Pitkämäki on kahdesti saavuttanut kolmen mitalin putken – välttyykö nyt surkealta triplalta?

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Tällainen ei tietenkään sopisi kuluvan vuosituhannen ylivoimaisesti parhaan suomalaisen yleisurheilijan arvolle.
Tero Pitkämäki ei ole juuri viinamäen miehiä, mutta putkensa hänen pitäisi silti Lontoon olympiastadionilla torstai-iltana pistää poikki. Muistot MM-areenalta viiden vuoden takaa eivät ole hersyviä. Olympiakultaa suorastaan tyrkytettiin heikkotasoisessa olympiafinaalissa, mutta Pitkämäki jäi viidenneksi, kun viimeinen heitto lupaavan alkulennon jälkeen nappasi tuulenpuuskaan.

Kisojen dopingtestien jälkeen Antti Ruuskanen piipahti helmikuussa Lahden MM-hiihdoissa kirkastamassa alkuperäisen pronssinsa yhtä valööriä kirkkaammaksi. Neloseksi noussut Pitkämäki käväisi kisoissa vain sponsorinsa vieraana.

Kolmas esirippu

Jos Pitkämäki hyytyisi Lontoossa karsintaan, se olisi hänelle jo kolmas esirippu putkeen arvokisojen tässä vaiheessa. Loppukilpailupaikkaa ei irronnut sen paremmin Amsterdamin EM- kuin Rio de Janeiron olympiakisoissa 2016.

Tällainen ei tietenkään sopisi kuluvan vuosituhannen ylivoimaisesti parhaan suomalaisen yleisurheilijan arvolle.

Pitkämäen vitriinistä kun riittää heittää tiskiin todisteita myös ihan muunlaisista putkista. Hän on saavuttanut arvokisoissa kolmen mitalin suoran sekä 2006–08 että 2013–15. Modernin ajan suomalaisista yleisurheilijakollegoista samanlaiseen temppuun on pystynyt vain aitajuoksija Arto Bryggare, 1982–84.

Pitkämäen ensimmäinen mitalitrio oli vielä kehitysvaiheisen ja noina vuosina uransa kliimaksin saavuttaneen urheilijan loistokasta näytöstä, mutta jälkimmäisen edessä on syytä nostaa kättä lippaan.

Ateenan olympiakisoista 2004 alkaneen arvokisauran ensimmäinen karsiutuminen tapahtui Daegun MM-kisoissa 2011. Koko kisareissu oli työtapaturma; Urheiluliiton johto jopa ylipuhui ainoan, mutta onnettoman alavireisen supertähtensä lähtemään reissuun.

Kuopassa

Uusi nousu alkoi vasta karmean olympiapettymyksen jälkeen syksyllä 2012. Nuo kaksi kautta Pitkämäki vietti kuopassa, jonka reunoista ei kovin moni muu suomalaisurheilija enää olisi saanut otetta.

Vaikka ilmajokinen on toden totta pitänyt ulkopuoliset odotukset kurissa itsekriittisine puheineen, ei torstainen MM-karsinta hänelle mikään tekemätön paikka ole.

Vuodesta 2007 järjestetyissä MM- tai olympiakisoissa loppukilpailuun vaadittujen heikoimpien tulosten keskiarvo on 80,32. Osviittaa kohenevasta yleistasosta antoi Rion olympiakarsinta, josta Kari Ihalaisen valmentama Braian Toledo livahti loppukilpailuun tuloksella 81,96, peräti 2,40 metriä Pitkämäen edellä.

Jos loppukilpailuun todella Lontoossa vaaditaan yli 82 metrin tulos, niin sekin jäisi Pitkämäen tämän kauden perussuoritustason alapuolelle. Kauden kilpailutulosten keskiarvo on 84,12 – joskin 35 vuotta joulukuussa täyttävä mitalikone myönsi rehellisesti, että kauden maailmantilaston nelostulosta 88,27 auttoi Vaasassa Merenkurkun puhuri parin metrin verran.

Vertailun vuoksi: kun Pitkämäki lähti 2007 Osakaan voittamaan MM-kultaa ja heittämään todennäköisesti uransa viimeisen ysikymppisen, sama luku oli 87,12. Pekingin MM-pronssiurakkaa helpotti tieto 85,95 metrin keskiarvosta – joskaan se ei silloin olisi riittänyt.

Kohtuuden nimissä on toki rajua vertailla 24-vuotiasta heittäjää 34-vuotiaaseen, keihäänheiton kaltaisessa urheilulajissa.

Tuskin pamppailee

Urheilija on liisterissä, jos heittopaikka kaikki riippuu oman suorituskyvyn äärimmäisillä ylärajoilla olevasta haamuheitosta eikä pääkoppaa rauhoita ajatus stabiilista kovasta tulostasosta. Thomas Röhlerin sydän tuskin paljon ylimääräistä näiden kisojen keihäspaikalla pamppailee, kun 89-metrinen löytyy hihasta tilanteessa kuin tilanteessa.

Kun Ruuskanen voitti 2014 monet yllättäen EM-kultaa, yllättyjiin ei kuulunut pronssimitalisti Pitkämäki. Hän kertoi tienneensä, että kämppäkaverilla oli ”pitkä heitto piilossa”. Nyt tällaista laakia on hänen mukaansa piilotellut Tshekin Jakub Vadlejch, veteraanin ehdotus pronssimitalistiksi saksalaisten perässä.

Jos Pitkämäki olisi hauraampi kilpailija, hänen ohuet saumansa MM-mitaliin lipuisivat jo Suomen joukkuehotellin vieressä virtaavan Thamesin alavirtaa kohti. Mutta elossa ne vielä sätkivät.

Moni odotti, että Pitkämäen arvokisareissujen vakiokaverit Ruuskanen ja Ari Mannio olisivat palanneet olkapääoperaatioidensa jälkeen kilpailemaan aikaisemmin, kukaties jo MM-tasolle.

Keihäänheitossa kaiken nähneen Kari Ihalaisen mukaan kaksikko on valinnut ainoan oikean vaihtoehdon ei todennäköisen välivuoden, jos varmuus olkapään kestämisestä vauhtijuoksun tuomassa helvetillisessä paineessa ei ole sataprosenttinen.

Ihalainen kertoi, miten eräs ura loppui. Osakan MM-kisoissa USA:n Breaux Greer kätteli pronssipallilta mestari Pitkämäkeä. Kauden jälkeen heittokäden olkapää leikattiin, mutta Greer tuli Ihalaisen varoituksista huolimatta Pekingin olympiakisoihin.

73,68 metrin karsintaheitto 21. elokuuta 2008 hajotti vasta toipumassa olleen olkapään uudestaan, ja koko ura päättyi sinä päivänä.

... ja vielä

Juoksijalegenda Alberto Juantorena haukkui IS:n haastattelussa Kuubasta loikanneet urheilijat. Veljenpoika, Italian paidassa mm. olympiahopeaa saavuttanut lentopalloilija Osmany Juantorena sai kuitenkin synninpäästön. Hän vaihtoi kansalaisuutta viranomaisprosessin kautta ja käy entisessä kotimaassaan säännöllisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt