Valmentajagurulta toive entiselle suojatilleen Heli Rantaselle – kaksikko puhunut vain kerran 18 vuoden aikana

Julkaistu: , Päivitetty:

Yleisurheilu
Valmentajaguru Leo Pusa on nähnyt Heli Rantasen vain kerran sen jälkeen, kun kaksikon yhteistyö päättyi 18 vuotta sitten.
Huippu-urheilijan ja valmentajan yhteistyö on niin intensiivistä, että kun se katkeaa, seuraukset voivat olla dramaattisia. Keihäänheiton olympiavoittajan Heli Rantasen ja valmentajaguru Leo Pusan viisivuotinen yhteistyö päättyi vuonna 1999, ja sen jälkeen yhteys katkesi täysin.

– Olen sen jälkeen nähnyt Helin yhden kerran, viime toukokuussa Vantaalla keihästapahtumassa. Tunnelma oli hieman vaivautunut, emme pystyneet olemaan siinä luontevasti, Pusa myöntää.

Rantanen puhui avoimesti uransa aikaisista ja sen päättymisen aiheuttamista vaikeuksista tiistaina sekä Ilta-Sanomissa että TV5:n ohjelmassa Mertaranta ja legendat.


Rantanen muisteli nähneensä Pusan silmistä, ettei tämä enää uskonut polvivammoista kärsineen urheilijan palaavan maailman huipulle.

– En muista tuollaista hetkeä. Tämäkin todistaa, että paljon on vuosien varrella jäänyt puhumatta ja kerimättä auki. Jos oli yhteistyön loppuminen kova pala Helille, niin oli se minullekin. Heli valitsi silloin oman tiensä, ja olen kunnioittanut sitä.

Viimekeväisessä tapahtumassa Pusa ja Rantanen vaihtoivat kuulumisia pinnallisella tasolla. Toisen käden kautta he ovat vuosien varrella lähetelleet toisilleen terveisiä. Rantanen on vieraillut myös Pusan nimeä kantavassa keihäskoulussa, mutta päähenkilö on ollut silloin toisaalla.

– Meidän pitäisi tietysti jo istua alas ja puhua asiat halki. Kummallakin näyttää olevan siihen tarvetta. Huippu-urheilun ulkopuolella eläneen voi olla hankala ymmärtää näin täydellistä teiden erkanemista. Se liittyy huippu-urheilun erityisluonteeseen. Katkeruutta en ole välillämme koskaan vaistonnut, Pusa sanoo.

Pusa naurahtaa olevansa eräällä tavalla jopa iloinen siitä, että yhteistyön loppuminen tuntuu kummastakin yhä traumaattiselta.

– Sehän vain kertoo siitä, miten paljon toisillemme merkitsimme ja miten suurella sydämellä paiskimme hommia yhteisiä tavoitteita varten. Toivottavasti Heli olisi nyt valmis istumaan alas ja puhumaan, minä ainakin olen.

Rantasen jälkeen Pusa on valmentanut suomalaisista huippuheittäjistä mm. Taina Uppaa (sittemmin Kolkkala), Aki Parviaista ja Lassi Etelätaloa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt