Usain Boltia nöyryytettiin dopingtestillä – Pitkämäki osui sattumalta paikalle: ”F-alkuisia sanoja lenteli sakeasti”

Julkaistu:

Yleisurheilun MM-kisat
Tulostaso ja valkoisten juoksijoiden hieno onnistuminen Lontoon MM-kisoissa pakottavat miettimään kahta asiaa, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Lontoon kuninkaallisen paraatikadun Pall Mallin varrella iski eilen tunne kuin tässä tilanteessa olisi oltu ennenkin: yleisurheilun valmennuspomo selvittää jossain päin suurta maailmaa, miten Suomen yleisurheilumaajoukkue onnistui päättyvissä arvokisoissa.

Selvittäjän nimi on vaihtunut Jarmo Mäkelästä Jorma Kemppaiseksi, mutta MM- ja olympiatason kilpailuissa saalis on ollut laiha. MM-kisoissa Suomi jäi tällä vuosituhannella neljännen kerran ilman mitalia.

Koti-Suomessa ilmeisesti katsotaan joukkueen flopanneen, ja näinkin asian voi kylmiä mitali- ja pistetilastoja silmäilemällä nähdä. Mutta merkittävä osa pienestä 12 urheilijan joukkueesta urheili omalla tasollaan ja lopputuloksissa jopa oman tasonsa yläpuolella maailmantilastossa.

Maailman kärkitason potentiaalia asuu Suomessa melko vähäisessä yleisurheilijajoukossa, ja nyt siitäkin eri syistä nypättiin pois Antti Ruuskanen, Nooralotta Neziri, Oskari Mörö ja Wilma Murto. Terve Ruuskanen olisi todennäköisesti heittänyt Tero Pitkämäen tasolla, Nezirille olisi viime kauden huipputuloskunnossa avautunut Lontoossa aika huimakin näkymä.

Tutut syyt

Liian vähän optimaalisesti resurssoituja urheilija–valmentaja-pareja, liian vähän valmentajia, jotka pystyvät panostamaan valmennukseen 100 prosenttia. Jatkuvat ongelmat saattaa nuorten arvokisoissa menestyneitä urheilijoita seuraavasta seulasta läpi aikuismenestyjäksi tai motivoida näitä ylipäätään yrittämään kansainvälistä läpimurtoa.

Siihen päälle tämän kauden ennennäkemätön eri syistä pihalla olevien vähintään EM-tasoisten urheilijoiden joukko ja maailman tiukin antidopingtyö, niin tässä ollaan.

Lontoon tulos ei voi yllättää ketään. Tällä joukkueella suunnilleen tämä tulos oli otettavissa. Simo Lipsanen olisi voinut kolmiloikata nähtyä paremmin, jos olisi tähdännyt huippukuntonsa Lontooseen eikä ikäluokka-arvokisoihin. Nyt aikuisten arvokisat tulivat kuitenkin nuorukaiselle lähinnä yllättävänä bonuksena.

Urheiluliiton valintajärjestelmän mukaan jokainen ansaitsi kisapaikkansa. Jos Linda Sandblom ja Arttu Pajulahti olisi jätetty valitsematta, he olisivat voittaneet juttunsa, jos olisivat sen urheilun oikeusturvalautakuntaan vieneet. Mutta tuskin puhuttaisiin oikeusmurhasta, jos valintajärjestelmään kirjattaisiin, että halli- tai vuoristotuloksen lisäksi kisanäytöksi vaadittaisiin vielä kuntotodistetta myös taivaan alla, oman lajin standardiolosuhteissa.

Lontoo järjesti jälleen fantastiset kisat. Vuoden 2012 olympiakisoista tuttu stadionin hornankattila oli entisellään. Tulostaso yllätti monet negatiivisesti – Lontooseen toki saatiin yleisurheilua hellivä helle vasta viimeiseksi kisapäiväksi.

Boltille karu läksiäislahja

Tulostaso ja valkoisten juoksijoiden hieno onnistuminen pakottavat miettimään kahta asiaa. Olisiko Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ottanut askeleen eteenpäin antidopingtyössään ja olisiko lopullisesti syytä haudata ajatukset valkoisten juoksijoiden geneettisestä takamatkasta?

Jos haetaan MM-kisojen yksittäistä kohokohtaa, itselleni sellaiseksi nousee Etiopian Muktar Edrisin hämmentävä viimeinen kilometri 5 000 metrillä: 2.21,04 ja viimeinen kierros 52,6. Se on muuten lähes kymmenykselleen samanlaista kyytiä, jota Juha Väätäinen paineli viimeisen 400-metrisensä peräti 9 600 metrin urakan jälkeen Helsingin EM-kisoissa 1971.

Edris lopetti pitkäaikaisen voittokoneen Mo Farahin ratajuoksu-uran. Farah kaatui tyylillä ja suurena voittajana.


Mutta Usain Bolt ei ehkä tällä hetkellä kiittele päätöstään jatkaa uraansa vielä Rion olympiakisojen jälkeen Lontoon kisoihin, vaikka satasen MM-pronssi kelle tahansa muulle huippusaavutus olisikin. Kymmenen vuoden aikana peräti 25 MM-kultaa saavuttanut Jamaika romahti Lontoossa.

Jokainen yleisurheilua kyseisellä ajanjaksolla seurannut tuntee Boltin merkityksen koko lajin globaalille kiinnostavuudelle. Kun 19 MM- ja olympiakullan mies ontui takareisi venähtäneenä viestijuoksun jälkeen radalta, IAAF päätti ojentaa hänelle läksiäislahjan.

Bolt sai dopingtestimääräyksen uransa viimeisen kilpailun jälkeen. Jostain syystä hän ei osannut arvostaa lahjaansa. Testaustilassa odotti omaa virtsankeruuhetkeään samaan aikaan Tero Pitkämäki:

– Mies oli huonolla tuulella. F-alkuisia sanoja lenteli ilmassa hyvin sakeasti.

Katso alla olevalta videolta kuvakooste Usain Boltin viimeisestä juoksusta Lontoon MM-kisoissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt