Risto Ulmalalta rajua puhetta ongelmasta – ”Heidän asemassaan olisi jopa järjetöntä kieltäytyä dopingista”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Risto Ulmala uskoo dopingin rehottavan edelleen kestävyysjuoksussa.
Arvostus ei ollut tapissa, vaikka Risto Ulmala juoksi lähelle mitaleja kolmissa arvokisoissa. Ongelma oli, että vain lähelle.

– Helsingin EM-kisoissa (seitsemäs) jäin vitosella vain muutaman sekunnin pronssista, vaikka edelläni juoksivat esimerkiksi hammastahnamies Dieter Baumann ja kävelevä lääkekaappi Salvatore Antibo. Olin siinäkin kisassa varmasti paras mies, joka juoksi pelkän kaurapuuron voimin, Ulmala sanoo.

Elettiin aikaa, jolloin dopingin käyttö, erityisesti epohormoni, kukoisti. Suomen kestävyysjuoksuperinne oli niin kova, että vain mitalit kelpasivat kansalle.

– Olin siitä onneton, että nousin huipulle juurin epon aikaan. Kuvittelin olevani niin kova jätkä, että pystyn voittamaan ilman dopingiakin, mutta en onnistunut, Ulmala ruotii.

– Tilanne oli turhauttava, ja totta kai mietin itsekin dopingiin tarttumista. Mutta luonne ei antanut periksi.

Ulmala uskoo dopingin rehottavan edelleen kestävyysjuoksussa.

– Ei se ole edes mikään uskon asia, koska käryjä on käynyt siellä täällä. Nyt liipaisimella on jopa kuningas Mo Farah – ja aiheesta, Ulmala arvelee suorasanaisesti.

– Itä-Afrikassa on iso dopingongelma, mutta tavallaan ymmärrän sikäläisiä. Juokseminen on rutiköyhien afrikkalaisten ainoa mahdollisuus päästä käsiksi rikkauksiin. Heidän asemassaan olisi jopa järjetöntä kieltäytyä dopingista, kun managerit tulevat tarjoamaan niitä.

Ulmala lopetti kestävyysjuoksuvalmentamisen 2009, kun hän ei saanut Suomen urheiluliitolta kunnon palkkaa Jukka Keskisalon valmentamiseen.

– Minut valittiin sinä vuonna Vuoden yleisurheiluvalmentajaksi. Sain palkinnoksi lannepyyhkeen! Sitten olisi pitänyt vielä valmentaa ilmaiseksi, jotta liiton herrat olisivat saaneet jatkaa elämäänsä mukavuusalueella, Ulmala pamauttaa.

– Minua kiinnostaa edelleen valmentaminen, mutta eivät ne siellä liiton johdossa ole ennenkään tykänneet minusta. Pelkäävät minun sotkevan pakkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt