Yleisurheilu

Seppo Rädyn valmennettava Oona Sormunen, 28, lopettaa uransa!

Julkaistu:

Keihäänheitto
Seppo Rädyn suojatti keskittyy jatkossa muuhun elämään.
Suomen johtaviin naiskeihäänheittäjiin pitkään kuulunut Oona Sormunen, 28, on lopettanut urheilu-uransa. Sormunen vahvisti asian perjantaina aamupäivällä puhelimitse Ilta-Sanomille.

– No joo. Mie lopetin viime syksynä, Sormunen vahvisti Ilta-Sanomille pienen hiljaisuuden jälkeen.

Sormunen antoi ymmärtää, että asian vuotaminen julkisuuteen harmitti.

– En tykännyt siitä, että asiasta on menty kertomaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sormunen oli pitkään Suomen naiskeihäänheiton ykköslupauksia. Hän saavutti vuonna 2011 alle 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Hänen parhaaksi sijoituksekseen aikuisten arvokisoissa jäi 14. sija vuoden 2012 Helsingin EM-kisoissa.

Sormusen ennätys on vuonna 2013 heitetty 60,56. Viime kaudella Sormunen heitti Kalevan kisoissa SM-hopeaa tuloksella 55,68. Heittäjää valmensi keihäslegenda Seppo Räty.

Sormusen mukaan syksyllä syntynyt lopettamispäätös oli monen asian summa. Kilpailukausia haitanneet vammat näyttelivät suurta osaa.

– Paikat ovat siinä kunnossa, että piti kasvaa aikuiseksi ja miettiä, mitä haluaa tehdä. Hajottaako lopullisesti paikat sellaiseen kuntoon, ettei pysty elämään enää normaalia elämää vai jatkaako viskomista?

– Sen verran monta vuotta olen tapellut vammojen kanssa, että motivaatio rupesi vähän kärsimään.

Sormunen keskittyy jatkossa opiskelijaelämään. Hän aloitti syksyllä neljä vuotta kestävät talotekniikan opinnot Karelia-ammattikorkeakoulussa Joensuussa.

Sormunen ei halunnut vielä pohtia, mitä pitkä urheilu-ura hänelle antoi.

– Päätöksestä on vielä niin vähän aikaa, että pystyisin sanomaan siitä mitään järkevää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt