Yleisurheilu

Lähes 20 vuotta vanha keihään suomalaisennätys murskaksi – USA:n yliopistojen mestaruuskisa yhden miehen näytös

Julkaistu:

Yleisurheilu
Ioannis Kyriazis oli itse pettynyt tulokseensa.
Yhdysvalloissa Eugenessa parhaillaan käytävissä NCAA:n yliopistojen mestaruuskisoissa on tehty kovia tuloksia.

Yhdysvaltalaissprintteri Christian Coleman teki hurjan kauden kärkiajan 9,82 miesten satasella keskiviikkona.

Myös miesten keihäässä nähtiin kelpo kaari.

21-vuotias Kreikan Ioannis Kyriazis viskasi tuloksen 82,58, millä irtosi mestaruus lähes kuuden metrin erolla seuraavaan.


Samalla Kyriazis rikkoi Esko Mikkolan kisaennätyksen 81,86. Mikkolan ennätys on ollut koskematon hyvin pitkän ajan, sillä hän teki tuloksen jo vuonna 1998.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olen innoissani, mutta odotin parempaa tulosta. Nivuseni on vaivannut hiukan. En ollut ihan parhaimmillani, sillä en ole heittänyt pitkällä vauhdinotolla hetkeen, Kyriazis kertoi yliopistonsa Texas A&M:n lehdelle.



Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kyriazisilta nähdään komea keihäskaari. Hän kohautti viime elokuussa heittämällä Kreikan alle 23-vuotiaiden mestaruuskisoissa tuloksen 87,14.

Hän olisi rikkonut heitolla Rion olympialaisten rajan, mutta valitettavasti se tapahtui kolme viikkoa liian myöhään.

Miehen ennätys on maaliskuussa heitetty 88,01, mikä on kauden neljänneksi paras tulos maailmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt