Kaksi olympiamitalia, MM-kultaa ja -hopeaa, Euroopan mestaruus ja maailmanennätys.
Fatima Whitbread (syntyjään Fatima Vedad) oli yksi 1980-luvulla tuikkineista keihäänheiton tähdistä, yksi Tiina Lillakin kilpakumppaneista. Brittiheittäjän uran huippuhetki osui vuoden 1987 Rooman MM-kisoihin, joissa hän voitti maailmanmestaruuden ylivoimaisesti.
Edellisenä vuonna Whitbread oli tehnyt naisten keihäänheiton uuden maailmanennätyksen. Hän heitti vanhalla keihäsmallilla 77,44 metriä ja sai pitää ennätystä hallussaan yksitoista kuukautta ennen kuin vanhan keihäsmallin viimeinen ME-nainen, DDR:n Petra Felke otti ennätyksen nimiinsä.
Vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisissa pronssia ja Soulin olympialaisissa 1988 hopeaa voittanut Whitbread on kuvannut keihäsuransa menestyksekkäitä vaiheita kohtaloksi.
– Kultamitalin kotiin tuominen MM-kisoista oli, no, se oli kuin sadusta, Whitbread kuvaili vuonna 2003 brittilehti Observerin haastattelussa.
Whitbread juhlii maailmanmestaruutta vuonna 1987.
Whitbreadin tarinassa on tosiaan draamankaari kohdallaan. Hänen matkansa kohti yleisurheilun kirkkaita valoja alkoi nimittäin harvinaisen kurjista lähtökohdista.
Lontoossa vuonna 1961 syntyneen Whitbreadin biologinen äiti hylkäsi tyttärensä tämän ollessa vauva. Whitbreadin mukaan äiti jätti hänet asuntoon kuolemaan. Kului neljä päivää ennen kuin naapuri kuuli lapsen itkun ja hälytti poliisin paikalle. Nääntynyttä vauvaa hoidettiin neljä kuukautta sairaalassa, minkä jälkeen Whitbread sijoitettiin lastenkotiin.
Äiti kuitenkin palasi uudestaan kuvioihin – surullisin seurauksin.
– Yhtenä päivänä minulle kerrottiin, että tapaisin biologisen äitini. Se oli ensimmäinen kerta kun tajusin, että minullakin on äiti. Se oli shokki, Whitbread on kertonut.
Whitbreadista tuli menestyksekäs keihäänheittäjä, vaikka lähtökohdat uralle eivät olleet parhaasta päästä.
Whitbread asui äitinsä tapaamisenkin jälkeen lastenkodissa, mutta hänen ollessa noin yhdeksänvuotias sosiaaliviranomaiset alkoivat valmistella hänen pysyvää muuttoaan äidin luokse. Se päättyi karmeasti.
Äidin miesystävä raiskasi Whitbreadin. Äiti näki tapauksen, muttei tehnyt mitään suojellakseen tytärtään.
– Olin kauhuissani, mutta kaikki mitä hän (äiti) sanoi oli ”lopeta huutaminen”. Sen jälkeen hän löi minua, meni keittiöön ja tuli juosten takaisin puukon kanssa. Hän piteli puukkoa kaulallani ja sanoi, että jos päästän ääntäkään, hän leikkaa kurkkuni, Whitbread on muistellut järkyttävää tapahtumaa.
Yksi kohtaaminen muutti elämän suunnan
Urheilu pelasti Whitbreadin traagiselta lapsuudelta. Hän oli urheilullinen lapsi ja tutustui paikallisen yleisurheiluseuran harjoituksissa keihäsvalmentaja Margaret Whitbreadiin. Tämä huomasi tytön lahjat ja otti hänet siipiensä suojaan. Whitbreadin ollessa 14-vuotias Margaret Whitbread adoptoi hänet.
– Lapsuuteni oli painajainen, jonka läpi selvisin vain sen vuoksi, että rakastin urheilua niin paljon. Sen myötä tapasin oikean äitini.
Whitbread päätti menestyksekkään keihäänheittouransa vuonna 1992. Lopettamispäätöstä vauhditti olkapäävamma.
Keihäsuran jälkeen Whitbread on esiintynyt monissa tv-ohjelmissa.
Vuosien varrella hän on pysynyt kotimaassaan otsikoissa esiinnyttyään monissa tv-ohjelmissa. Whitbread on ollut mukana muun mussa suositussa Selviytyjät-henkisessä I’m a Celebrity... Get Me Out of Here -tosi-tv-ohjelmassa, jossa joukko brittijulkkiksia laitetaan selviytymään viidakossa.
Siviilielämässä Whitbread avioitui vuonna 1997 Andrew Normanin kanssa. He saivat yhdessä Ryan-pojan 1990-luvun lopulla. Pariskunta erosi vuonna 2006, kun Whitbread sai tietää Normanin pettäneen häntä. Norman menehtyi seuraavana vuonna sydänkohtaukseen.
Whitbread, nyt 56, on kirjoittanut kokemuksistaan Survivor-nimisen elämänkerran. Se julkaistiin vuonna 2012.
Whitbread poikansa kanssa vuonna 2011.
Lähteet: Observer, DailyMail, Wikipedia, Thefamouspeople.com,
Juttua muokattu klo 1.8 kello 10:46. Korjattu epäloogisuus Whitbreadin iässä.