Tero Pitkämäen keihäs osui 10 vuotta sitten epäonniseen pituushyppääjään – nykyään Salim Sdiri elää unelmaansa paratiisisaarella - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Tero Pitkämäen keihäs osui 10 vuotta sitten epäonniseen pituushyppääjään – nykyään Salim Sdiri elää unelmaansa paratiisisaarella

Dramaattiset hetket. Salim Sdiri vietiin hoidettavaksi hänen saatuaan keihään kylkeensä kesäkuun 8. päivä 2007.

Julkaistu: 8.6.2017 20:17

Salim Sdiri asuu poikansa kanssa Intian valtamerellä sijaitsevalla Réunionin saarella.

Ranskalaista pituushyppääjää Salim Sdiria ei muisteta Suomessa ensisijaisesti hänen tuloksistaan tai kilpailusuorituksistaan. Suurin osa muistaa Sdirin kymmenen vuotta sitten sattuneesta äärimmäisen epäonnisesta tapauksesta.

Rooman Timanttiliigan kilpailut olivat hyvässä vauhdissa 8. kesäkuuta 2007. Pituushyppypaikalla 28-vuotias Sdiri valmistautui hyppyvuoroonsa, kun hän tunsi kyljessään kovan iskun.

Tero Pitkämäen heittämä keihäs oli kaartanut ulos sektorilta ja iskeytyi Sdirin kylkeen. Keihäs upposi kymmenen sentin syvyyteen ja lävisti Sdirin munuaisen ja maksan. Toipumisessa kesti pitkään, mutta Sdiri pystyi kilpailemaan jo seuraavana vuonna ja jatkoi uraansa aina viimeisimpiin vuosiin asti.

Salim Sdiri loukkaantui vuoden 2007 Rooman Timanttiliigassa. Tero Pitkämäen heittämä keihäs lensi Sdirin kylkeen.

Uransa lopettanut pituushyppääjä on vaatinut tapahtuneesta korvauksia. Asian käsittely on yhä kesken, mutta ranskalaislehti La République du Centren mukaan tapausta tutkitaan pian Italiassa.

Elämä Réunion-saarella

La République du Centre tapasi Sdirin kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen Ranskan pikkukaupungissa Montargisissa. Montargis oli pitkään Sdirin kotikaupunki, mutta nykyään entinen huippu-urheilija asustelee Réunionin saarella.

Réunion on Ranskan merentakainen hallintoalue Intian valtamerellä. Madagaskarin itäpuolella sijaitsevalla trooppisella saarella asuu noin 800 000 ihmistä. Ranskalaislehden mukaan taloa saarella vuokraava Sdiri ei salaile onneaan.

Sdiri on lajinsa 14-kertainen Ranskan mestari.

– Meri on edessäni ja vuoret takanani. En valita. Réunionin elämä viehätti minua. Ilmapiiri on ystävällisiä ja ihmiset vieraanvaraisia. Kun olen siellä, tunnen olevani kala vedessä, Sdiri kertoi.

Sdiri on asunut Réunionilla viime kesästä, mutta hän on vieraillut saarella tiiviisti jo useamman vuoden. Hän asuu saarella 11-vuotiaan poikansa Sabrin kanssa.

”En kaipaa huippu-urheilua”

14-kertainen Ranskan mestari ja Ranskan ennätysmies (8.42) kertoi keskittyvänsä nykyisin viettämään aikaa poikansa kanssa. Sanojensa mukaan Sdiri vie poikansa aamuisin kouluun ja tekee kotitöitä, kunnes hakee poikansa iltapäivällä kotiin.

Sdiri ei kaipaa takaisin huippu-urheilun pariin. Kuvassa pituushyppääjä vuonna 2015 Pariisin Timanttiliigassa.

Vapaa-aikaan kuuluu patikointia vuorille, uimista meressä ja juoksemista.

Sdiri työskentelee myös ystävänsä, entisen seiväshyppääjän Béatrice Denisin johtamassa konsulttifirmassa ja puuhaa Ranskan yleisurheiluliiton kanssa maajoukkueelle harjoitusolosuhteita Réunionille.

– En kaipaa huippu-urheilua. Elämästäni meni 20 vuotta siihen. Luulen antaneeni tarpeeksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?