Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

Julkaistu:

Yleisurheilu
Uransa päättänyt seiväshyppytähti Jelena Isinbajeva valittiin uuteen luottamustoimeen Venäjällä.
Seivästähti Jelena Isinbajeva oli yksi niistä venäläisurheilijoista, jotka joutuivat Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n päätöksen myötä jättämään kesän arvokisat, muun muassa Rion olympialaiset ja Amsterdamin EM-kisat, väliin. Paljon kohua aiheuttaneen päätöksen taustalla olivat paljastukset Venäjän pitkään jatkuneesta valtiojohtoisesta dopingkulttuurista.

Isinbajeva kritisoi IAAF:n päätöstä äänekkäästi. Hänen mielestään oli epäreilua, että myös puhtaat urheilijat joutuivat kärsimään.

Isinbajeva päätti uransa viime kesään ja on sen jälkeen tehnyt uraa huippu-urheilun taustalla. Elokuussa hänet valittiin Venäjän edustajaksi Kansainvälisen olympiakomitean urheilijavaliokuntaan. Hän on myös ehdolla Venäjän yleisurheiluliiton puheenjohtajaksi.

Uuteen tehtävään

Nyt Isinbajeva on valittu taas uuteen luottamustoimeen. Muun muassa venäläinen uutistoimisto TASS kertoo, että Isinbajeva on valittu Venäjän antidopingtoimikunnan tarkkailulautakunnan puheenjohtajaksi.

– Olemme hyvin tietoisia siitä, että dopingin vastainen taistelu on nykyään yksi suurimpia ongelmia urheilumaailmassa, Isinbajeva kommentoi tiedotteessa.

Maailman antidopingtoimisto Wada on ottanut kantaa nimitysuutiseen tiedotteessaan. Tiedotteessa todetaan, että Wada odottaa tulevansa konsultoiduksi ennen tärkeisiin nimityksiin liittyvien uutisten julkaisemista.

– Me ilmaisemme huolemme suoraan Venäjän viranomaisille, jotta saamme aikaan kansallisen antidopingtoimiston, joka kestää kansainvälisen tarkkailun, tiedotteessa kerrottiin.

34-vuotias Isinbajeva ei ole koskaan urallaan jäänyt kiinni dopingin käytöstä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt