja pannut merkille, että kyllä niin hänen omat tukihenkilönsä omassa urheiluseurassa kuin myöskin täällä Urheiluliitossa ja Olympiakomiteassa ovat varsin paljon ja uutterasti työskennelleet myös hänen asioidensa kuntoon saattamiseksi. Varmaan hän aidosti kokee asia kuten hän on sanonut, mutta mulla on sellainen kuva, että hän on meillä varsin laajalti ja hyvin tuettu urheilija, Jarmo Mäkelä sanoi.

Miten SUL on käytännössä auttanut Kristiina Mäkelää?

– Meidän valmennuksen johto on omalta osaltaan ollut kokoamassa sitä tukihenkilöryhmää, joka Kristiinalla on valmentajan lisäksi. Siellä on ravinto-, fysioterapia- ja lääketieteellistä asiantuntemusta. Minulla on käsitys, että nämä asiat toimivat varsin hyvin nimenomaan Kristiinan kohdalla, Jarmo Mäkelä kertoi.

Jarmo Mäkelä on Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja.

Jarmo Mäkelä on Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja.

Kristiina Mäkelä lukeutuu SUL:n kärkiurheilijoiden joukkoon. Tällä hetkellä näissä korkeimmissa valmennusryhmissä on Jarmo Mäkelän mukaan 86 urheilijaa.

– Heidän kaikkien uraa, edesottamuksia ja taustoja seurataan ja selvitetään ihan ympärivuotisesti ja tarpeen mukaan reagoidaan. Uskallan antaa sellaisen lausunnon, että kyllä SUL:n valmennusjärjestelmän tapa huolehtia näistä kärkiryhmien urheilijoista on vertailun kestävä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Kristiina Mäkelä ei ole ainoa urheilija, joka on viime aikoina kritisoinut SUL:ia. Esimerkiksi Tero Pitkämäki on kritisoinut talouskurimuksessa painivan liiton toimintaa.

– Varmasti urheilijat kokevat asioita kuten he kertovat. Mutta ne ovat yksittäisiä mielipiteitä. Sellaisilla urheilijoilla, jotka kokevat että heitä autetaan, ei välttämättä ole tarvetta siitä viestiä suuntaan tai toiseen, Jarmo Mäkelä sanoi.

– Olen sitä mieltä, että kyllä Suomessa yleisurheilija pystyy varsin hyvin ja vertailukelpoisesti viemään uraansa eteenpäin.

Kristiina Mäkelän kritiikkiä siitä, ettei ”SUL ole tällä hetkellä sellainen organisaatio, joka pystyy tuottamaan huippu-urheilijoista mitalisteja” Jarmo Mäkelä ei allekirjoita.

– Ne ovat yksittäisen urheilijan mielipiteitä, yksittäisiä lausahduksia, joita on varsin vaikea perustella suuntaan tai toiseen. Olemme pystyneet tuottamaan mitaliurheilijoita historian saatossa yleisurheiluun, ja varmasti pystymme tuottamaan jatkossakin. Tälläkin hetkellä on paljon hyvässä vaiheessa olevaa urheilija-ainesta. Tilanne ei suinkaan ole huono, Jarmo Mäkelä sanoi ja viittasi lupaaviin nuoriin urheilijoihin, jotka ovat saavuttaneet arvokisamitaleita nuorten kisoissa.

Jarmo Mäkelä ei ole itse ollut yhteydessä Kristiina Mäkelään Finnish News -sivustolla julkaistun kirjoituksen jälkeen.

– Voi olla, että valmennuspuolelta on oltu ja sieltä on ehkä haluttu tuoda esille asioita, jotka olisivat siinä ulostulossa kaivanneet vähintäänkin tarkennusta. Se (kirjoitus) ei ehkä ihan objektiivisesti kertonut ihan kaikkea siitä, mitä työtä harjoitusedellytysten parantamiseksi on tehty niin yleisesti kuin myös Kristiinan omiin tarpeisiin kohdistaen, Jarmo Mäkelä totesi.

Tuoreimmat osastosta