Kansalaisuuden vaihto olikin virhe – urheilijat paljastavat karun hyväksikäytön lupausten takana: ”Tunsin itseni orjaksi”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Rikkaat arabimaat ovat haalineet urheilijoita erityisesti Afrikasta.
Turkki voitti yleisurheilun EM-kisoissa vuosi sitten 12 mitalia. Niistä kuusi oli aiemmin Keniaa edustaneen urheilijan hankkimia. Sama ilmiö odotetaan tapahtuvan perjantaina alkavissa MM-kisoissa, sillä esimerkiksi Kazakstan on rekrytoinut viime vuosina riveihinsä useita afrikkalaistaustaisia urheiljoita.

Etenkin rikkaat arabivaltiot yrittävät houkutella afrikkalaisia urheilijoita vaihtamaan kansalaisuutta. Heille luvataan iso palkka, bonuksia menestymisestä ja mukava asunto.

Näin kävi myös etiopialaiselle Lily Abdullayevalle, joka oli yksi Etiopian kirkkaimmissa keskimatkan juoksijalupauksista.Vuonna 2009 turkkilainen valmentaja Mitin Sesak sai houkuteltua hänet vaihtamaan kansalaisuutensa: uusi kotimaa oli Azerbaidzan. Samalla etunimi vaihtui muotoon Layes.

– Minulle luvattiin hyvä palkka, talo ja kalliita autoja, jos voittaisin kisoja, hän kertoo The Guardianin haastattelussa.

Mikään näistä ei toteutunut. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi. Abdullayevalle luvattiin 300 dollarin kuukausipalkka, joka nousisi 1 000 dollariin, jos hän menestyisi. Vaikka hän voitti junioreiden EM-hopeaa, rahoja ei kuulunut. Kahdeksan kuukauden odottelun jälkeen juoksija uhkasi kysyä asiasta liiton puheenjohtajalta.

– Heti kun sanoin sen, valmentaja alkoi antaa minulle rahaa omasta taskustaan silloin tällöin. Kävi ilmi, että hän oli pitänyt kaikki rahat itsellään.


Valmentajan halu saada urheilijansa menestymään Lontoon vuoden 2012 olympialaisissa johti äärimmäisyyksiin.

– Tukholman vuoden 2011 Timanttiliigan osakilpailun jälkeen olin loukkaantunut, mutta kilpailin silti. Valmentaja tuli luokseni ja käski minun avata suuni. Hän laittoi kielelleni tabletin, jonka nielin.

– Lopulta rohkaistuin kysymään, mitä hän antoi minulle. Hän vastasi, että se tekisi minut vahvemmaksi.

Valmentaja kuitenkin unohti paketin Abdullayevalle, joka tarkisti internetistä, mitä paketin kyljessä lukeva ”tribulus testosteroni” tarkoittaa. Hän sai selville sen aiheuttavan muun muassa lapsettomuutta.

– Taistelin saadakseni paremman elämän, en ongelmia tulevaisuudessa. Mutta he eivät välittäneet.

Sesak myös antoi Abdullayevalle pistoksia. Hän sanoi antavansa vain pieniä annoksia, sillä jos tulokset ennen olympialaisia eivät olisi niin hyviä, johtajat eivät odottaisi kisoista kovia tuloksia ja olisivat positiivisesti yllättyneitä. Isommat annokset hän aikoi antaa myöhemmin.

Sesak kärsii nykyään elinikäistä toimitsijakieltoa.

Vuonna 2013 Azerbaidzanin valtio antoi Abdullayevalle 25 000 dollaria palkkiona voitosta, mutta yleisurheiluliiton pomo otti siitä 7 000. Lisäksi hän kieltäytyi maksamasta juoksijan palkkaa.

– En saanut koskaan loppuosaa summasta, vaikka hän lupasi niin, Abdullayeva kertoo.

Azerbaidzanin yleisurheiluliitto kieltää, että heillä olisi ollut mitään virallista sopimusta Abdullayevan kanssa.


Myös kenialaisella pitkänmatkan juoksijalla Leonard Mucherulla on samanlainen tarina. Hän muutti Bahrainiin vuonna 2003, koska Kenian maajoukkueeseen oli erittäin hankalaa päästä.

– Tunsin itseni orjaksi. En saanut mennä edes kauppaan. He ottivat passini, vaikka sanoin, että tarvitsen sitä rahan lähettämiseen perheelleni. He sanoivat, etten saisi poistua hotellihuoneesta.

Mucherulle luvattiin, että kun hän vaihtaa kansalaisuutta, hän saisi virallisen sopimuksen. Sellaista ei koskaan allekirjoitettu.

– Kun loukkaannuin 2006, en saanut rahaa Bahrainin liitolta vuoteen.

Bahrainin liitto kieltää Mucherun väitteet ja sanoo, ettei sinne ole toimitettu virallista valitusta.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ilmoitti helmikuussa, että se lopettaa urheilijoiden kansalaisuuden vaihdon hyväksymisen. Sen mukaan järjestelmä on liian herkkä hyväksikäytölle. Ennen Rion olympialaisia peräti 25 urheilijaa haki uutta kansalaisuutta.

Puheenjohtaja Sebastian Coen mukaan työryhmä laatii uudet säännöt vuoden loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt