Aiheuttiko tämä Usain Boltin keskeytyksen uran viimeisessä kilpailussa? Lääkäri ei sulkenut pois toista vaihtoehtoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yleisurheilu
Usain Boltin jäähyväiskilpailu meni kaikkea muuta kuin suunnitellusti.
21. elokuuta 31 vuotta täyttävän Usain Boltin ura päättyi loukkaantumiseen Lontoon olympiastadionilla lauantai-iltana.

Moni oletti, että Bolt olisi ripustanut piikkarinsa naulaan jo viime kesänä Rio de Janeiron olympialaisissa voittamansa triplan jälkeen, mutta kahdeksankertainen olympiavoittaja ja 11-kertainen maailmanmestari halusi päättää uransa Lontoon MM-kilpailuissa.

Boltin MM-kilpailut menivät kuitenkin penkin alle: Hän jäi sadalla metrillä kolmanneksi, ei puolustanut 200 metrin mestaruuttaan ja loukkaantui lopulta uransa viimeisessä kilpailussa, 4 x 100 metrin pikaviestissä.

Jamaikan joukkueen viimeistä osuutta juossut Bolt lähti tavoittelemaan edellä olleita USA:n ja Britannian ankkureita, mutta Boltin matkanteko tyssäsi jo etusuoran alkuosassa. Kivun iskettyä hän ei pystynyt enää varaamaan painoaan vasemmalle jalalleen.

Jamaikan joukkueen lääkäri Kevin Jones kertoi kansainväliselle lehdistölle, että Boltin jäähyväiskilpailu päättyi todennäköisesti vasemman jalan akillesjänteeseen iskeneeseen kramppiin. Asiasta kertovat mm. New York Times ja Washington Post.

New York Timesin mukaan Jones ei myöskään sulkenut pois lihasrepeämän mahdollisuutta.

Miesten 4x100 m MM-loppukilpailun tulokset:

1) Britannia 37,47 (kk) (Chijindu Ujah, Adam Gemili, Daniel Talbot, Nethaneel Mitchell-Blake)
2) USA 37,52 (Mike Rodgers, Justin Gatlin, Jaylen Bacon, Christian Coleman)
3) Japani 38,04 (Shuhei Tada, Shota Iizuka, Yoshihide Kiryu, Kenji Fujimitsu)

4) Kiina 38,34 (Zhiqiang Wu, Zhenye Xie, Bingtian Su, Peimeng Zhang)
5) Ranska 38,48 (Stuart Dutamby, Jimmy Vicaut, Mickael-Méba Zézé, Christophe Lemaitre)
6) Kanada 38,59 (Gavin Smellie, Aaron Brown, Brendon Rodney, Mobolade Ajomale)
7) Turkki 38,73 (Yigitcan Hekimoglu, Jak Ali Harvey, Emre Zafer Barnes, Ramil Guliyev)

Jamaika keskeytti (Omar McLeod, Julian Forte, Yohan Blake, Usain Bolt).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt