Yleisurheilu

Uskomatonta sinnikkyyttä: Lontoon maraton päättyi jo sunnuntaina – gorilla-asuisen miehen kisa on yhä kesken!

Julkaistu:

hyväntekeväisyys
Tom Harrisonin maratonmatka jatkunee perjantaihin saakka.
Kaikki paitsi yksi kilpailija saattoivat Lontoon maratonin päätökseen jo sunnuntaina.

Osa pääsi maaliin, joidenkin kilpailu jäi kesken.

Kisan todennäköisesti suurin kummajainen on yhä radalla: gorilla-asuun pukeutunut poliisi Tom Harrison, joka käy kilpailua ryömien käsillään ja polvillaan.

Brittilehti Telegraph tavoitti Harrisonin kesken kisamatkan. Tiistai-iltapäivään mennessä hän oli ”juossut” noin 18 kilometriä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikkiaan hän oli kilpaillut 10–12 tuntia ja reilut seitsemän kilometriä per päivä. Välillä hän nukkuu ystäviensä luona.

– Hyvin menee, otin juuri pikkuiset gorillan päiväunet. Lepäilin tuossa puun varjossa, mikä on täydellinen gorillan pesimispaikka oikeastaan, Harrison vitsaili yhden taukonsa aikana.





Harrisonin on pidettävä taukoja parin sadan metrin välein, niin kovilla ovat hänen kätensä ja jalkansa.

– Todella kovaa työtä. Kaikkia lihaksia särkee. Mutta jatkan painamista. Vain sillä on väliä.

41-vuotias Harrison kampanjoi erikoisella kisa-asullaan ja tyylillään gorillojen pelastamisen puolesta.

Hän kerää rahaa The Gorilla Organisationille, joka suojelee gorilloja Ugandassa, Ruandassa ja Kongossa. Harrison on tähän saakka kerännyt 1 500 puntaa tempauksellaan.

Harrison uskoo pääsevänsä maaliin perjantaina. Hän suositteli mahdollisille apinoijille rutkasti harjoittelua ennen gorillakävelyjä. Hän sadatteli, että alla oli liian vähän treeniä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt