Yleisurheilun kuninkuusmatka lopetusuhan alla, urheilijat nousivat salassa valmisteltua suunnitelmaa vastaan: ”Tuli vähän puskista”

Julkaistu:

Yleisurheilu
50 kilometrin kävely on kuulunut olympialaisten ohjelmistoon vuodesta 1932 lähtien. Nyt matka on lopetusuhan alla.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton ja Kansainvälisen olympiakomitean julkisuuteen vuotanut suunnitelma on tyrmistyttänyt kilpakävelijöitä ympäri maailman.

Kabineteissa on suunniteltu kävelyn kuninkuusmatkan, 50 kilometrin poistamista olympialaisten ja MM-kisojen lajiohjelmasta. Asia on esityslistalla ensi viikolla pidettävässä IAAF:n kokouksessa.

Inside the Games -verkkosivuston mukaan perinteisen matkan poistaminen taustalla on halu tehdä lajista tasa-arvoisempaa. Nykyisellään miehet kilpailevat arvokisoissa kaksi matkaa, 20 ja 50 kilometriä. Naiset kilpailevat vain 20 kilometrillä.

Kävelijät ovat ryhtyneet vastaiskuun suunnitelmaa vastaan: verkossa kiertää adressi 50 kilometrin pysymisestä arvokisojen ohjelmassa. Perjantai-iltana kello 20 jälkeen adressin oli allekirjoittanut 3600 henkilöä.

Oman nimensä adressiin on lisännyt myös Jarkko Kinnunen. Suomen kävelyn huippunimiin jo vuosia lukeutunut Kinnunen pitää suunnitelmaa valitettavana.

– Tuntuu aika hurjalle, että muutos tulisi näin nopeasti ja kesken olympiadin, kun suunnitelmat on tehty neljän vuoden jaksolle, Kinnunen sanoo.


33-vuotias Kinnunen on edustanut Suomea kaksissa olympialaisissa ja viisissä MM-kisoissa. Hän ei usko, että kohua herättänyt suunnitelma realisoituisi. 50 kilometrin kävely on kuulunut olympialaisten ohjelmistoon vuoden 1932 Los Angelesin kisoista lähtien.

– En jaksa uskoa, että näin tulisi käymään. Tuntuisi märän rätin heittämiseltä kasvoihin, jos nyt sanottaisiin, että vuosi 2018 on sitten viimeinen (kun 50 kilometrillä kisataan). En kuitenkaan jaksa vielä stressata siitä. Toivon, että asiassa pantaisiin vähän jarrua ja kyseltäisiin kävelijöiltä mielipidettä ennen kuin asiasta päätetään, Kinnunen sanoo.

– Olisi hyvä kuunnella urheilijan ääntä, nyt tuli vähän puskista, että tuollaisesta ollaan äänestämässä, hän jatkaa.

Kinnusen mielestä peruste lajin tasa-arvosta on huojuva.

– Jos tasa-arvoa halutaan, niin miksi ottaa miehiltä matka pois, laitetaan naisille yksi matka lisää. Aikataulullisestikaan tuskin olisi ongelmia, ne voisi kisata vaikka samanaikaisesti.

– Tälle vuodelle tuli uusi sääntö, että naiset saavat osallistua 50 kilometrin kisaan. Olisi ristiriitaista, jos se sääntö olisi vain vuoden ja otettaisiin sitten pois.

Kinnunen on jo varmistanut paikkansa ensi kesän Lontoon MM-kisoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt