Yleisurheilu

Läntisessä Saksassa käytettiin dopingia lähes yhtä paljon kuin DDR:ssä

Julkaistu:

KOLUMNI
Juha Kanerva kirjoittaa hiljatttain julkaistusta väitöskirjasta.
Kun suomalaiset yleisurheilijat olivat lähdössä syyskuussa 1978 Lontooseen maaotteluun, britit ilmoittivat yllättäen ottavansa urheilijoilta dopingnäytteet. Tästä kerrottiin ennen kilpailuja järjestetyssä joukkuepalaverissa, mutta se ei ollut riittävä toimenpide.

Kärymahdollisuuksien eliminoimiseksi kaikki urheilijat komennettiin huoneisiinsa: lajiryhmien johtajat kävivät jokaisen urheilijan vuorollaan läpi kysyen, ovatko he viime aikoina käyttäneet aineita.

Kaikki eivät kyselyä läpäisseet, ja maaottelu jäi heiltä väliin. Lontoon jälkeen matka jatkui Saksan liittotasavaltaan, jossa testejä ei tehty. Lüdenscheidissa nappikuurilaisetkin pääsivät kilpailemaan.

Asiasta on kertonut matkassa mukana ollut korkeushyppääjä Seppo Varjonen, joka ei kajonnut pillereihin. Pakilan Visan kasvatti työskenteli tuolloin Tilastokeskuksessa ja siirtyi myöhemmin merkittävään postiin Pariisiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

***

Saksalaiset eivät olleet liikkeellä yhtään puhtaammilla eväillä kuin suomalaiset. Heilläkin oli omat ongelmansa, kun testeistä ilmoitettiin lyhyellä varoitusajalla ja anabolisia popsineiden tilalle piti löytää nopeasti korvaajia.

Esimerkiksi langanlaiha korkeushyppääjä Dietmar Mögenburg (ME 239 vuonna 1985) joutui työntämään eräässä maaottelussa kuulaa, koska mörssärit pelkäsivät käryävänsä testissä.

Tämän episodin kertoi entinen kiekonheittäjä Alwin Wagner tiistaina Der Spiegelissä. Juttu on jatkoa alkuvuonna Saksassa velloneelle keskustelulle, joka liittyy Freiburgin yliopistossa harjoitettuun dopingtutkimukseen ja urheilijoiden lääkitsemiseen kielletyillä aineilla 1970–90-luvuilla.

Maanantaina ilmestyi Simon Krivecin väitöskirja Die Anwendung von anabolen-androgenen Steroiden in der Bundesrepublik Deutschland in den Jahren 1960 bis 1988 unter besonderer Berücksichtigung der Leichtathletik, joka sisältää runsaasti uutta tietoa ja on pitkästä nimestään huolimatta tutustumisen arvoinen.

***

Krivecin tutkimukseen osallistui 61 miespuolista yleisurheilijaa, joista 31 myönsi käyttäneensä kiellettyjä aineita.

Kuusi heistä antoi luvan nimensä julkaisemiseen – joukossa Wagner. 66-vuotiaan kiekkomiehen avoimuus ei liity uskoontuloon tai muuhun avainkokemukseen, sillä hän kertoi julkisesti dopingin käytöstä jo vuonna 1981.

– Hieman ihmettelen tätä nykyistä kiihkoa asian ympärillä, koska kerroin samat asiat jo 35 vuotta sitten, Wagner sanoo.

Hänen mukaansa läntisen Saksan urheilujohto halusi silloin vaieta aiheen kuoliaaksi. Yleisurheiluliiton pomo August Kirsch käski Wagnerin pitää suunsa kiinni, tai hän lentää ulos maajoukkueesta.

Jatkossa Wagneria kohdeltiin oman pesän likaajana, eikä häntä valittu hohdokkaille ulkomaan kisareissuille.

Krivecin mukaan lännen dopingkulttuuri ei ollut yhtä systemaattista kuin DDR:ssä, mutta kyse ei ollut myöskään yksittäistapauksista.

Oman perehtyneisyyteni perusteella sanoisin suomalaisen dopingkulttuurin olleen 1970–80-luvuilla Saksojen välimaastossa.

Ja vielä...

Useita saksalaisheittäjiä (muun muassa Lars Riedel) valmentanut Karl-Heinz Steinmetz haastoi Wagnerin oikeuteen perättömistä väitteistä mutta hävisi jutun.

Lisää Juha Kanervan kolumneja voit lukea täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt