Ilmari, Ilmo

Yleisurheilu

Faktat on sivuutettu – kohujuoksija Justin Gatlin on tuomittu jo ennen tutkintaa

Julkaistu:

yleisurheilu
Syytön tai ei, Justin Gatlin on maineensa vanki, kirjoittaa Jelena Leppänen.
Näky on yleisurheilua seuraaville viime vuosilta kovin tuttu. Yleisö tervehtii maaliviivan ensimmäisenä ylittänyttä Justin Gatlinia buuaamalla.

Kun Gatlin kukisti elokuussa Lontoon MM-kisojen 100 metrin loppukilpailussa pikajuoksun kuninkaan Usain Boltin, vastaanotto oli jäätävä. Jopa IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe kyseenalaisti tuoreen maailmanmestarin voiton tämän dopinghistorian vuoksi.

Kaikki viittaa siihen, että jatkossa buuauskonsertti yltyy. Uusi kohu Gatlinin ympärillä alkoi jykevästi tiistaina, kun brittilehti Telegraphin artikkelissa esitetyt väitteet yhdistivät Gatlinin jälleen dopingiin.

Telegraph kertoi saaneensa viime kesänä vihiä, että tietyt agentit ja valmentajat antoivat urheilijoilleen dopingaineita, eivätkä dopingvalvojat olleet reagoineet asiaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lehden toimittajat tekeytyivät elokuva-alan väeksi ja lähestyivät Gatlinin agenttia Robert Wagneria tarkoituksenaan saada ”elokuvansa” päätähti huippukuntoon.

Wagner ja Gatlinin valmentaja Dennis Mitchell olivat olleet valmiita myymään lehden edustajalle 250 000 dollarin edestä kasvuhormonia ja testosteronia. Wagner myös retosteli varman oloisesti, että Gatlin (kuten kaikki muutkin sprintterit hänen mukaansa) käytti taas dopingia.

Tutkinta on aloitettu

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ja USA:n antidopingviranomainen Usada tiedottivat tiistaina, että asian tutkinta on aloitettu.

Tuoreessa dopingskandaalissa Gatlinia vastaan ei silti ole löydetty konkreettisia todisteita, vaan väitteet kiellettyjen aineiden käytöstä perustuvat valepukuisille toimittajille puhuneen agentin sanoihin. Asiantuntijat korostavat, ettei Gatlinia voi vielä näiden tietojen valossa leimata syylliseksi.

Faktat eivät kuitenkaan tässä tilanteessa paljon paina. Monille lajin seuraajille Gatlin on yleisurheilukentillä roikkuva ikuinen huijari. Telegraphin jutun ilmestymisen jälkeen sosiaalisesta mediasta löytyi kosolti lisää haukkumanimiä.

Uusimmilla käänteillä on väistämätön vaikutus 35-vuotiaan sprintterin uraan. Valmentajansa Dennis Mitchellin skandaalin vuoksi erottanut Gatlin etsii parhaillaan uutta luotsia.

Se ei ole välttämättä kovin yksinkertainen temppu.

– Gatlinin mukanaolo tarkoittaisi mediahuomiota, draamaa ja paljon paskanjauhantaa, eräs yhdysvaltalaisvalmentaja sanoi MileSplit-sivustolle kysyttäessä, olisiko Gatlin tervetullut hänen harjoitusryhmäänsä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  2. 2

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  5. 5

    Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

  6. 6

    Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

  7. 7

    Onko ketoosi ihmeellinen pikatie laihtumiseen? ”Jätin pois hiilihydraatit – vatsavaivat helpottuivat”

  8. 8

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  9. 9

    HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

  10. 10

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  6. 6

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  7. 7

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  8. 8

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  9. 9

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  2. 2

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  5. 5

    Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

  6. Näytä lisää