Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Valmentaja Petteri Jouste myöntää yllättyneensä, kuinka pahassa ylikuntotilassa Nooralotta Neziri oli.
Kausi 2016 oli Nooralotta Nezirille menestys: Suomen ennätys koheni lukemiin 12,81, ja 12,90 alittui muutenkin kolmesti, joista yhdellä irtosi välieräpaikka Rio de Janeiron olympialaisissa.

Tulostaso herätteli täksi vuodeksi jopa varovaisia toiveita finaalipaikasta Lontoon MM-kisoissa, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta.

Nezirin kesän parhaaksi jäi 13,41, ja kausi oli paketissa jo heinäkuussa hermoston ylikuormitustilan takia. Muun muassa suuresta verenkuvasta tehty lääketieteellinen analyysi osoitti erittäin matalia hormonitasoja.

– Hänen tilanteensa oli vaikeampi kuin oletin. Myös aiempina kesinä Nooralotalla oli ollut vaikeita aloituksia, joista hän oli noussut huippukuntoon. Nyt kyse ei ollut kuitenkaan ollenkaan samasta asiasta, Nezirin valmentajaksi kesäkuussa siirtynyt Petteri Jouste sanoo Ilta-Sanomille.

”Taustalla oli laajempi stressitila”

Harvalla on yhtä laaja perspektiivi suomalaisista pikajuoksijoista kuin 1980-luvun lopulta asti valmentaneella Jousteella.

Asiakkaina ovat olleet muun muassa Sisko Hanhijoki, Johanna Manninen ja Suomen urheiluliitto. Näin ollen Nezirin tilanteen yllättämistä ei voi painaa villasella.

– En ollut urallani aiemmin törmännyt näin pahaan ylikuntotilaan. Yleensä ongelmat ovat olleet jotain loukkaantumisiin tai sairauksiin liittyvää.

– Harjoittelu ei yksistään selitä ongelmia, vaan taustalla oli laajempi stressitila, Jouste sanoo.

Neziri joutui kahden kuukauden pakkolomalle kesken kauden, jonka aikana Lontoon MM-kilpailuissa SE-aika olisi riittänyt heittämällä finaaliin ja siellä alle kymmenyksen päähän mitalista.


Jousteen mukaan suunnitelmista luopuminen oli Nezirille kova paikka.

– Kyllä Nooralotasta huokui huolestuneisuus jatkon kannalta. Painotin kuitenkin hänelle, että nyt ei ollut kysymys mistään vaikeasta loukkaantumisesta, että ei syytä huoleen. Puheiden lunastusten aika on sitten ensi kaudella, Jouste sanoo.

Mikäli Neziri onnistuu palaamaan SE-tasolle ja jopa parantamaan, hän on varteenotettava mitalikandidaatti ensi kesän EM-kisoissa Berliinissä – 12,68, 12,98, 12,72 ja 12,76 ovat aikoja, joilla EM-tasolla on otettu pronssia 2010-luvulla.

– Nooralotta saa itse kertoa tavoitteistaan. Eiköhän hän puhu niistä jo lähiaikoina.

Välttyi välivuodelta

Valmentaja huomauttaa, että kauden keskeytyksestä huolimatta Neziri pystyi harjoittelemaan talven suunnitellusti ja kilpailemaan yli kuukauden. Välivuotta ei siis tullut, ja pohjalla on muutenkin usea terve harjoitusvuosi.

– Ne ominaisuudet, joilla Nooralotta pystyi juoksemaan SE-aikoja, eivät ole hävinneet mihinkään. Se, minkä urheilija on saavuttanut pitkällä aikavälillä, häviää myös hitaasti, Jouste muistuttaa.

Hänen mukaansa Neziri on muutaman viikon ajan pystynyt tekemään omatoimista harjoittelua matalilla tehoilla.

– Tilanne on saatu rauhoitettua, ja hän on päässyt asteittain palaamaan normaaliin harjoitteluun.

Jousteen ja Nezirin yhteistyö syvenee syys-lokakuun vaihteessa, kun Neziri muuttaa Jyväskylään.

– Muutosta sovittiin heti, kun yhteistyömme alkoi. Omat kokemukseni etävalmennuksesta ovat nimittäin pääsääntöisesti huonoja, Jouste sanoo.

Nooralotta Nezirin kehitys 100 m aidoissa:

2010: 13,46
2011: 13,30
2012: 13,10 SE
2013: 13,04 SE
2014: 12,98 SE
2015: 13,01
2016: 12,81 SE
2017: 13,41

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt