Työnantajalta tylyt lähtöpassit – maailmanmestari Kimmo Kinnunen jäämässä tyhjän päälle

Julkaistu:

Yleisurheilu
Vuoden 1991 maailmanmestarin kahdeksanvuotinen taival Urheiluliiton keihäsvalmentajana on päättymässä.
Moni suomalainen yleisurheiluvalmentaja on syksyn aikana odotellut jännittyneenä, jatkuvatko työt toimintalinjauksiaan rajusti muuttavassa Urheiluliitossa vai eivät.

Yhden valmentajan odotus on päättynyt tylyihin potkuihin. Ilta-Sanomien tietojen mukaan keihäänheiton lajivalmentajana vuodesta 2008 toimineen Kimmo Kinnusen, 48, työt liitossa päättyvät. Sama kohtalo odottaa pikajuoksuvalmentaja Petteri Joustetta, joka on ohjannut pika- ja aitajuoksijoita pääosin hyvin tuloksin peräti 12 vuotta.

Urheiluliitto on toistaiseksi täyttänyt vain uusien, alueellisten valmennuspäälliköiden pestit. Tehtäviin valittiin Tommi Evilä, Hannu Hämäläinen ja Antti Leskinen. Sen sijaan perinteinen lajivalmentajamalli menee tehtävien uusjaossa radikaalisti uusiksi, mistä myös Kinnunen, keihäänheiton MM-kulta- ja hopeamitalisti 1990-luvun alusta, maksaa nyt hintaa.

Urheiluliiton valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen mukaan osa vielä auki olevista valmentajapaikoista täytetään marraskuun puolivälin jälkeen ja loputkin ennen joulua.

Kinnuselle liiton päätös on monella tapaa raskas. Hänen uskonsa valmennustöiden jatkumiseen oli vielä vuonna 2014 niin vankkumaton, että mies antoi pois vakituisen metsäteknikon työpaikkansa Metsä Groupilla Äänekoskella. Nyt hän jää tyhjän päälle.

Kinnusen lisäksi keihään lajivalmentajan työtä on hakenut Julius Yegoa maailmanmestariksi ja olympiakakkoseksi auttanut Petteri Piironen. Hän on yhä mukana pelissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt