IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi! - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n hallitus on päättänyt aloittaa uuden ajan maanosan ennätysten tilastoinnissa.

Viime vuoden Euroopan mestaruuskisat pidettiin Amsterdamissa.

30.4.2017 23:38

EAA:n puheenjohtaja Svein Arne Hansen ilmoitti tammikuussa asettaneensa työryhmän, jonka tehtävänä oli käydä läpi Euroopan ennätykset.

Pontimena olivat epäilyt siitä, että osa ennätyksistä oli saavutettu kiellettyjen aineiden avulla.

Liiton hallitus kokoontui sunnuntaina Pariisissa, jossa se teki radikaalin päätöksen. Ilta-Sanomien haltuun saaman asiakirjan mukaan kaikki nykyiset Euroopan ennätykset jäävät historiaan lähitulevaisuudessa.

Työryhmä ehdotti, että 1. tammikuuta 2018 alkaen nykyisiä ennätyksiä ruvetaan kutsumaan vanhoiksi Euroopan ennätyksiksi, ja listat aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Ehdotuksen taustalla on halu olla kyseenalaistamatta tiettyjen aikakausien tuloksia.

IS:n sisäpiirilähteen mukaan EAA:n hallitus hyväksyi ehdotuksen, mutta se ei halunnut lyödä vielä lukkoon tarkkaa päivämäärää, jolloin listat menevät uusiksi.

Syy tähän on se, että koska useat Euroopan ennätykset ovat myös maailmanennätyksiä, EAA haluaa odottaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n kantaa sen tekemään päätökseen.

Vielä on epäselvää, milloin IAAF käsittelee asiaa. Sisäpiirilähteen mukaan sen päätös ei vaikuta siihen, että EAA alkaa tilastoida uusia ennätyksiä.

EAA haluaa aloittaa uusien Euroopan ja maailmanennätysten tilastoinnin samanaikaisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?