Yleisurheilu

Paljastus Lasse Viréniltä – oli lähellä myydä olympiakultamitalin, hinta todella kova

Julkaistu:

Yleisurheilu
Nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén oli lähellä myydä yhden mitaleistaan.
Matti Nykänen, Kaarlo Kangasniemi, Toni Nieminen – näitähän riittää, olympiamitaliensa kauppaajia.

Arvometalliensa myyntiä on väläytellyt myös nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén, yhtenä ensimmäisistä, kauan ennen euron tuloa.

– Yhden mitalin hinnaksi ilmoitin miljoona markkaa, Virén muisteli tiistaina Helsingin olympiastadionilla, jossa hänellä oli kunniatehtävä tuoda paikalle peruskiveen muurattava lieriö.

– Jos sanon ihan rehellisesti, niin yhden kiinnostuneen ostajan kanssa oltiin neuvotteluissa jo pitkällä. Meille tuli kuitenkin erimielisyys siitä, minkä mitalin myisin. Hän halusi ensimmäisen saamani mitalin, minä en taas halunnut myydä sitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Virénin mitalit eivät ole missään näytillä, vaan hänen itsensä hallussa.

– Miljoona markkaa oli hinta silloin, mutta nythän tilanne on toinen, hän naurahtaa määrittelemättä euroajan hintaa.

Juoksu-ura oli vain yksi osa Virénin elämää, eikä hän ole koskaan ollut erityisen innokas kertailemaan suuria voittojaan.

– Silloin ne tulevat mieleen, kun niistä pitää puhua. Urheilusta kiinnostuneet kyllä tunnistavat minut, parhaiten tietenkin sen ajan eläneet, 1970-luvun juoksijasankari sanoo.

Hän oli kunniavieraana tiistaina, kun Helsingin olympiastadionilla muurattiin jättimäisen remontin peruskiveä.


Täpötäysi stadion seurasi syyskuussa 1972, kun Virén juoksi Münchenin olympiakisojen jälkilöylyissä 5 000 metrin uuden ME:n 13.16,3.

– Tunnelma oli katossa ja halusin tietysti näyttää vauhtini. Nippa nappa tuli ennätys, pari kymmenystä taisi lähteä Ron Clarken ennätyksestä, hän vähättelee.

Tuosta illasta on pian 45 vuotta, mutta aika on yhä matkan Suomen ennätys.

– Ennätykset on tehty rikottaviksi. Kyllä sitä jo pitäisi kohentaa, muuten menee mielenkiinto.

Virén muistaa juosseensa Olympiastadionilla ensimmäisen kerran vuonna 1969 Iso-Britannia-maaottelussa. Vuonna 1970 hänelle jäi mieleen voitto Ruotsi-maaottelussa.

– Voitin vitosen tai kympin, en muista tarkemmin. Tuomisen Sepon kanssa juostiin. Seppoa saan kiittää monista hyvistä tuloksista, Virén kiittelee vanhaa kisakaveriaan.

Se oli 5 000 metriä. Vuonna 1971 Virén valittiin Helsingin EM-joukkueeseen.

– Suomessa oli kova kisa jo siitä, kuka pääsee joukkueeseen, Juha Väätäisen voittaessa seitsemänneksi vitosella ja 17:nneksi kympillä juossut Virén sanoo.

Kova tyhjennysharjoittelu oli tullut juuri muotiin, ja Virén suoritti sen Tuomisen kanssa vähän liiankin perusteellisesti.

Virén ei ole mitaliensa tai muidenkaan maallisten muistojen perään.

Olympiastadionin remontin hän hyväksyy, vaikka ymmärtää niitäkin, jotka ehdottivat kokonaan uuden rakentamista.

– Se olisi ollut toinen vaihtoehto. Tärkeintä on, että puitteet päivitetään nykyaikaan, sillä ihmiset haluavat toisenlaisia oloja kuin vielä 1930-luvulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tunnettu hääkuvaaja ihmettelee Meghanin ja Harryn hääpotretin useita teknisiä virheitä: ”Olisi mielenkiintoista kuulla kuvaajan perustelut”

    2. 2

      Helsingissä epäillään ruokamyrkytysepidemiaa kahdessa sairaalassa – jopa 90 sairastunut

    3. 3

      Will Smithin vaimo Jada Pinkett Smith oli suihkussa, kun hän huomasi jotain kammottavaa: ”Vapisin pelosta”

    4. 4

      Prinssi Harry ja Meghan astelivat ensimmäistä kertaa julkisuuteen satuhäiden jälkeen – tuore Sussexin herttuatar edusti huipputyylikkäänä

    5. 5

      Testaa, osaatko kirjoittaa suomea oikein

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko muna päivässä liikaa vai hyväksi? Tutkimus löysi selvän yhteyden maailman yleisimpiin sairauksiin

    2. 2

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    3. 3

      Seura: Vainaja ”heräsi henkiin” kahdesti

    4. 4

      Prinssi Harryn viehättävät ex-tyttöystävät varastivat huomion satuhäissä – miksi ihmeessä kuninkaalliset kutsuvat entiset kumppaninsa häihinsä?

    5. 5

      David Beckham teki kuninkaallisissa häissä ”moukkamaisen” etikettivirheen – fanit paheksuvat: ”Aivan kuin kirkko olisi vaihtopenkki”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän kohtaaminen Ylellä pöyristytti katsojia: ”Kylmäävää ja erittäin vastenmielistä”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    5. 5

      Sebastian Aho takoi hattutempun, USA jäi jalkoihin! IS seurasi

    6. Näytä lisää