Yleisurheilutähti väitti tulleensa raiskatuksi Helsingissä – nyt esiin nousi uusia syytöksiä, yksi liittyy alaikäiseen - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Yleisurheilutähti väitti tulleensa raiskatuksi Helsingissä – nyt esiin nousi uusia syytöksiä, yksi liittyy alaikäiseen

Moa Hjelmerin paljastus ravisteli ruotsalaisia yleisurheilupiirejä.

Julkaistu: 13.12.2017 14:48

Ruotsalainen pikajuoksija Moa Hjelmer väitti hiljattain joukkuetoverin raiskanneen hänet Helsingissä. Sen jälkeen muutkin ovat uskaltautuneet puhumaan karuista kokemuksistaan.

Ruotsin yleisurheiluväki järkyttyi marraskuussa, kun pikajuoksun Euroopan mestari Moa Hjelmer väitti joutuneensa raiskatuksi Suomi–Ruotsi-maaottelun jälkeen vuonna 2011.

Hjelmer, 27, kertoi sosiaalisessa mediassa #MeToo-kampanjan yhteydessä, että yleisurheilumaajoukkueeseen kuulunut henkilö raiskasi hänet maaottelun jälkeen hotellissa. Hjelmerin mukaan mies oli häntä selvästi vanhempi ja naimisissa.

Uusimpien tietojen mukaan Hjelmer ei ole todellakaan ainoa yleisurheilija, joka sanoo joutuneensa seksuaalisen häirinnän uhriksi. Pikajuoksijan kertomus on rohkaissut muitakin puhumaan vaietusta aiheesta.

Muun muassa Aftonbladet kertoi keskiviikkona, että Ruotsin yleisurheiluliiton tietoon on tullut viime aikoina neljä uutta väitettä ahdisteluta. Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen päävalmentaja Karin Torneklint ilmoitti neljän naisen ottaneen yhteyttä liittoon kertoakseen kokemuksistaan.

Moa Hjelmer (oik.) sanoi saaneensa runsaasti tukea kerrottuaan kuuden vuoden takaisesta kokemuksesta.

Heistä kolme on urheilijaa ja yksi johtohenkilö.

Torneklintin mukaan yksi väitetyistä tapauksista oli erityisen vakava.

– Siihen aikaan tämä henkilö oli vielä lapsi ja ahdistelijana oli seuratason johtohenkilö. Se on erittäin vakava tapaus, mutta uhri on saanut kaiken mahdollisen tuen ja tapahtumista on 15–20 vuotta, päävalmentaja sanoi.

– Siitä on pitkä aika, ja asia on selvitetty. Se ihminen ei satuta enää ketään. Tiedämme sen.

Torneklintin mukaan kahdessa esiin tulleessa tapauksessa mieshenkilö olisi ylittänyt sopivuuden rajat. Torneklint sanoi, että tapahtumia on selvitelty kaikkien asianosaisten kanssa.

Liitto tutkii maajoukkuetoimintaa

Ruotsin yleisurheiluliitto on reagoinut tilanteeseen.

Liitto aikoo kartoittaa Linköpingin yliopiston avustuksella maajoukkuetoimintaa vuodesta 2011 eteenpäin. Tutkimuksessa otetaan yhteyttä tuona aikana kilpailleisiin aikuisurheilijoihin ja pyydetään heitä kertomaan kokemuksistaan.

Hjelmer ei ole vielä päättänyt, tekeekö hän kuuden vuoden takaisista tapahtumista rikosilmoituksen. Hjelmer on selvittänyt asiaa liiton kanssa, muttei ole suostunut paljastamaan raiskaajaksi väittämänsä miehen nimeä.

– Moa ei halua kertoa. On vain kaksi ihmistä, jotka tietävät, mitä tapahtui. Meidän on hyväksyttävä se, vuonna 2011 yleisurheilumaajoukkueen päävalmentajana toiminut Stefan Olsson sanoi Aftonbladetille.

Lähteet: Aftonbladet, Expressen, SVT

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?