Yleisurheilu

”Kun Jumala loi miehen, hän halusi miehen näyttävän minulta” – yleisurheilutähti Brian Oldfield on kuollut

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Kuulantyöntäjä Brian Oldfield oli yleisurheilukenttien väriläiskä 1970–80-luvuilla.
Suomalaiset muistavat Münchenin olympiakisat Lasse Virénin ja Pekka Vasalan kultamitalijuoksuista. Yhdysvalloissa tv-katsojien mieleen jäivät ihan eri asiat: tärkeimpänä maan koripallojoukkueen viime sekuntien tappio Neuvostoliitolle.

Lähes yhtä vahva muistijälki amerikkalaisille jäi kuulantyönnön loppukilpailusta. Televisiokamerat poimivat mörssärien joukosta valtavan kokoisen (196 cm/117 kg) työntäjän, jonka huulien väliin oli ilmestynyt tupakka. Brian Oldfield oli ketjupolttaja, joka ei pystynyt olemaan puoltatoista tuntia ilman nikotiinia.

Vai tarttuiko hän tupakkaan saadakseen huomiota? Vastausta emme enää saa, sillä Oldfield kuoli sunnuntaina 26. maaliskuuta 71-vuotiaana. Hän oli syntynyt 1. kesäkuuta 1945 Elginissä Illinoisin osavaltiossa.

Jumalan luomus

Oldfield oli yleisurheilukenttien kauhukakara, jonka pisimmät kuulakaaret jäivät ilman virallista siunausta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Työläisperheessä kasvanut Oldfield oli jo lapsena rasavilli, joka erotettiin päiväkodin lisäksi myös partiosta ja pyhäkoulusta. Toisin kuin valtaosa luokkakavereista, Brian ei viihtynyt joukkuelajeissa, vaan etsiytyi yksilölajien rauhaan.

Hän kokeili telinevoimistelua ja painia ennen kuin löysi kuulantyönnön, jossa hänen valtava kroppansa pääsi oikeuksiinsa. Massaa hän kasvatti punttitreenin lisäksi anabolisilla steroideilla, joiden nauttiminen oli heittäjäpiireissä arkipäivää 1960-luvun lopulla.

USA:n olympiakarsinnoissa 1972 Oldfield yllätti pudottamalla joukkueesta ennakkosuosikki Randy Matsonin. Münchenissä tupakkatauot eivät auttaneet, sillä Oldfield jäi kisassa kuudenneksi tuloksella 20,91.


Seuraavana vuonna hän siirtyi uuden ammattilaistallin International Track Associationin (ITA) riveihin. Yleisurheilussa vallitsi tuolloin kaksinaismoralismin aikana. Avoimesti palkkioita ottaneet urheilijat menettivät amatöörioikeutensa, eivätkä voineet kilpailla Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) alaisissa tapahtumissa. ITA:n omistaja Mike O’Haralle Oldfield oli kultakimpale, koska kuulamörssärin värikäs persoona kiinnosti yleisöä ja tv-yhtiöitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

ITA:n markkinoinnista vastanneen Jim Terrillin mukaan ison miehen elkeet olivat tietoista teatteria.

– Hän on älykäs kaveri. Hän tajusi, etteivät kaikki voi olla kuten ME-juoksija Jim Ryun, joka kävi kirkossa eikä kiroillut koskaan, Terrill sanoi Chicago Tribunessa vuonna 2006.

Myös Ryun lähti mukaan ITA-tallin toimintaan, jota suomalaiset kutsuivat tuolloin ammattilaissirkukseksi.

Oldfield kasvatti pitkän tukan, jota hän kutsui nimellä Oldfield mop. Lisäksi hän kilpaili asussa, joka oli varsin tyköistuva. Urheiluhousut olivat mallia uimahousut.

Hämmästyttäviä tuloksia

Ammattilaisena Oldfield saavutti tuloksia, jotka hämmästyttivät amatööripiirejä. Kaarien pituuden lisäksi ihmetystä aiheutti tekniikka. Oldfield luopui 1974 perinteisestä pakitustyylistä ja ryhtyi hiomaan vähemmän tunnettua pyörähdystyyliä. Keväällä 1975 kuula lensi hallissa 22,11 ja toukokuussa ulkoradalla mittaa tuli vielä enemmän.

El Pasossa nähtiin 10. toukokuuta kilpailu, joka haki vertaistaan. Oldfield pyöri alkukierroksilla lukemat 21,94 ja 22,25 kunnes kuudes työntö toi käsittämättömän kaaren 22,86. Jälkimmäinen oli amerikkalaisille tutummassa mittayksikössä tasan 75 jalkaa, joten kyse oli haamurajasta.

Amatöörien ME oli tuohon aikaan Al Feuerbachin työntämä 21,82, joten ammattilaisten ennätys oli siihen verrattuna muista maailmoista.

ITA:n mentyä konkurssiin vuonna 1976 moni sen urheilijoista anoi takaisin amatöörioikeuksia. Oldfieldillä oli raikulipojan maine (hänen kuviaan oli julkaistu vuonna 1975 Playgirl-lehdessä), eikä IAAF lämminnyt hänen ”katumukselleen”. Kuulamies siirtyikin muille areenoille.

Hän kilpailu suosituissa tv-ohjelmissa Superstars ja maailman vahvin mies, joissa jaettiin rahapalkintoja. Lisäksi hän matkusti Skotlantiin kilpailemaan Ylämaan kisoissa (Highland games), joissa hän rikkoi ennätyksiä painonheitossa. Oldfieldin jo vuonna 1973 tekemä rekordi kesti vuoteen 2013 asti.

Sports Illustrated laati vuonna 1975 Oldfieldistä kansijutun, jossa esiteltiin hurjan heittäjän taustoja. Artikkelissa Oldfieldin suuhun laitettiin lause ”Kun Jumala loi miehen, hän halusi miehen näyttävän minulta.” Oldfield kielsi käyttäneensä kyseistä ilmaisua, mutta lehteen painettuna se on jäänyt elämään urheilun kuuluisimpien vertauksien joukkoon.

Oldfield pääsi arvostetun Sports Illustratedin kanteen.



Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Yritti Soulin olympiakisoihin 43-vuotiaana

Oldfield sai vuonna 1980 amatöörioikeutensa takaisin, mutta Paavo Nurmen tavoin vain kansallisilla areenoilla. Kuula lensi jälleen yli 22 metriä ja tilille kertyi maan mestaruus.

Suu kävi yhä tiiviiseen tahtiin. Pyörähdettyään USA:n amatööriennätyksen 22,19 (ammattilaistuloksia ei hyväksytty jälkikäteen) hän vertasi suoritustaan hekumahuippuun (”I had a throw-gasm”).

Yleisurheilun sääntöjen muututtua 1980-luvun puolivälissä Oldfield pääsi mukaan kansainvälisiin kilpailuihin. Hän yritti 43-vuotiaana mukaan Soulin olympiakisoihin, mutta ei onnistunut tavoitteessaan.


Sen jälkeen Oldfield esiintyi elokuvassa Savage instinct (1989), kokeili kiinteistöbisnestä, ammattinyrkkeilyä ja diskoteekin pyörittämistä. Kun ne pyrinnöt eivät lyöneet leiville, hän ryhtyi valmentamaan nuoria heittäjiä.

Samaan aikaan oma terveys heikkeni, ja leikkauspöytä kutsui turhan usein. Oldfieldin urheilu- ja muita vammoja operoitiin 16 kertaa. 2000-luvulla hän joutui käyttämään kävelykeppiä ja pyörätuolia. Innostus valmentamiseen säilyi viime metreille asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt