Yleisurheilu

Harvinainen sairaus paljastui entiselle huippujuoksijalle hirveänä shokkina – keuhkojensiirto pelasti elämän

Julkaistu:

Yleisurheilu
Keuhkojen siirto antoi aitajuoksija Tuija Helanderille uuden mahdollisuuden elämään ja urheiluun.
Kesällä 1987 Tuija Helander oli huippuvireessä mutta teki hölmön tempun kaksi viikkoa ennen Rooman MM-kilpailuja.

– Kokeilin juosta puolta numeroa pienemmällä piikkarilla, mikä kipeytti varpaan, Helander muistelee.

Aitajuoksijan onneksi fysioterapeutti Jarmo Ahonen onnistui hoitamaan jalan juoksukuntoon. Stadio Olimpicolla Helander juoksi elämänsä kisan ja sijoittui SE-ajalla 54,62 MM-finaalissa viidenneksi.

– Banketissa varvas oli taas niin kipeä, että en pystynyt tanssimaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helanderin urheileminen oli alkanut pikkutyttönä Eurassa 1960-luvun lopulla.

– Kummisetäni Jukka Helander ohjasi Raikun yleisurheilijoita, ja minä menin mukaan.

Aitajuoksusta hän innostui kokeiltuaan lajia 60 metrin kisassa. Kesällä 1973 hän pääsi mukaan ikäkausihuipentumaan Helsingin Olympiastadionille.

– Silitin rataa ja mietin, että tässä Lasse Virén on juossut, Helander naureskelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pitkä aitamatka tuli ohjelmaan, kun kummisetä ilmoitti Tuijan piirinmestaruuskisoihin 400 metrin aitamatkalle.

– Kokeilu oli rakkautta ensi juoksulla. Muilla matkoilla en ollut saanut kunnolla itsestäni irti kaikkea, mutta tämä tuntui heti oikealta lajilta.

PM-kisojen jälkeen olivat vuorossa Kalevan kisat Tampereella. Helander lähti Ratinaan päämatkanaan 100 metrin aidat, mutta suureksi yllätyksekseen 16-vuotias tyttö voitti aidatun ratakierroksen.

– Odotin koko loppusuoran, milloin muut tulevat ohi, mutta ei kukaan tullut.

SM-titteliä seurasi aikuisten edustustehtäviä, joista ensimmäinen oli Euroopan cupin loppukilpailu Helsingissä.

– DDR:n Karin Rossley juoksi ME:n 55,63, ja minä jäin viimeiseksi.

Kisan jälkeen Helander joutui dopingtestiin.

– Muistin Stig Wetzellin tapauksen ja pelkäsin kaksi viikkoa, mikä on testitulos, koska olin syönyt ennen kisoja banaaneja.

Läpimurtokesän jälkeen Helanderista tehtiin olympiatoivo, johon asetettiin suuret odotukset.

– Ei se vaan mennyt ihan niin auvoisasti, että tulokset paranevat, mitä enemmän harjoittelee.

Hän kävi kokeilemassa USA:n yliopistosysteemiä, mutta olo BYU:ssa jäi yhteen vuoteen.

– Totesin, että tämä ei tee hyvää urheilulleni, ja palasin Suomeen seitsemän kiloa painavampana ja kolme sekuntia hitaampana.

Jotain hyötyä Amerikan-vuodesta sentään oli.

– Luin pääaineena viestintää ja innostuin siitä niin paljon, että pääsin Turun Kauppakorkeakouluun.

Entinen aituri Ari Salin otti valmennusvastuun 1983 ja ryhtyi soveltamaan Helanderin harjoitteluun samoja oppeja, joilla ruotsalainen Ulf Karlsson oli vienyt Ann-Louise Skoglundin maailman huipulle.

– Kauheiden happoharjoitusten määrä väheni: teimme niitä vain muutaman alkukesästä.

Irtiottokyky parani olennaisesti.

– Aikaisemmin olin vääntänyt dieselillä tasapaksusti.

Kehitys näkyi tulostaululla: Helander pääsi loppukilpailuun kesän 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa.

– Kiitos Itä-Euroopan maiden boikotin, Helander muistuttaa.

Keväällä 1986 Helander joutui leikkaukseen ilmarinnan takia mutta toipui Stuttgartin EM-kisoihin. Keväällä 1988 hän treenasi tavoitteenaan Soulin olympiakisat.

– Olin alkukesästä elämäni kunnossa, mutta sitten tuli ilmarinta toiseen keuhkoon ja uusi leikkaus.

Ura jatkui operaation jälkeen.

– Mutta en palautunut enää samaan kuntoon, ja suorituskykyni heikkeni.

Hän oli mukana vielä vuonna 1990 Splitin EM-kisoissa, joissa hän putosi niukasti loppukilpailusta.

– Hengästyin jo verryttelyn aikana ja tunsin, että tämä on tässä.

Hengitysvaikeudet jatkuivat vuosikymmenen ajan, mutta vuonna 2000 tehty keuhkonsiirto pelasti Helanderin elämän ja mahdollisti taas urheilemisen.

Helander pääsi vuonna 1991 tarkkoihin tutkimuksiin, kun hänen arkielämänsä oli hankaloitunut olennaisesti.

– Hengästyin ylämäessä tai portaissa kävelystä, Helander kertoo.

Lääkäri Ari Harjula kirjoitti lähetteen keuhkomittauksiin, joissa havaittiin iso vajaus keuhkokapasiteetissa.

Ensin epäiltiin keuhkolaajentumaa, mutta keväällä 1992 eräs radiologi oivalsi, että kyseessä voi olla harvinainen keuhkosairaus lymfangioleiomyomatosis eli LAM.

– Oli hirveä shokki kuulla, että minulla on keuhkosairaus, joka etenee tukehtumiseen ja kuolemaan.

Elinaikaa luvattiin 5–15 vuotta – ellei tehdä keuhkonsiirtoa.

– Sen viikonlopun vietin kotona hautajaiset mielessäni.

Ajatus keuhkonsiirrosta kypsyi päässä, ja Helander alkoi kerätä tietoa aiheesta.

Arkielämä ei ollut helppoa: Helander sai lapsen 1995 mutta jäi eron takia yksinhuoltajaksi.

– Minulla oli happiviikset, ja suorituskyky hiipui koko ajan.

Liikkuminen oli hyvin rajoittunutta, mutta henkinen kapasiteetti kasvoi pakon edessä.

– Ja lapsi tarvitsi minua. Minulla oli happipullo mukana, kun kävimme ulkona leikkimässä.

Leikkaus tehtiin lopulta syksyllä 2000, minkä jälkeen alkoi uusi elämä.

– Seuraavana kesänä kävelin Meilahden sairaalan kaikki 15 kerrosta ylös. Olo oli kuin Euroopan mestarilla.

Harrastuksista valokuvaus oli ollut ensisijainen, mutta nopeasti syntyi uusi innostus urheiluun. Kesäkuussa 2001 Helander oli mukana elinsiirron saaneiden SM-kisoissa.

– 3 000 metrin kävelyssä, kun en muuhun pystynyt. Se oli vähän tylsää, ja aloin juosta satasta heti, kun pystyin.

Uuden urheilu-uransa alkuvaiheessa hän ei pystynyt lähtemään telineistä, koska lihakset olivat niin heikot. Kevyellä harjoittelulla ne voimistuivat pikku hiljaa.

Helander halusi osallistua kaikkiin mahdollisiin yleisurheilulajeihin, koska nautti liikkumisesta mielettömästi. Nykyään hän myös valmentaa elinsiirron saaneita urheilijoita.

– He ovat saattaneet inhota urheilua aikaisemmin mutta ovat innostuneet leikkauksen jälkeen harjoittelemaan.

Siviilielämässä Helander sanoo olevansa pätkätyöläinen, joka luennoi, tekee toimittajan töitä, kirjoittaa kolumneja ja hoitaa liikunnanopettajan sijaisuuksia.

– Yritän säädellä töitäni siten, että en rasita itseäni liikaa.

Lokeroituneen ilmarinnan takia hänellä on lentokielto loppuelämän ajaksi, mutta muutoin elämä sujuu normaaliin tapaan.

– Asun Eurassa, ja mies on kirjoilla Tampereella. Lapset alkavat olla aikuisiässä.

Helanderin mukaan elinsiirtourheilussa mitalien ja ennätysten mittaaminen ja vertaaminen on turhaa. Tärkeintä on selviytyminen ja omien rajojen hakeminen.

– Minulle on ollut helppoa voittaa mestaruuksia, koska minulla on hyvät pohjat toisin kuin valtaosalla. Mutta niillä on ihan turha ylpeillä.

Tuija Helander

Syntynyt: 23.5.1961

Päälaji: 400 metrin aitajuoksu

Seurat: Euran Raiku ja Turun Urheiluliitto

Saavutukset: MM-kisoissa viides 1987, olympiakisoissa seitsemäs 1984, Kalevan kisoissa 12 mestaruutta 1977–1990

Ennätys: 54,62 (voimassaoleva SE vuodelta 1987)

Muuta: Kilpaillut 2000-luvulla ahkerasti elinsiirron saaneiden arvokisoissa eri lajeissa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt